Tätä kirjoittaessani brittiläiset joukot ovat saaneet Basran pääosin hallintaansa ja yhdysvaltalaiset panssarivaunut ajelevat ympäri Bagdadin keskustaa. On sopiva hetki analysoida sitä, kuinka eri tahojen odotukset ja toiveet ovat toteutuneet Irakin sodassa.

Amerikkalaiset kohtasivat Irakissa kaksi pääasiallista ikävää yllätystä, joista kummankaan ei olisi pitänyt olla yllätys.

Journalisti Michael Lindin antiwar.com:ssa julkaiseman artikkelin mukaan enemmistö usalaisista on samanlaisia rauhanrakastajia kuin eurooppalaisetkin ja äänesti presidentinvaaleissa Al Gorea tai Ralph Naderia. USA on kuitenkin liittovaltio, joten vähäväkisillä oikeisto-osavaltioilla on enemmistö senaatissa ja presidentin valinnassa.

HS:n haastattelemat ekonomistit arvioivat hallituksen talouspolitiikasta tihkuneiden tietojen ”haisevan siltarumpupolitiikalta”, hankkeiden keksimiseltä omille vaalialueille. Tuloksena kansantaloudelta ja valtiontaloudelta putoaisi pohja.

Artikkelissaan What Went Wrong? professori Bernard Lewis on analysoinut islamilaisten maiden jälkeenjääneisyyden syitä.

Aikanaan kukoistaneet islamilaiset maat ovat jääneet jälkeen ensin Euroopasta ja nyt myös vielä äsken köyhistä Kaukoidän maista. Jälkimmäiset ovat myös osoittaneet, että kolonialismikaan ei ole uskottava syntipukki. Niinpä moni esittää islamin ongelmien syyksi.

Arabisosialistinen Baath-puolue on hallinnut 1960-luvulta lähtien kahta maata, Syyriaa (1963) ja Irakia (1968). Vaikka puolue julistaa pyrkivänsä arabimaailman yhdistämiseen, se on jakautunut kahteen kilpailevaan haaraan. Palestiinalaiset terroristijärjestöt jakautuivat 1970-luvulle mennessä syyrialais- ja irakilaismielisiin ryhmiin, jotka ovat aika ajoin kahakoineet toisiaan vastaan.

Tämänaamuisten uutiskuvien mukaan Bagdadissa vallitsee anarkia, ihmiset ryöstelevät Baath-puolueen ja YK:n toimistoja. Kaikenikäiset irakilaiset hymyilevät ja vilkuttavat amerikkalaisille, näyttävät V-merkkiä, osoittavat Saddamin kannattajien piilopaikkoja jne. Vieläkö löytyy epäilijöitä sille, että tämä on vapautus?

Ns. Sailaksen raportti on viimeisen viikon aikana herättänyt suuria tunteita. Kansalaisjärjestöjen, ay-liikkeen, opiskelijoiden ja useiden muiden ryhmien vasteet ovat olleet yksimielisen tuomitsevia. Ei ole vaikeaa ymmärtää miksi—raportti ehdottaa suomalaisittain rajuja leikkauksia hyvin monenlaisiin etuisuuksiin. Kirstunryöstösyytökset seuraavat miltei automaattisesti, eikä demarijohtoisen työryhmän radikalismia voi kuin ihmetellä.

Saddam Husseinilla on ollut vuosia aikaa pohtia kenraaliensa kanssa, miten USA:n ylivoimaista armeijaa vastaan tulee toimia. Riskejä ovat mm. oman armeijan sotilaiden tai yksikköjen antautuminen ja kansannousut ja toisaalta totaaliset tappiot avoimissa taisteluissa. Kun aikansa miettii, ratkaisujakin löytää: pelko ja sissisota.

Pelolla – uhkauksilla, kiristämisellä, julmuudella, perheen pitämisenä panttivankina ja tehokkaalla ilmiantajajärjestelmällä varmistetaan sotilaiden ”taistelutahto”.

Keskiviikkona annetun ennakkoratkaisun mukaan USA:n terästullit ovat WTO:n sääntöjen vastaisia. Huhtikuussa julkistettava lopullinen ratkaisu on miltei varmasti sama. On kuitenkin vielä epäselvää, mitä tästä seuraa, sillä USA:ssa jopa harkitaan eroa WTO:sta. WTO-sopimus tulisi uusia vuonna 2005. Bushin hallitusta on leimannut jatkuva yhteistyöhaluttomuus ja vapaiden markkinoiden kahlitseminen tullein, rajoituksin ja tukiaisin.

Mm. HS kirjoittaa aiheesta tarkemmin.

Suomen Kuvalehden (10/2003) siteeraaman Martikaisen mukaan äänestysaktiivisuuden lasku ei johdu siitä, että vanhat ideologiat olisivat kuolleet, vaan siitä, että puolueet eivät uskalla tuoda esille vaihtoehtoja nykymenolle. Hänen mukaansa nykyiselle raskaalle sosiaalivaltiolle olisi vaihtoehtona markkinoihin mukautuva kevympi järjestelmä, vastaavasti kollektiiviselle työmarkkinajärjestelmälle yksilöllisempi, enemmän työpaikkatasolle keskittyvä sopimusmalli.