Kuka kaipaa islamofobiaa?

Media toistaa myyttejä sen sijaan että tutkisi historiaa ja tunkeutuisi syvemmälle yksityiskohtiin, joissa totuus piilee. Afganistanilla on laillinen hallitus, jota vastaan kommunistit ovat kapinoineet eri nimikkeillä yli 20 vuoden ajan. Talibanissa on yhtä vähän aitoa islamia kuin Venäjässä on todellista kapitalismia. Media ei myöskään uskalla seurata kansainvälisen terrorismin jälkiä pitkälle, koska havahtuisimme hereille siitä kauniista unesta, että ”kylmä sota” oli päättynyt ja maassa kaikilla oli hyvä tahto. Mikä vaarallisinta, demokraattisessa yhteiskunnassa media on mahti, joka voi tehdä tyhjäksi demokratian itsepuolustuksen.

Afganistanilla on laillinen hallitus

Afganistanin vapaustaistelijat marssivat Kabuliin huhtikuussa 1992 komentajansa Ahmedshah Masudin johdolla. Vaikka hän joutuikin terroriaallon ensimmäiseksi uhriksi 9.9.2001, Afganistanilla on yhä laillinen hallitus ja presidentti Burhanuddin Rabbani. Tämän ovat tunnustaneet YK ja lähes kaikki maat maailmassa, mutta silti kansainvälinen media puhuu sitkeästi ”oppositiosta” tai epämääräisesti ”pohjoisesta liitosta” ikään kuin Kabulia hallitseva kapinallinen Taliban-liike olisi Afganistanin hallitus.

Kun Taliban valtasi Kabuliin viisi vuotta sitten, pelottavan vaikutusvaltainen uutistoimisto Reuters antoi kapinaliikkeelle oman tunnustuksensa joko silkkaa huolimattomuuttaan tai siinä toivossa, että Taliban pian kuitenkin vakiinnuttaisi asemansa ja valtaisi koko maan. Tätä esimerkkiä seurasivat orjallisesti kaikki muutkin tiedotusvälineet. Samalla seliteltiin, että Afganistanin laillinen hallitus oli epäonnistunut, koska se ei ollut saanut maahan rauhaa neuvostojoukkojen vetäytymisen (1989) jälkeen. Taliban ja muut kapinalliset ryhmät olivat jatkaneet veristä sisällissotaa ja pommittaneet Kabulin rauniokaupungiksi, mutta oliko se hallituksen syy?

Presidentti Burhanuddin Rabbani ja puolustusministeri Ahmedshah Masud tekivät parhaansa Kabulissa (1992-1996) ja puolustivat vielä Afganistanin koilliskulmaan ahdistettuinakin yleisinhimillisiä arvoja Talibanin hirmuvaltaa vastaan (1996-2001) viiden vuoden ajan ilman merkittävää ulkomaista tukea. Länsimaat olivat menettäneet mielenkiintonsa Afganistaniin kun ”kylmän sodan” katsottiin päättyneen, eikä Venäjän ”takapihalle” haluttu tunkeutua. Neuvostoliitto ja Venäjä olivat kuitenkin antaneet massiivista tukea jälkeensä jättämälleen kommunistihallinnolle (1989-1992) ja sen kenraalille Abdurräshid Dostamille. Suurin osa kommunustihallinnon armeijasta jatkoi sotaansa Gulbuddin Hekmatjarin alaisuudessa. Nimenomaan nämä kaksi johtajaa pommittivat Kabulia, vaikka hallitus tarjosi heille kansallista sovintoa ja korkeita virkoja.

Afganistanin kommunistit saivat kaipaamansa toisen tilaisuuden kasvattamalla parran ja liittymällä Taliban-joukkoihin: entinen puolustusministeri Shahnawaz Tanai muutti opiskelijaliikkeen tehokkaaksi armeijaksi, entisen salaisen poliisin osastopäällikkö Mohammed Akbar opetti kurinpidon taitoa, neuvostoarmeijan tiedusteluyksikössä toiminut Shahsawar antoi koordinaatit Talibanin tykistölle ja kenraali Mohammed Gilani ryhtyi komentamaan ilmapuolustusta. Nämä miehet ovat Osama bin Ladenin suojelijoita.

