Putinin puhe: Suomen miehittäminen on oikeutettua siinä missä Krimin?

Kolumnisti repii kappaleiksi Putinin puheen Krimistä. Putinin mukaan Krimiä ei miehitetty, vaan sotilaat olivat jo siellä, heidän määräänsä vain lisättiin. Tehtaankadullakin on jo KGB-upseereja. Putinin mukaan hyökkäys ei ollut miehitys, koska laukaustakaan ei ammuttu – kuten ei Hitlerin vallatessa Itävallan tai Prahan. Putin siis luennoi väkivallattoman vastarinnan kannattajille?

Suomen kansallinen etu

Valtion perustavanlaatuinen tehtävä on kansalaisten suojeleminen sekä ulkoisilta että sisäisiltä uhilta. Kaikki muut tehtävät, kuten koulutuksen järjestäminen, ovat toissijaisia aivan kuten yksilölle olisi järjetöntä pohtia uusimman pelikonsolin ostamista kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Ukrainan kriisin perusteella Suomen poliittiset päättäjät ovat selkeästi enemmän huolissaan talouden tilapäisistä vaihteluista ja venäläisturistien kosiskelusta kuin Venäjän ekspansion patoamisesta. Tämä on järjettömyyden ja lyhytnäköisyyden huippu, sillä Suomen valtion tärkein ulkopoliittinen tehtävä on sadan vuoden ajan ollut suojella Suomea Venäjältä.

NATO ei oikeasti puolustaisi jäsenmaataan?

NATOn nihkeys reagoida herättää epäilyjä, että se ei puolustaisi jäsenmaitaankaan. Toisaalta perustamisesta (1949) asti sen suoja on ollut riittävä. Kolmesti jäsenmaa (aina Turkki) on kokenut itsensä uhatuksi (4. artikla) ja kahdesti sinne on tuotu Patriot-ohjustorjunta (Irakin 2003 ja Syyrian 2012 vuoksi). Jos jäsenmaa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi (5. artikla), reaktio olisi varmasti paljon väkevämpi, koska NATOn uskottavuuden menetys maksaisi jäsenmaille loputtomasti miljardeja lisävarustelutarpeina.

Venäjän propaganda ennustaa sen operaatioita

Venäjän propagandakoneisto on syöttänyt kansalleen ja maailmalle myyttejä Ukrainasta, tataareista ja Maidan-liikkeestä. Moni lännen tiedotusväline on langennut niihin, Suomessakin, Mainilan laukausten tavoin. Kulloinkin syötettävät myytit ennustavat hyvin Venäjän tulevia liikkeitä.

Minne vie Turkin tie?

Turkin pääministerin kamppailu korruptiotutkimuksia vastaan vaikuttaa niin läpinäkyvältä, että on pakko kysyä: 1) Voiko väitteessä Gülenin kannattajien vallankaappaushankkeesta soluttautumisineen olla mitään perää tai edes katu-uskottavuutta? ja 2) Onko Erdoğan kyllin vahva pysyäkseen vallassa vai menettänyt järkensä? Ulkopolitiikkansakin Erdoğan on pilannut

Merkel uhrasi työttömät demareiden mieliksi ja ympäristön vihreiden mieliksi

Saksan Angela Merkel päätti hyväksyä 8,5 euron minimipalkan saadakseen Spd:n hallituskumppanikseen. Työttömien, nuorten, maahanmuuttajien, heikkokykyisten ja uranvaihtajien työnsaanti muuttuu entistä vaikeammaksi ja työnantajien valta työntekijöihinsä kasvaa vaihtoehtojen vähetessä. Vastaavasti Merkel uhrasi aiemmin ympäristön luopumalla ydinvoimasta vihreiden mieliksi.

Saksan luopuminen ydinvoimasta tappaa tuhat vuodessa ja lisää hiilipäästöjä miljoonilla tonneilla

Saksan luopuminen ydinvoimasta tappaa Lancet-lehden lukujen perusteella 1000 ihmistä vuodessa ja sairastuttaa yli puoli miljoonaa. Päälle tulevat hiilidioksidipäästöt, joiden väitetään tappavan jopa satoja miljoonia ihmisiä ja autioittavan valtioita. Luopumisen syy olivat Fukushiman tsunamin aiheuttamat radioaktiiviset päästöt, vaikka ne eivät tapa ketään toisin kuin samalla tapahtunut Fukushiman vesivoimalaonnettomuus.