Itä-Suomen hovioikeus on vahvistanut ns. pedofiilinmetsästäjän käräjäoikeudessa saaman tuomion ”yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä”. Tapauksessa aktivisti Mikko Parantainen oli julkaissut Facebookissa erään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneen nimen ja kuvan. Tuomio ei tullut kunnianloukkauksesta, sillä tapauksen ”uhri”, Roope Nivajärvi, oli todellakin syyllistynyt rikokseen eli 14-vuotiaan lapsen törkeään hyväksikäyttöön, mistä hänet tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli siitä, että Parantainen oli levittänyt tuomitun kuvaa hänen rikoksestaan kertovan uutisjutun yhteydessä eräässä Facebook-ryhmässä. Kuva oli kopioitu Nivajärven julkisesta Facebook-profiilista.

Tuomio on absurdi, huolestuttava, ja räikeä hyökkäys sananvapautta kohtaan.

Rikollisten henkilöllisyys ei ole lailla suojattu; julkisista tuomioista selviää aina tekijän henkilöllisyys. Suomen lain mukaan yleisöllä on siis oikeus tietää, kuka on syyllistynyt rikokseen. Nivajärven kuvaa ei oltu varastettu mistään hänen yksityisestä kokoelmastaan vaan se oli kopioitu julkisesta someprofiilista eli se on ollut julkisesti jaossa: tämä tapahtuu, kun joku päätyy hänen profiiliinsa; selain automaattisesti kopioi kuvan Facebookin palvelimelta. Kuvan alkuperäinen levittäjä on siis Nivajärvi, eikä hän jälkeenpäin voi vaatia itse levittämiään kopioita takaisin. On täysin epäoleellista, että raiskaajan henkilöllisyyden levittämisestä koituu tekijälle haittaa. Tuomioista ja niiden julkisuudesta johtuen rikollisen yksityiselämä hankaloittuu aivan lähtökohtaisesti. Yksityiselämän vaikeutuminen on tietyssä mielessä jopa tarkoitus, sillä sopeutuminen yhteiskuntaan voi tietyissä tapauksissa lisätä todennäköisyyttä uusia rikos. Lasten hyväksikäyttäjät ovat petoja, joiden ”elämäntyyli” on suorastaan riippuvaista heidän kyvystään pysyä näkymättömissä. Ei rikokseen syyllistynyt voi vaatia, että hänen rikoksensa jotenkin erotetaan hänen yksityiselämästään, sillä yksityiselämänsä piirissähän hän on rikoksensakin tehnyt.

Tuomio ei myöskään ole reilu, sillä se asettaa Parantaisen yksityishenkilönä eriarvoiseen asemaan muiden julkaisijoiden
kanssa. Alibi ja muut lehdet ovat vuosikymmeniä julkaisseet kuvia (olivat nämä sitten oikeudessa tai yksityiselämässä otettuja) vakaviin rikoksiin syyllistyneistä ilman ongelmia: usein kuvia on julkaistu jopa kauan ennen tuomion langettamista. Ei ole mitenkään kohtuullista, että yksityishenkilö saa samanlaisesta toiminnasta täysin odottamatta kovan tuomion. Vaikka raiskaus on sinänsä lievempi rikos kuin henkirikos, lasten hyväksikäyttäjät kuitenkin uusivat rikoksensa huomattavasti suuremmalla todennäköisyydelle kuin henkirikoksiin syyllistyneet, ja siten heidän henkilöllisyytensä julkaiseminen on jopa perustellumpaa. Tämä palvelee yleisön etuja.

Pohjoismaalaisen hyssyttelykulttuurin kannattajat usein viittaavat järjestelmän oletettuun kykyyn palauttaa seksuaalirikolliset takaisin yhteiskuntaan, mutta rikoksenuusimistilastot ovat hyödyllisiä vain silloin, kun kyseessä ovat laajalti ilmoitetut rikokset kuten henkirikokset. Seksuaalirikoksista, varsinkin lapsiin kohdistuvista, vain pieni osa ilmoitetaan. Jos siis oikeuden päätöksellä suojellaan tekijän henkilöllisyyttä, ja tekijä tämän turvin pääsee jatkamaan rikoksiaan, joita ei milloinkaan (tai ainakaan tarkasteluajankohtana) ilmoiteta, niin tilastojen mukaan tämä näyttäytyy järjestelmän onnistumisena, vaikka järjestelmä on tosiasiallisesti pettänyt. Näennäisesti korkeampi rikoksenuusimisaste jossain toisessa oikeusjärjestelmässä voi siten yksinkertaisesti heijastaa suurempaa todennäköisyyttä jäädä teoistaan kiinni.

Mitenkään odottamaton tuomio ei silti ole, sillä Itä-Suomen hovioikeus on jo vuosikymmenien ajan kunnostautunut pedofiilien ja raiskaajien etujen palvelijana. Tämän hovikeuden päätökset trivialisoivat uhrien kokemuksia ja tähtäävät siihen, että rikoksentekijöille koituu rikoksista mahdollisimman vähän seuraamuksia. Tuomioita on muutettu ehdollisiksi mm. sillä perusteella, että tekijällä on ollut työpaikka. Absurdien tuomioiden takia hallitus on yrittänyt ohjata tuomioita oikeudenmukaisempaan suuntaan säätämällä minimituomioita ylöspäin erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Itä-Suomessa tätä trendiä on kuitenkin pyritty kiertämään keinolla millä hyvänsä. Käräjäoikeudelta ehdottoman tuomion aiemmin saanut, huomattavasti nuorempaa siskopuoltaan viiden vuoden ajan raiskannut mies sai viime kuussa Itä-Suomen hovioikeudelta ehdollisen tuomion mm. sillä perusteella, että hänellä on nyt omia lapsia. Uhri oli uskaltanut kertoa tapahtumista vasta 11 vuotta myöhemmin, mutta hovioikeus nähtävästi piti tapahtumia vähäpätöisinä, kun niistä ei joudu istumaan päivääkään linnassa. Tällaisella toiminnalla hovioikeus edistää seksuaalirikollisten toimintaa ja vähentää uhrien ilmoitushalukkuutta. Nyt hovioikeus on katsonut, että jopa sananvapaus on alisteinen seksuaalirikollisten eduille.

Tapaus toivottavasti päätyy korkeimpaan oikeuteen, jonka soisi paremmin kykenevän harkitsemaan tapauksen suhdetta sananvapauteen ja lehdistön vuosikymmeniä jatkuneeseen käytäntöön levittää rikoksentekijöiden kuvia. Koska kyseessä on Suomi, saattaa korkein oikeuskin päätyä sananvapauden vastaiselle linjalle, mutta luulisi Parantaisella olevan Helsingissä paremmat mahdollisuudet kuin Itä-Suomen myrkyllisessä oikeusilmapiirissä.