Suomalainen yliopistojärjestelmä kaipaa uudistusta

Suomalainen yliopistojärjestelmä on kriisissä: opiskeluajat pitenevät ja kilpailu eurooppalaisten yliopistojen taholta kovenee. Yliopistot ovat—kasvaneesta rahoituksestaan huolimatta—vuosi vuodelta pahemmassa rahapulassa.

Suomalainen tutkimus on yllättävänkin korkeatasoista, mutta jos korkeakoulumme aikovat selvitä tulevaisuudessa laajenevasta arkipäiväisemmästä tehtäväkentästään, niiden täytyy uudistua ja parantaa opetuksensa tasoa.

Suomessa opiskellaan pitkään

Opiskeluajat ovat pidentyneet Suomessa luvattoman paljon. Esimerkiksi Turun yliopiston fysiikan laitokselta valmistuttiin maistereiksi keskimäärin 6.5 vuodessa. Luku on varsin tyypillinen, vaikka samalla esimerkiksi amerikkalaisista yliopistosta opiskellaan vastaavia aloja keskimäärin viisi vuotta. Pitkät opiskeluajat kuormittavat yliopistojen taloutta etenkin niillä aloilla, joilla opetus vaatii läsnäoloa ja aktiivista ohjausta. Samalla pitkittynyt opiskelu vahingoittaa kansantaloutta opiskelijoiden lyhentyneen työuran kautta.

Eräs tärkeimmistä syistä pitkiin opiskeluaikoihin on ohjauksen puute. Ensimmäisen vuoden opiskelijalle lykätään usein käteen pino papereita ja odotetaan sen riittävän neuvoksi. Ohjauksetta opiskelijat hukkaavat aikaansa väärien kurssien parissa, tai heidän opintosuunnitelmansa eivät käy yksiin tarjottavien kurssien kanssa. Opiskeluajasta tulee näin liiankin helposti loputon välivaihe, joka tuottaa ”gradua vaille valmiita maistereita” aloilta, joilla ei välttämättä ole edes kunnollisia työnsaantimahdollisuuksia.

Näivettyminen uusin uhka

Tätäkin suurempana uhkana suomalaiselle yliopistojärjestelmälle on lisääntyvä aivovuoto Eurooppaan ja yksityissektorille. EU:n myötä korkeakoulutettujen on paljon aiempaa helpompaa lähteä ulkomaille opiskelemaan, ja usein juuri lahjakkaat opiskelijat tekevät näin. Suomalaiset korkeakoulut menettävät hyvän opiskelijamateriaalin, ja niiden akateeminen kulttuuri näivettyy. Samalla opettajan aseman jättäminen tulee yhä houkuttelevammaksi yksityissektorin palkkojen ohittaessa julkiset. Niinpä uhkana on, että Suomen korkeakoulut pitkällä aikavälillä gettoutuvat. Paitsi korkeakouluille, tämä olisi tuhoisaa Suomellekin.

Resurssit tiukalla

Viimein, niitäkin resursseja joita yliopistoilla on käytetään usein väärin. Ne professorit jotka eivät ole vielä lähteneet yrityskonsulteiksi tai siirtyneet laadukkaampiin ulkomaisiin oppilaitoksiin pitävät usein opiskelijoita lähinnä välttämättömänä pahana, jota yritetään vältellä mahdollisimman pitkälle. Tutkijan uran kannaltahan tutkimus on paljon opetusta olennaisempaa, koska julkisen sektorin pelkästä opetuksesta maksamilla palkoilla ei hirveämmin juhlita. Samalla harvinaisille tutkijan- ja professorinvakansseille pääsevät vain laajasti julkaisseet alojensa huiput.

Kovat ratkaisut

Esille nousee lähinnä kaksi tapaa ratkaista ongelma: voimavarojen keskittäminen ja lukukausimaksut.

