Vallankaappauksia Etelä-Amerikan malliin

Vastoin demokratiapuheitaan USA ei katsonutkaan hyvällä silmällä Neuvostoliiton hajoamista, sillä prosessi tuli niin CIA:lle kuin FBI:llekin lopulta yllätyksenä. Georgian, Azerbaidzhanin ja Tshetshenian siirryttyä demokraattiseeen hallintoon ja maiden välisen energiayhteistyön käynnistyttyä supervallat säikähtivät toden teolla. Uusilla tasavalloilla oli jo talvella 91 suunnitelma öljyputken vetämiseksi Azerbaidzhanista ja Tshetsheniasta Georgian Mustanmeren rantaan, aie, jonka toteutuminen tekisi koko Kaukasian riippumattomaksi. Tällainen mahdollisuus oli kansainvälisille öljy-yhtiöille painajainen. Tuntemattomat presidentit tuli kaataa mitä pikimmin ja tilalle hoitaa ennestään tutut vanhat neuvostopolitrukit, joille länsiraha kelpasi.

Georgian tämän hetkinen tilanne ”Pankisin talibaneineen ja Abhasian konflikteineen” on johdonmukaista seurausta tammikuun 1992 vallankaappauksesta, jossa kansan 87%:n kannatuksella valitsema presidentti Zviad Gamsahurdia, parlamentti ja hallitus kaadettiin asein. Vallan otti alkuun epämääräinen sotilasjuntta, jonka tilalle vaihdettiin hetimiten Shevardnadzen johtama ”valtioneuvosto”.

Kaapparit tunnustettiin lännessä heti, vaikka yksikään hallituksista ei edes tiennyt, keitä neuvostossa oli jäseninä.

Samankaltainen kaappaus-skenaario toistui Azerbaidzhanissa: vaaleilla valittu presidentti Abulfaz Eltshibei, Helsingissä kesällä 92 Etyk-asiakirjan allekirjoittanut demokraatti, vaihdettiin Haidar Alijeviin, Brezhnevin jo v. 87 bolitbyroosta poispotkimaan korruptoituneeseen kommunistiin. Viimeisenä oli vuorossa tsetseenitasavalta Itshkeria. Venäjän epäonneksi siellä olikin vastassa puna-armeijan käynyt huippusotilas, kansansa yksimielisesti tukema kenraali Dzhohar Dudajev, jolle hyökkääjä kärsi nöyryyttävän tappion.

Kansainvälinen media USA:n talutusnuorassa

Merkittävänä apulaisena varsinkin Georgian kaappauksessa ahkeroi kansainvälinen media, joukossa kotimainen valtalehti, joka sekin raportoi Shevardnadzen Kremlistä johtaman disinformaatiokoneiston valheet maailmalle lähdekritiikin unohtaen ja faktoja tarkistamatta. Gamsahurdiasta, Nobelin rauhanpalkintoehdokkaasta ja kirjallisuuden professorista, tehtiin lehdistössä diktaattori ja kaduilla mellakoivista pienistä ulkoparlamentaarisista ääriryhmistä kansan enemmistö.

USA:n hallitus tuki innolla disinformaatiokampanjaa ja Shevardnadze antoi Kremlissä lausuntoja, miten ”diktaattori Gamsahurdia avasi tulen rauhallisia mielenosoittajia vastaan”. Yhdysvallat pyysi neuvostoarmeijalta aseapua hyvälle kaverilleen, Georgian johtoon ”valitulle” Shevardnadzelle ja niin panssarit ajettiin ”kansan tueksi” Tbilisin parlamenttitalon eteen. Neuvostolippuja kantavia tankkeja seurasivat taisteluhelikopterit ja liikuteltavat ohjusasemat, läheinen hotelli oli ”kansannousun” komentokeskus, vastapäisten talojen katoille pystytettiin raketinheitinasemia…

Paikalla olleen länsitoimittajan silminnäkijätodistuksen mukaan mitään mielenosoitusta ei kuitenkaan ollut olemassa. Parlamenttitaloon vain hyökättiin rintaman leveydeltä, aamulla klo 7, ja pian katjushamatto peitti keskustan taivaan. Kyseessä oli siis tyylipuhdas vallankaappaus Chilen malliin. Eduskuntatalon kellariin saarretut, pienen henkivartiokaartin puolustamat kansanedustajat, hallitus ja presidentti yrittivät anoa apua länsimailta, mutta turhaan. Suomen eduskunta oli myös hiljaa, vaikka sen vieraakseen kutsumat georgialaisparlamentaarikot istuivat pommitetussa talossa.

Tilannetta seuraavat arvostetut kansainväliset tiedotusvälineet sokeutuivat totaalisesti. Ne jauhoivat edelleen diktaattorista, vaikka yhtään esimerkkiä diktatuurista ei ollut esitetty, ja vaikka liki miljoonan georgialaisen allekirjoittama addressi oli kerätty nimenomaan presidentin tueksi. Länsivallat eivät lotkauttaneet korviaan edes kymmenille kuolleille siviileille, vaan rikolliset ja puna-armeija saivat rauhassa tappaa kansanedustajia sekä uhota Tbilisin arvokkaan keskustan.

