Che Guevara surmautti nälkäänsä varastaneen nuoren pojan opiksi muille. Neuvostoliitto aiheutti holomodorissa miljoonien ukrainalaisen kuoleman nälkiinnyttämällä. Yli 125 000 tuomittiin ”tähkälain” perusteella ”sosialistisen omaisuuden varastamisesta”, yleensä muutamasta pellolta otetusta vehnän- tai rukiintähkästä. Vähimmäisrangaistus oli kymmenen vuotta vankileiriä, ja 5 400 tuomittiin kuolemaan. Muistakin syistä maatyöläisiä vangittiin, esimerkiksi Balasevon vankilassa oli väkeä viisinkertaisesti vankipaikkoihin nähden. Arviolta 15 % ukrainalaisista vietiin oikeuden eteen.
Suomessakin SKP:stä Vasemmistoliitoksi muuttuneen puolueen jäsenet puolustavat taas oikeutta varastaa ruoat kaupasta ja ajaa joukkoliikenteessä pummilla, kun rahat ovat lopussa, sen sijaan, että käyttäisi ruokajonoja ja omia jalkojaan. Sosialismiin sellainen oikeus ei ole kuulunut, eivät myöskään ihmisoikeudet.
Taas on kohistu vasemmistopoliitikon kannustamisesta varastamiseen. Varastamiseen kannustaneita liikkeitä syntyy aina välillä. Taistolaisen Jyrki Saarikosken lapsi Atlas Saarikoski vuonna 2009: ”Niille jotka eivät pelkää valvontakameroita, vartijoita tai satunnaisia sakkoja ostosparatiisit takaavat helposti toimeentulon. ”Vain 1 % myymälävarkaista jää kiinni. Varasta jotain!”, lukee bussipysäkin ikkunaan liimatussa tarrassa.”
Varastaminen (liberalismi.net, lähdeviitteitä ja lisätietoja)