Keväällä 2000 Keskustan johtajuus näytti siirtyvän liberaalisiivelle. Olli Rehnin odotettiin haastavan Keskustan valtavirtaa edustaneen Esko Ahon.
Aho torjui Rehnin uhan hakeutumalla Harvardiin sapattivuodelle ja valituttamalla itselleen sijaispuheenjohtajan – hän tiesi, ettei sellaista kakkosvirkaa Rehn tulisi hakemaan. Niinpä seuraajakyselyiden kärkeen nousi Ahoa lähempänä oleva Maria-Kaisa Aula, aavistuksen liberaali tosin hänkin.
On yksi asia, jota globaali vasemmisto tuntuu pitävän vieläkin pahempana kuin arabisosialististen diktaattorien kukistamistamista – veden yksityistämistä. Heidän mielestään veden yksityistäminen on niin äärimmäinen pahuuden ilmenemä, että sen huonoutta ei tarvitse edes perustella.
Nike [”niikee”, kreikkalainen voiton jumalatar; englantilaisittain ”naik”]. Se tarkoittaa voittoa. Se tarkoittaa myös kallista urheilukenkämerkkiä. Globalisaationvastustajien mielissä se tarkoittaa molempia, länsimaisen yrityksen voittoa köyhistä. Nike on globaalin pääoman tuomittavan triumfin symboli.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurnälänhätiä on ollut vain sosialistisissa maissa – edes sodat eivät ole pystyneet samaan.
Neuvostoliitossa maatalousmaasta oli vain pari prosenttia yksityisomistuksessa, mutta yksityinen maa tuotti parikymmentä prosenttia koko maan maataloustuotannosta.
Edelleen törmää ajoittain väitteisiin, joiden mukaan Afganistanissa mikään ei olisi muuttunut sitten Talibanin aikojen. Väitteiden taustalla on useimmiten tahoja, jotka haluavat kyseenalaistaa Yhdysvaltain johtaman liittouman Afganistanin-operaation onnistumisen. Nuo väitteet ooittavat lähinnä väittäjän suhteellisuudentajun puutetta. Toki sellaista voi tulla päähän sille, joka ei ikinä ole ollut Afganistanin lähelläkään, koska hän perustaa koko käsityksensä sille, mitä ja kuinka paljon asiasta on puhuttu tiedotusvälineissä.
Pääministeri Anneli Jäätteenmäen alkuvaikeudet ns. lisäpöytäkirjan ja erityisesti Irak-asiakirjojen kanssa ovat synnyttäneet aiheellisia kysymyksiä uskottavuudesta. Toisaalta hänen kimppuunsa käynyttä oppositiota on syytetty omankin puolueen piirissä liiasta ärhäkkyydestä. On haluttu antaa hallitukselle tilaisuus aloittaa työnsä rauhassa.
Mutta onkohan sittenkään kysymys satunnaisista alkuvaikeuksista? Entäpä jos kysymys on yksinkertaisesti Jäätteenmäen tavasta toimia, joka jättää puheiden ja tekojen välille ammottavan kuilun?
(Kirjoittaja on äsken Vietnamista palannut ruotsalainen yhteiskuntatieteilijä, tietokirjailija ja kolumnisti.)
Sosiaalidemokraatit pitivät pitkään Vietnamin kommunistista diktatuuria esikuvana Aasialle. Sodan päätyttyä 1975 Etelä-Vietnam siirrettiin suunnitelmatalouteen ja maa hukutettiin ruotsalaiseen kehitysapuun. 1975-90 diktatuurille lahjoitettiin 10 miljardia kruunua ruotsalaisilta veronmaksajilta [ja hyvin paljon suomalaisiltakin – kylmän sodan aikana Suomenkin kehitysapu kohdennettiin lähinnä sosialistisiin diktatuureihin].
Suomalaispäättäjien oikeustaju on ollut sotiemme jälkeisinä vuosikymmeninä tunnetusti huolestuttavan yksipuolinen. Tänäkin päivänä saa kansalainen kummastella, miten toisissa asioissa otetaan kyllä voimakkaastikin kantaa, kun taas monista oikeustajua syvästikin loukkaavista ilmiöistä vaietaan tyystin.
Presidentti Halosen puoliso Pentti Arajärvi vastustaa Sailaksen opintotukilainamallia: ”Sen seurauksena opiskelijoiden kiinnostus suuntautuisi liiaksi aloille, joilla työllistyminen on varmaa.”
Vapaasana.net ei onnistunut tavoittamaan Sailasta kysyäkseen, paljonko tämä oli maksanut Arajärvelle lausunnosta.
Brändejä kauhistellut No Logo on viimein saanut jonkin sortin seuraajan. Barbara Ehrenreichin ”Nälkäpalkalla” (Nickel and Dimed: On (Not) Getting By in America) kertoo minimipalkkaisia töitä tarkoituksellisesti kokeilleen kirjoittajan kokemuksista ja siitä, miten heikosti niillä tuli toimeen. Kirjalla on sosiologista arvoakin mutta myös pahoja puutteita:
1. Yleensä minimipalkkaiset työt toimivat ponnahduslautana parempipalkkaisiin. Ehrenreich ei ottanut vastaan parempipalkkaisia töitä.
