Keväällä 2000 Keskustan johtajuus näytti siirtyvän liberaalisiivelle. Olli Rehnin odotettiin haastavan Keskustan valtavirtaa edustaneen Esko Ahon.

Aho torjui Rehnin uhan hakeutumalla Harvardiin sapattivuodelle ja valituttamalla itselleen sijaispuheenjohtajan – hän tiesi, ettei sellaista kakkosvirkaa Rehn tulisi hakemaan. Niinpä seuraajakyselyiden kärkeen nousi Ahoa lähempänä oleva Maria-Kaisa Aula, aavistuksen liberaali tosin hänkin.

Paavo Väyrynen ja koko puolueen konservatiivisiipi oli jo vuosikymmenen hakenut revanssia Ahosta. Väyrysen aika oli kuitenkin jo ohi, eikä juuri kukaan ykköskaartista halunnut haastajaksi.

Nukkekuningattaren esiinnosto…

Lopulta konservatiivisiipi äkkäsi Jäätteenmäen ja nosti sen keulakuvakseen. Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen ja Ilkan Kari Hokkanen, kaikkein vaikutusvaltaisimpia Keskustan taustavaikuttajia, aloittivat lehdissään valtavan rummutuskampanjan ja onnistuivat juuri ja juuri nostamaan Jäätteenmäen Aulan ohi sijaisjohtajaksi.

Tämän jälkeen lehdet ylistivät Jäätteenmäkeä ja arvostelivat Ahoa pystyttäen tälle kuuluisan kivimuurin. Vuoden 2002 alussa Aho ilmoitti luopumisestaan ja kesällä Jäätteenmäki valittiin puheenjohtajaksi. Konservatiivisiipi oli saanut heikon puheenjohtajan, jota se pystyi ohjailemaan ja jolle vaalikeskusteluihinkin prepattiin sanat suuhun valmiiksi ja vielä paperille muistutukseksi, jottei hän vain häviäisi kokeneemmille.

… epätoivoisen populistinen vallantavoittelu …

Eduskuntavaalivoitto oli Keskustalle ja Jäätteenmäelle kohtalonkysymys – tappio olisi voinut johtaa vallan vaihtumiseen. Tämäkö sai Jäätteenmäen ajattelemaan tarkoituksen pyhittävän keinot?

Jäätteenmäki lupasi kaikille kaikkea kuin Vennamo aikoinaan, ja vältti sanomasta mistään mitään konkreettista keinoista tai rahoituksesta. Hallitusohjelmaan kirjattiin samanlaisia korulauseita ja ”salainen lisäpöytäkirja” sitten paljasti karun totuuden, siksi se piti salata.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt niin kauan kuin ulkopolitiikassa täysin kokematon Jäätteenmäki ei ollut uskottava Lipposen haastaja. Joku keksi tehdä tikusta asiaa nostamalla epämääräisillä puheilla Irakin sota riidanaiheeksi osaamatta sanoa mitään konkreettista eroa hallituksen ja opposition linjassa. Epätoivoisessa tilanteessa tätä vahvistettiin ilmeisesti laittomalla asiakirjavuodolla, jota Jäätteenmäki on sittemmin yrittänyt kömpelösti peitellä. Tosin täytyy kysyä, mikä oli muiden vaikuttajien tai avustajien rooli ja kuka oli idean alkuperäinen isä.

… ja tuho

Ilkka ja Keskisuomalainen jatkoivat Jäätteenmäen tukemista ja kirjoittivat Irak-vuodosta ja hallituksen salaisesta lisäpöytäkirjasta kuin Pravda Breznevin tempauksista ylistäen Keskustaa ja ampuen muita mitä mielikuvituksellisimmin argumentein. Vielä eroamispäivän aamuna Keskisuomalainen puolusti opposition oikeutta saada samat tiedot kuin hallituspuolueetkin. Muiden viestimien erilaiset näkemykset leimattiin Helsingin herrojen ja pääkaupunkikeskeisen median ajojahdiksi – temppu, jota nämä ja muut (piilo)keskustalaiset lehdet ovat menestyksellä käyttäneet muissakin asioissa.

Lopulta mikään ei auttanut, Jäätteenmäki jäi liian monta kertaa kiinni muunnellun totuuden puhumisesta, ja puoluetoverit ymmärsivät painostaa hänet eroamaan.

On sinänsä surullista, että Jäätteenmäen kaltainen hyvää tarkoittava ja yksityiselämässään hyvin miellyttävä ihminen joutui tällaisen pelin nappulaksi. Hän ilmeisesti joutui liian kovaan paikkaan ja liian kovien paineiden eteen ja oli viime kädessä kovin yksin – neuvojia riitti muttei ilmeisesti luotettuja. Viestimien tai yleisön edessä Jäätteenmäki oli yleensä luonteensa vastaisesti kireä, ilmeisesti jännityksen ja paineiden johdosta, joskin häntä yritettiin kouluttaa peittämään se. Luultavasti tapahtunut oli hänelle loppujen lopuksi helpotus.