Monet Taliban-johtajat käyttävät leniniläisen mallin mukaisesti valenimiä ja esiintyvät mullaheina, vaikka eivät olekaan hengellisiä oppineita. He tuntevat islamin lähinnä siitä irvikuvasta, jota kommunismi uskonnosta välitti, joten ei ole ihmeellistä, että heidän uskonnollisuutensa on hurskastelevaa kiihkoilua. He eivät edusta Afganistanin kansaa, eivätkä ole maan hallitus. He eivät taistele länsimaiden aseilla, vaan niillä aseilla ja menetelmillä, jotka Neuvostoliitto tarjosi asiamiehilleen islamilaisessa maailmassa. Niinpä Taliban julistaa ”pyhää sotaa” länsimaita, Israelia, Pakistania ja aitoja muslimeja vastaan, mutta ei puutu kuin enintään muodon vuoksi tyhjillä sanoilla Tshetshenian sotaan, entisen Jugoslavian kansanmurhiin, Kashmirin miehitykseen tai Kiinan politiikkaan.

Venäjällä on strategia

Venäjällä on yli 500 vuoden ajalta kokemusta muslimikansojen hajottamisesta ja hallitsemisesta. Suurvallan strategiassa on kolmiyhteys:

1. Puolustaakseen siirtomaavaltaansa Venäjä kylvää eripuraa muslimikansojen välille, heikentää muslimivaltioita ja usuttaa muslimiryhmiä läntisiä suurvaltoja vastaan. Samalla se eristää omat musliminsa ulkoisilta vaikutteilta. Venäjän perinteisin kiila muslimimaailmaa jakamassa on Iran, joka shiialaisella uskonnollaan erottaa Intian niemimaan Turkista;

2. Siitä lähtien kun Moskova julistettiin ”Kolmanneksi Roomaksi”, Venäjä on pyrkinyt eteläisille merille Bosporinsalmen ja lopulta Suezinkanavan kautta. Konstantinopolin ja ”Pyhän Maan” hallinta oli tsaarien ja Stalinin yhteinen haave;

3. Venäjän ja Britannian ”Suuri kilpailu” Keski-Aasiasta alkoi 1800-luvun puolivälissä, mutta ei ole vieläkään päättynyt. Britannian purettua siirtomaavaltansa Venäjän tielle on jäänyt Pakistan. Puolen vuosisadan ajan Venäjä on pyrkinyt yhteistyössä Intian kanssa hajottamaan Pakistania, minkä jälkeen pashtualueet ja Beludzhistan voitaisiin liittää venäläismieliseen Suur-Afganistaniin. Tämä edellyttää venäläismielisten pashtujen valtaa Kabulissa. Vladimir Zhirinovski ei ole ainoa vanhan KGB:n upseeri, joka haaveilee sotilassaappaiden huuhtelemisesta Intian valtameressä.

Kommunistijohtoinen, mutta Venäjän tapaan muodollisesti kommunismista irtisanoutunut, Talibanin johtama Afganistan on Venäjälle ponnahduslauta kaikkiin suuntiin. Se toteuttaa koko strategisen kolmiykseyden: ”Pyhän sodan” julistamisen ja terrorismin länsimaita ja länsimielisiä hallituksia vastaan; tien raivaamisen Jerusalemiin, jonne Saddam Hussein toivoo vielä kerran ratsastavansa, sekä siinä sivussa Turkkiin ja Egyptiin; tien raivaamisen Indus-joelle ja Intian valtamerelle.

