New York Timesin David Brooks kirjoitti, että koulutettu luokka nöyryyttää kouluttamattomia kielellään ja maailmallaan. Köyhät eivät ymmärrä siitä mitään ja näyttäytyvät tyhminä, kun eivät osaa edes tilata ravintolassa soppressata-capicollo-menuista. Köyhä toimittaja Asta Leppä on kuvannut samaa Suomessa, viimeksi tänään Hesarissa.
Leppä ”kertoo sosiologi ja luokkatutkija Beverly Skeggsin havainnosta, jonka mukaan pienetkin kulttuuriset virheet tunnistetaan. Niiden perusteella erityisesti keskiluokkaa sitten määrittelee, havainnoi, kontrolloi ja ohjaa uusille elämänurille niitä, jotka poikkeavat heistä itsestään.” Lepänkin kaverit ylistävät Facebookissa tabbouleh-brunssejaan, kun tavis ei edes tiedä, mitä ne ovat.
Leppä myöntää aiemmin omineensa köyhyyttä keskiluokkaisen köyhyyskuvauksissaan, kuten Liberan Heikki Pursiainen totesi. Ehkä Hesari tarkoitti Pursiaisen kirjoitusta, jonka mukaan ”Köyhyys on sitä, että on pakko käydä huonosti palkatussa, raskaassa työssä. Tai sitä, että ei saa edes tällaista huonosti palkattua työtä. Se, että itse päättää työskennellä alalla, jossa ei makseta paljon, ei ole köyhyyttä.”
”On oikeiston vika, että köyhät eivät tajua”
Vasemmisto suuttui Brooksin kirjoituksesta, kuten se on suuttunut Lepällekin. Vasemmistolainen Jill Filipovic myönsi Brooksin kuvaaman ongelman todelliseksi mutta vastasi, että vaikka koulutettujen luomat kulttuuriset muurit ovat tosiasia, vika ei ole niissä vaan siinä että oikeistolaiset eivät rahoita koulutusta tarpeeksi.
Koulutus saisi olla parempaa, mutta Yhdysvalloissa sitä heikentävät vasemmiston ay-sääntely ja peruskoulutuksen monopolisointi surkeille julkiskouluille siinä missä rahoituskin, eikä koulutuksen tarkoituskaan ole soppressata-capicollo-oppi.
Ratkaisu ei ole kulttuurisen diversiteetin ja yläluokan ravintoloiden ja puhetyylien kieltäminenkään. Ratkaisu on, että suhtaudutaan suvaitsevasti ja ymmärtäväisesti siihen, jos joku ei tunne oikeita sanoja tai oikeita puhetapoja erinäisistä asioista ja vähemmistöistä. Vastapalvelukseksi toivotaan vastapuoleltakin suvaitsevaisuutta, mutta ei pidetä sen puutetta oikeutuksena omalle suvaitsemattomuudelle.
Koulutus ei ole neutraalia, vaikka sen pitäisi olla
Filipovic ei myöskään huomaa, että julkisiin yliopistoihin valikoidaan vasemmistoeliittiä ja sieltä savustetaan ulos toisinajattelijoita, jotka aatteiltaan edustavat puolta kansaa. Monella alalla marksilaisuus on yleisempää kuin konservatiivisuus. Ne alat eivät ole neutraali laitos vaan usein ideologinen kasvattamo. Sellaisten rahoittaminen verovaroilla on moraalitonta riippumatta siitä, pitääkö marksilaista ideologiaa hyvänä vai pahana. Valtion tulee kohdella uskontoja ja muita ideologioita neutraalisti ja panostaa verorahoja lähinnä asioihin, jotka kiistatta edustavat yleistä etua. Jos jokin koulutus maksaa itsensä takaisin lisääntyneinä verotuloina, se saattaa jo edustaa yleistä etua. Joidenkin mielestä verotus sellaisiinkin tarkoituksiin on liiallista puuttumista ihmisten itsemääräämisoikeuteen.
Suomessa sentään suuri osa tieteistä on vielä enimmäkseen vapaita ideologisesta pakkopaidasta, mutta kasvattamoja riittää meidänkin yliopistoissamme. Ennen Suomen molemmat journalismin ja viestinnän professorit olivat stalinistikommunisteja, ja vieläkin yksikön opiskelijoista 75 % äänestää vihreitä tai vasemmistoliittoa, Sdp:llä vahvistettu vihervasemmisto on kymmenen kertaa niin suuri kuin kokoomus ja keskusta yhteensä, kun kansan keskuudessa jälkimmäiset ovat suositumpia. Tällä mittarilla tiedotusvälineet ja yliopistot ovat siis yli kymmenkertaisesti punavinoutuneita, mutta onneksi mittari ei ole ainoa. Sosiaalitieteissä tilanne oli sana,
Linkkejä
Vapaasana.net 