Uusi nousu tuhkasta

Jäätteenmäen poliittinen ura tuskin päättyy tähän. Todennäköisimmin hän asettuu häikäilemättä ehdolle seuraavissa vaaleissa, kenties jälleen Pohjanmaalla, ja tulee valituksi suurella äänimäärällä, istuuhan Kauko Juhantalokin yhä eduskunnassa. Ministeriksikin Jäätteenmäki voi yhä päätyä kuten Ruotsin Mona Sahlinkin toistuneiden rahaväärinkäytöstensä jälkeen. Puolueet eivät mielellään hylkää siipeensä saaneita ehdokkaita, joille kansa aina mielellään antaa sympatiaääniä säälistä.

Puolueiden kätyrit

Herää myös kysymys, oliko kyseessä Martti Mannisen kosto Jäätteenmäelle tämän paljastuksista. Se ei silti vähentäisi Jäätteenmäen syyllisyyttä.

Vielä ikävämpi on kysymys, mitä kaikkea muuta Manninen on voinut vuotaa ja kuinka täynnä puolueiden kätyreitä valtionhallinto on. Manninenhan oli muodollisesti sitoutumaton mutta tunnetusti Keskustalle läänitetyissä viroissa istunut. Pitäisikö tällaisten kiitollisuudenvelkojen estämiseksi nimetä eksplisiittisesti joukko valtion ja kuntien virkoja poliittisiksi ja vaatia, että muihin nimitetään vain pätevyyden perusteella?

Mitä meiltä yhä salataan?

Mannisen mukaan hän kirjoitti Jäätteenmäen korville vain sitaatteja, ei asiakirjoja sellaisina kuin ne on vuodettu iltapäivälehtiin. Onko jossain siis toinen, erillinen vuotaja?

On huhuttu, että kyseessä olisi ulkoministeri Tuomiojan, presidentti Halosen tai heidän lähipiirinsä yritys horjuttaa Lipposen asemaa vaalien alla. Yritys näytti onnistuneen, mutta huhuihin tulee silti suhtautua kriittisesti, sillä ainakin osa niistä on peräisin kepulähteistä. Totuus näyttää jäävän pysyvästi pimentoon.

Lisäksi Keskustan kansanedustaja Markku Rossi sanoi, että kuka tahansa olisi käyttänyt kyseisiä laittomasti vuodettuja tietoja samalla tavoin. Täytyy toivoa, että Rossin yleistys ei kata kovin monia muita poliitikkoja.

Vanhasesta pitkäaikainen keskustajohtaja?

Sijaispuheenjohtaja Matti Vanhanen sinänsä on joiltain mielipiteiltään valitettavan konservatiivinen, mutta hänellä on myös uudistuksellisia näkemyksiä, ja ennen kaikkea hän on vaikeammin eminenssien ohjailtavissa kuin suhteellisen suppean asiasektorin hallintaan keskittynyt Jäätteenmäki. On silti vaikea kuvitella, että konservatiivisiipi pystyisi enää löytämään itselleen yhtä mieleistä keulakuvaa kuin Jäätteenmäki – se joutuu nyt totuttelemaan vähäisempään valtaan.

SDP:llä ja etenkin Keskustalla on kaikki syyt välttää uusia vaaleja, joissa voitto lankeaisi mitä todennäköisimmin oppositiolle; tuskin kansaa kahdesti narutettaisiin äänestämään ”pääministerivaaleissa”. Keskusta myös teki lähes historian kalleimman vaalikampanjan, eikä sillä olisi varaa vastaavaan, SDP puolestaan ei halua luopua hallitusohjelmasta, jolla Keskusta on vedetty kölin alta. Siksi sama hallitus jatkanee pienin muutoksin.

Suurin jännitys kohdistuu Keskustan johtajakysymykseen sekä tapahtuneen vaikutuksiin puolueiden kannatusluvuissa. Vanhasen ainoa uskottava haastaja lienee Olli Rehn, mutta koska Keskustalla on tapana vaihtaa puheenjohtajaa harvemmin kuin kerran vuosikymmenessä, tuskin tulemme näkemään edes haastetta. Vanhanen noussee varsinaiseksi puheenjohtajaksi ja jatkanee tehtävässä useita vuosia, ellei heikennä asemaansa virheillä tai suurilla vaalitappioilla. Vai onnistuuko Rehn markkinoimaan itsensä uudistusmielisenä ja yhteistyökykyisenä vaihtoehtona, jonka johdolla Keskusta ei enää olisi muiden kammoksuma?

Myöhempiä lisäyksiä artikkeliin
Tämän 19.6.03 julkaistun artikkelin ennustukset ovat tähän mennessä toteutuneet.
23.7. ja 24.7. Keskisuomalainen ja Ilkka vaativat pääkirjoituksissaan (kuin yhteisestä sopimuksesta) tärkeitä tehtäviä, esim. varapuheenjohtajuutta Anneli Jäätteenmäelle.
Irak-vuoto ei ollut sankariteko (ks. myös ’Jäätteenmäki ”paljasti” vain tunnettuja asioita’).

Linkkejä:
VS: ”Salainen lisäpöytäkirja” paljasti Jäätteenmäen vaalilupausten onttouden
VS: Kuinka Jäätteenmäki nostettiin valtaan
Manninen yritti kiristää Jäätteenmäkeä? (HS)
AL: Kansanedustajien arvioita kohusta ja Vanhasesta
IL: Lukijamielipiteitä Keskustan kriisistä