Johan posahti!

Median odottelu kannatti. Vihdoin viimein amerikkalaiset ryhtyivät pommittamaan Afganistania, jonka kansainväliset tiedotusvälineet osoittivat kohteeksi jo kuukausi sitten. Ennusteet sodan alkamisesta menivät pieleen vain toista viikkoa. Toimittajien ei tarvinnutkaan peruuttaa sviittivarauksiaan Islamabadin Marriott-hotellista. Myös valmiiksi kirjoitetut rauhanvetoomukset ja hellyyttävät kuvaukset siviiliuhreista saivat käyttöä. Veteraanitoimittajat kirjoittelevat uusiksi vuosien takaisia juttujaan. Viisas toimittaja voisi samantien kopioida lehtiartikkeleja 1800-luvun Afganistanin sodista, jotka tuntuvat aivan yhtä ajankohtaisilta.

Yhdysvallat esitti ”salaiset” todisteensa valtionpäämiehille tärkeysjärjestyksessä. Lähimpiin ystäviin lukeutui odotetusti Britannia, jonka aktiivinen pääministeri on korvannut presidentin, ulkoministerin ja Euroopan unionin ulkoasiainkomissaarin. Seuraavassa kierroksessa mukana olivat Ranska ja Kreikka, joiden odotettiin vuotavan todisteet julkisuuteen, mutta yllättäen ainoaksi vuotajaksi on ilmaantunut Suomen Rahoitustatarkastus…lautakunta vai mikä lie instituutio, jonka olemassaolon tarkoituksesta tavallisella kansalla ei ole aavistustakaan.

Tutkivat journalistit, tuo katoava alalaji, voisivat koota listan niistä ennalta tunnetuista todisteista, joita ei olekaan vielä esitetty, vaan säästetty tulevaan käyttöön. Niiden mukaan Osama bin Laden ja Ayman al-Zawahiri ovat toimineet Saddam Husseinin asiamiehinä. Kaikkihan sen ovat aina tienneet, mutta kun media oli jo kiirehtinyt todistamaan saudihölösuun pääsyylliseksi, täytyihän hänet hoidella alkupalaksi. Vasta menestys Afganistanissa hiljentää pasifistit ja mahdollistaa median kutsumisen oikeille aitiopaikoilleen.

Tunnustetaan, mutta ei tunnusteta

Ilmaiskut Afganistaniin ovat tervetulleita maan lailliselle hallitukselle, jolla on nyt parempi tilaisuus kukistaa Talibanin kapina ja palata Kabuliin viiden vuoden puolustuskannalla olon jälkeen. Tämän pitäisi olla myös medialle itsestään selvä ja ihmisoikeusjärjestöille ilahduttava käänne, sillä presidentti Burhanuddin Rabbanin vuodesta 1992 johtama hallitus on Yhdistyneiden kansakuntien tunnustama. Sillä on suurlähetystönsä Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa ja monissa muissa maissa.

Kuitenkin ihmisoikeusjärjestöt, jotka eivät ole koskaan kehenkään tyytyväisiä, arvostelevat myös hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Suurin rikkomus oli se, ettei hallitus kyennyt estämään Kabulin pommitusta rauniokaupungiksi 1992-1996. Sen tekivät neuvostokoulutuksen saaneet, entisen kommunistihallinnon ilmavoimat, ja neuvostokoulutuksen saanut, entisen kommunistihallinnon tykistö, jotka loikkasivat huhtikuussa 1992 kommunistihallinnon kukistuessa eri puolille ja jatkoivat sotaansa kuin ennenkin. Afganistanin laillista hallitusta kuitenkin syytetään siitä, ettei se kyennyt kukistamaan keskenään liittoutuvia kapinallisia. Sitä syytetään samanaikaisesti siitä, ettei se kyennyt yhdistämään kansaa, ja siitä, että se sisällytti laajapohjaisiin kokoomushallituksiinsa myös kapinallisten edustajia. Niin tai näin, laillinen hallitus ei voinut välttää kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen arvostelua.

Median mielestä Afganistanin laillinen hallitus on kansainvälisestä tunnustuksestaan huolimatta maan ”oppositio” ja vain yksi mahdollinen osapuoli Afganistanin uudessa hallituksessa. Median mielestä Kabulia ei saa vallata, koska siinä voisi kuolla ihmisiä.

Entisaikaan hallitus oli laillinen ja nautti kansainvälistä tukea, jos se tunnustettiin, ja jos siltä vallan anastanut ryhmä nojasi väkivaltaan tai
ulkomaiseen tukeen. Esimerkiksi Suomen hallitus ei olisi muuttunut ”oppositioksi” Pohjanmaalla, vaikka Otto Wille Kuusinen olisi päässyt Helsinkiin asti. Usein laillinen hallitus sai jatkaa toimintaansa maanpaossa. Afganistanin hallitus on pysynyt kaiken aikaa maan rajojen
sisäpuolella, mutta silti sen asema on kyseenalaistettu.

Diplomaatit, joille kaikki kelpaavat, ovat yhtä ymmällä kuin ihmisoikeusjärjestöt, joille kukaan ei kelpaa. Mutta onneksi media kertoo meille kaikille, että hallitus on oppositio ja että se tunnustetaan mutta ei tunnusteta.

Ruoka loppuu, mutta ei lopu!

Kaksi viikkoa sitten kerrottiin, että Afganistania uhkaa nälänhätä viikossa. Taliban vetoaa maailman kaikkiin humanisteihin sodan lopettamiseksi, koska muuten kansa kuolee nälkään. Mutta eikös nälänhätä saanut alkunsa jo ennen ilmaiskuja?

Entisaikaan sota oli sotaa, eikä sotaakäyvän osapuolen siviiliväestöä ruokittu rintaman yli. Nyt ruokarekat ovat kuljettaneet amerikkalaisia viljasäkkejä Talibanin hallitsemalle alueelle samalla kun Yhdysvaltain ilmavoimat pommittaa maata, muun muassa Punaisen Ristin ruokavarastoa.

Lokakuun puolivälissä Taliban ryhtyi takavarikoimaan World Food Projectin ruokavarastoja. Kansainvälinen avustusjärjestö kertoi, että niissä oli ruokaa kokonaiseksi kuukaudeksi! Siis missä olikaan se viikon päästä uhkaava nälänhätä? Ja jos Taliban tyytyy jakamaan ruoat sotilailleen, monenko kuukauden muonitus on sillä taattu?

Maailma on surkuhupaisa paikka. Ehkäpä kannattaisi hypätä ulkomaansivujen yli suoraan sarjakuviin, joista vielä voi löytyä vakavaa asiaa ja totuuden sanoja!

Kirjoittajasta:
Reviisori pyrkii tarkastamaan, oikaisemaan ja re-visioimaan median käsityksiä historiasta, politiikasta ja tulevaisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s