Uhkapelissä Venäjä voi vain voittaa. Jos Turkki, Israel, Pakistan ja maltilliset arabimaat kykenevät vastustamaan paineita, Venäjä lohduttaa häviäjiä rauhan ja anteeksiannon nimissä samalla kun myötäilee länsimaita korostamalla yhteisen terrorisminvastaisen taistelun tärkeyttä Tshetsheniassa ja muilla rajoillaan. Jos suurpoliittinen pato murtuu edes jollain suunnalla, venäläiset voittavat vielä enemmän. Jos Venäjän turvallisuuspalvelujen mahdollinen rooli paljastuu, siihen ei uskota. Jos uskotaan, siitä ei kerrota julkisuuteen. Jos kerrotaan, Venäjä tapansa mukaan kiistää. Jos ei voi kiistää, juonittelusta syytetään ”hämäriä voimia”, joiden torjumiseksi länsimaiden on tuettava vakautta ja uudistuksia rahoittamalla Venäjää.

Venäläiset olivat jo ennen neuvostovaltaa ilmiömäisiä shakinpelaajia. Se johtuu siitä, että kulttuuri suosii loogista, häikäilemätöntä ja rohkeaa mielikuvituksen käyttöä. Venäläisiä pidetään taipuvaisina mystiikkaan, koska he eivät ei pidä mitään asioita mahdottomina yhtä herkästi kuin länsimaiset ihmiset. Venäläiset uskovat ihmeisiin, joita toteutetaan järjellä ja tarvittaessa vallankumouksellisella tahdonvoimalla. He uskovat salaliittoihin, koska punovat itse niitä mielellään. Kaikki suunnitelmat eivät aina onnistu, mutta miksei kannattaisi yrittää?

Länsimailla on ongelma

Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden ensimmäisenä tehtävänä on tuhota Osama bin Ladenin terroristiverkosto. Se ei voi onnistua täydellisesti, eikä terrorismia ilmiönä voida kitkeä maailmasta niin kauan kuin ihmishenki on sen verran arvokasta, että sen riistäminen tai uhkaaminen tuottaa julkisuutta ja kelpaa kiristykseen. Terrorismin uhkaa voidaan kuitenkin vähentää tilapäisesti yksittäisillä voitoilla ja terrorismin tukemisen hintaa voidaan nostaa ahdistelemalla tukijoita. Osama bin Laden ei ole henkilökohtaisesti rohkea mies, joka ryhtyisi itsemurhaiskuun ilman mahdollisuutta selvitä hengissä. Hänen suojelijoissaan ja rahoittajissaan on vielä enemmän miehiä, joita voidaan hillitä tekemällä terrorismi vaaralliseksi myös toteuttajilleen.

Länsimaiden toinen ongelma on kuitenkin Saddam Hussein ja muut terroristien taustavoimat, joiden hävittämiseen kansainvälinen yhteisymmärrys ei riitä. Liian moni haluaa vältellä vastuuta ja lykätä vaarat yksin Yhdysvalloille. Euroopan unionissa ainoastaan Britannialla on oikea asenne terrorismia vastaan ja valmiutta taistella kaukaisissakin maissa. Terrorismin taustavoimien jäljittäminen Iranista tai Venäjältä asti saattaa jopa Yhdysvallat empimään menetelmien soveltuvuutta.

Länsimaiden kolmas ongelma on oma väestö, jossa pasifismi ja fasismi yhdistävät voimansa terroristien suojaksi. Demokraattisissa maissa poliittiset paineet ja vapaa tiedonvälitys estävät hallituksia toimimasta salaa ja tehokkaasti. Yhdysvalloissa on voimalliset painostusryhmänsä, jotka kurdien, armenialaisten, juutalaisten, arabien, afgaanien, hindujen, yleisten ihmisoikeuksien tai muiden hyvien asioiden nimissä sekaantuvat ulkopolitiikkaan ja muokkaavat mielialoja. Erityisesti Turkki kärsii perinteisistä ennakkoluuloista, historian vääristelystä ja muusta äärivasemmiston propagandasta, mitä kuitenkin tasapainottaa sen liittolaisen Israelin yli 30 vuoden ajan nauttima suosituimmuusasema.

