Ay-liike vainoaa pikkubaaria, joka ei suostu suojelurahaan
Tapansa mukaan ay-liike on ryhtynyt militantiksi maan saatua porvarihallituksen. Se toivoo saavansa näin kansan haluamaan demarihallituksia, jotka vastikkeeksi ay-liikkeen johdon jakelemasta miljoonatuesta (työläisten ansaitsemia rahoja) säätävät ay-johtoa tukevia lakeja, ja korruptiokierre jatkuu.
“In God we trust” (turvaamme Jumalaan) – näiden sanojen toistamisen Usan konservatiivit haluavat jatkossakin pakolliseksi kansalaisilleen uskonnosta riippumatta. Perustuslain mukaan kirkko ja valtio on erotettu, mutta konservatiivit ovat silti onnistuneet saattamaan tällaisia käytäntöjä voimaan, ja vaalien alla edustajainhuone hyväksyi lain, joka estäisi oikeutta tutkimasta kyseisiä käytäntöjä. Osa demokraateistakin tuki esitystä.
Lupaustensa mukaisesti Ruotsin tuore porvarihallitus parantaa verotusta ja työmarkkinoita radikaalisti, jos sitä katsoo suomalaisten konsensushallitusten näkökulmasta. Tosin uusikin Ruotsi jää liberaalisuudessaan monessa suhteessa jälkeen jopa Tanskasta. Muutos jää lopulta suhteellisen pieneksi, osin siksikin, että liberaalit naisministerit joutuivat jo eroamaan jätettyään TV-lupamaksut ja lapsenvahtien verot ideologisista syistä maksamatta.