Ensimmäinen voi saada monia muotoja. Yliopistojen itsensä keskittäminen on niistä ilmeisin, ja tarjoaisi vähimmilläänkin merkittäviä tilasäästöjä. Samalla se loisi laajentuneille, itsenäisemmille kampusalueille perinteistä akateemista ilmapiiriä, jossa ajatustenvaihto sulavoituisi. Muita vaihtoehtoja olisivat viimeaikaisen erikoistumiskehityksen vieminen loppupisteeseensä, jolloin kukin yliopisto opettaisi lähinnä sitä, missä on paras, tai erityinen panostus opetukseen tutkimuksen kustannuksella. Ensimmäisessä edut tulisivat lähinnä mittakaavasta ja yksittäisten alojen noususta kansainvälisen osaamisen kärkeen, sekä mahdollisuuksista kiinteämpään yhteistyöhön yritysmaailman kanssa, toisessa kriittisten alojen työvoimapulan helpottumisesta.

Lasku sille jolle se kuuluu

Lukukausimaksut taas olisivat järkevä ratkaisu monestakin syystä. Ensinkin on vain reilua, että opinnot rahoittaa se, joka opetuksesta hyötyy, eli opiskelija. Kadunmiehen verorahoista on turha maksaa professoreiden palkkoja sillä eihän hän luennolla istu. Toiseksi yliopiston maksullisuus hyödyttäisi opiskelijoita, koska se loisi yliopistosta tavallisen palvelun, jonka tarjoaja on vastuussa asiakkailleen. Tällöin professoreilla ei olisi enää mahdollisuutta jättää opiskelijoitaan huomiotta. Kolmanneksi lukukausimaksut hyödyttäisivät professoreita, koska heidän palkkansa voitaisiin nostaa kilpailukykyisiksi ulkomaisten yliopistojen ja yksityisten asiantuntijatehtävien kanssa. Tämä olisi tietysti erityisen merkityksellistä opetukselle, koska järjestely mahdollistaisi opetustehtävän nousemisen tutkimuksen kanssa samanarvoiseksi tavoitteeksi akateemisen huippuosaajan uralla. Näin päätyisimme parantamaan tieteentekijöiden opetusmotivaatiota, ja ehkäisisimme korkeimman ammattitaidon liukumista yrityksiin, tiedonjanoisten opiskelijoiden tavoittamattomiin. Erityisesti aloilla, joilla tutkijat ovat pahimmassa palkkakuopassa.

Tasapaino

Lukukausimaksut nopeuttaisivat opiskelua, koska esim. 5000 euron maksu laittaa ajattelemaan toisenkin kerran turhien vuosien viettämistä opinahjossa. Toki on erittäin tärkeää, että opiskelijoille ollaan valmiita tarjoamaan edullisia lainoja, joilla opiskelun voi rahoittaa. Opiskelijaa ei tulisi myöskään estää opiskelemasta pidempään mikäli hän on valmis maksamaan aiheuttamansa lisäkustannukset. Lopulta hinnan tulisi kuitenkin jäädä opetuksesta hyötyvän maksettavaksi, koska vain näin järjestelmä kannustaisi opiskelijaa hakeutumaan alalle, jolla osaavasta työvoimasta on pulaa, tasapainottaisi opinnoista syntyvät yhteiskunnalliset hyödyt ja kustannukset, sekä toimisi luontevasti yhteen yliopistojen suunnitteilla olevan hakukäytäntöuudistuksen kanssa. On helppo nähdä, että markkinaehtoisempi hinnoittelu kohdistaisi opiskelussakin rajalliset voimavarat sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan.

Matalalla roikkuvia hedelmiä

Jo näinkin yksinkertaiset ehdotukset voisivat parantaa huomattavasti suomalaisen yliopistolaitoksen tilaa. Pidemmällä tähtäimellä uudistuksesta hyötyisivät niin opiskelijat, yliopistolaitos kuin nekin, jotka eivät yliopistojen palveluita käytä. Pitkällisen voivottelun jälkeen olisikin jo korkea aika käydä ongelmiin käsiksi toden teolla. Muutos olisi toki tuntuva, mutta tällä hetkellä sen toteuttaminen on vielä suhteellisen helppoa. Mikäli annamme yliopistojen tilanteen hautua vielä vuosikymmenen, näin ei ehkä enää ole. Vaikka lienenkin jo tuolloin valmistunut, mahdollisuus on mielestäni hyvin pelottava.

Kirjoittajasta:
Sampo Syreeni on helsinkiläinen opiskelija ja kansalaisaktivisti, sekä Vapaasanan päätoimittaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s