Länsimaiden yleinen mielipide on manipuloitavissa hyvin kielteiseksi nimenomaan islamia kohtaan. Yhdysvallat ei ole ryhtynyt sensuroimaan Osama bin Ladenin kiihoituspuheita sen vuoksi, että niiden pelättäisiin nostattavan muslimeja ”pyhään sotaan”, vaan sen vuoksi, että puheet lietsovat ennakkoluuloja, inhoa ja vihaa ei-islaminuskoisessa yleisössä. Pogromien provosoiminen on Osama bin Ladenin tavoite.

Islamofobian ohella ulkomaalaisvastaisuus kohdistuu Euroopan maissa muslimeihin, vaikka kullakin maalla on omat epäsuositut kansallisuutensa: Saksassa turkkilaiset, Ranskassa pohjoisafrikkalaiset, Britanniassa pakistanilaiset, Italiassa albaanit ja Suomessa somalit. Turvapaikkakäytännön epäonnistumiset, liioiteltu kulttuurillisten erojen suvaitseminen ja siirtolaisuuden tukeminen sosiaaliturvalla eivät ole maailman muslimien eivätkä yleensäkään siirtolaisten oma vika, vaan johtuvat ammattiliittojen rajoittavasta työmarkkinapolitiikasta ja sosialistien vääristyneestä maailmankuvasta. Seurauksista kärsivät kuitenkin kaikki ulkomaalaiset, mutta rasismin vuoksi toiset enemmän kuin toiset, kunnes ajan myötä muslimit perivät Euroopassa juutalaisten paikan kollektiivisena syntipukkina. Tämä johtuu siitä, että ääriryhmien on helppo yhdistää poliittisesti ja kansallisesti eriytyneet kampanjansa yhteiseen islamofobiaan.

Eivät ainoastaan äärioikeistolaiset ja äärivasemmistolaiset huomaa, kuinka hyvin muslimit soveltuvat yhteiseksi viholliseksi. Myös muslimit itse huomaavat sen, sillä valtaosa maailman muslimeista – sikäli kuin seuraavat tiedonvälitystä ylipäätään – peilaa itseään länsimaisen median kautta. Toimittajat eivät mielellään matkusta Tshetshenian syrjäkyliin raportoimaan joukkomurhista. Sen sijaan muutaman opiskelijanuoren räyhääminen loistohotellin edustalla kerää kameroita ympärilleen. Indonesialaiset tuntevat – tai luulevat tuntevansa – Palestiinan paremmin kuin Tshetshenian. He samaistuvat Che Guevaran kuvia kantaviin kivenheittäjiin. Kun Osama bin Ladenin omatekoista ”fatwaa” esitellään televisiossa enemmän kuin al-Azharin yliopiston oppineiden mielipiteitä, miljardi kristittyä ja myös miljardi muslimia alkaa pitämään Osama bin Ladenia uskonnollisena auktoriteettina, miellyttipä hän tai ei.

Yhdysvaltain viranomaisten huoli Osama bin Ladenin palopuheiden sensuroimattomasta esittämisestä ei johdu siitä, että he pelkäisivät amerikkalaisten muslimien kansannousua. Sen sijaan on syytäkin pelätä, että Osama bin Ladenin esiintyminen lietsoo inhoa ja vihaa ei-islamilaisessa yleisössä, jonka tiedot islamista ovat muutenkin vähäiset. Pogromien provosoiminen on eräiden tahojen tarkoitus.

Jos media ei ymmärrä vastuutaan, maailma alkaa vähitellen muistuttaa sitä kuvaa, joka meillä siitä on, eikä se ole hyvä.

Kirjoittajasta:
Antero Leitzinger on tutkija ulkomaalaisvirastossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s