Kun sitten 5.1.1992 Neuvostoliiton historian ensimmäinen vapailla ja kansainvälisesti tarkkailluilla vaaleilla valittu eduskunta pakeni Georgian parlamenttitalosta, länsikirjeenvaihtajat raportoivat ”diktaattorin tappiosta”!

Missään vaiheessa media ei valaissut lukijoilleen, keitä itse kaapparit edustivat.

Helsingin Etykissä mafiajärjestön jäseniä

Kaappauksen jälkeen valtaan nousivat vanhojen kommunistien ohella USA:n hallituksen hyvin tunteman Mhedrionin ”puolisotilaalliset” mafiosot, uusnatsien Kansallisdemokraattinen puolue sekä muutama tekaistu järjestö. Presidentti Bush kiitteli onnistunutta kaappausta ja ulkoministeri Baker kävi kättelemässä mafiajohtaja Joseliania, vankilassa 16 vuotta murhasta istunutta väkivaltarikollista. Viisi vuotta Joseliani johti Georgian poliisivoimia ja istui mm. ihmisoikeusvaltuutettuna YK:ssa sorvaten sanktioita Serbialle, kunnes USA lopulta käski Shevardnadzen hankkiutua eroon tarpeettomaksi käyneestä varamiehestään. Lähteä saivat myös muut ”valtioneuvoston” jäsenet.

Suomi kutsui Shevardnadzen ”valtioneuvoston” Helsingin Etykiin heti maaliskuussa 92, vaikka järjestön säännöt kieltävät keskustelemisenkin kaappauksella valtansa hankkineen joukon kanssa. Legitiimille presidentille ei annettu lupaa saapua maahamme edes turistina.

Etyj tarkkaili Shevardnadzen vaalit laillisiksi

Georgian kaappausta seuranneet vaalit ovat olleet täydellisiä farsseja, vaikka Etyjk/Etyj onkin tunnollisesti käynyt tarkkailemassa ne laillisiksi. Olen seurannut itse tarkkailijana, miten ihmisoikeuksien ja demokratian varaan rakennettu Etyj on hyväksynyt mukisematta mm. vaaleja, joissa on ollut vain yksi ehdokas vastapuolen johtajien viruessa vankilassa, sekä vaaleja joihin on hyväksytty parhaimmillaan kymmeniä epämääräisiä ”puolueita”, joista kansa ei paria viikkoa ennen äänestyspäivää ollut vielä kuullutkaan.

Mielenkiintoista on sekin, että kansainvälisesti arvostettu tarkkailija, British Helsinki Human Rights Watchia edustava, tri Mark Almond on saanut kyllä raportoida Armenian ja Azerbaidzhanin vaalien väärinkäytöksistä, mutta hänen Georgian vaaleista tekemänsä arviot on järjestään vaiettu kuoliaaksi.

Georgiaa myydään vauhdilla länteen

Georgiaa on ajettu alas jo 10 vuotta. Mm. kehtysapu rosvotaan säännönmukaisesti, sairaalat ovat katastrofaalisessa kunnossa, koska valtio lakkasi kokonaan avustamasta terveydenhuoltoa 1994 ja tuberkuloosi leviää räjähdysmäisesti. Tuotantolaitoksia valvoo ja ryöstää pitkälle se sama kommunistieliitti, joka niitä ennenkin hallitsi, tai sitten laitokset (esim. pääkaupungin sähkölaitos) on myyty länteen. Georgia on tänään myös täynnä kaikenkarvaisia ulkomaisia ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöjä, joille tuskin olisi tarvetta, ellei vallankaappausta olisi tehty.

Mitä nämä hyvät järjestöt Georgiassa tekevät, on jäänyt allekirjoittaneelle mysteeriksi. Ainakaan ne eivät avusta niitä 250 000 Abhasian pakolaista, jotka Venäjä ajoi kotimaastaan sen lavastetun konfliktin varjolla, jolla venäläiset—YK:n rauhanturvajoukkoina—saatiin lokakuussa -93 Länsi-Georgiaan auttamaan sisällissodassa häviöllä ollutta Shevardnadzea.

Taistelu Kaukasian öljystä

Georgian vallankaappauksella alkanut taistelu Kaukasian luonnonvaroista on vasta alkumetreillä. USA on—Keski-Aasian yllättävänkin helpon valloituksen jälkeen—levittäytynyt Georgiaan muka terroristeja jahtaamaan. Venäjä tuntee totta kai tulleensa petetyksi, mutta tyytyy toistaiseksi vain puremaan kuolaimiaan ja murhaamaan siviileitä Tshetsheniassa; näihin hirmutöihinhän sillä on USA:n puolelta vapaat kädet. Tyhjiin ryöstetyn Tshetshenian raiskaaminen tuskin kuitenkaan pitemmän päälle tyydyttää Venäjää, joka saa toistaiseksi seurata vierestä USA:n vaikutusvallan kasvua Kaukasian öljyalueilla.

Lännen shelleillä ja exxoneilla ei ole niilläkään syytä käydä jakamaan voittojaan, sillä Kaukasian öljy on vielä monen mutkan takana. Venäjällä on mm. kaksi divisioonallista joukkoja Baku-Batumi-Ceyhan -öljyputken kulkureitillä Batumissa ja Ahalzihe-Ahalkalakin alueella, ja lisää saadaan Pohjois-Ossetiasta parissa tunnissa. Azarian ja Abhasian presidentit ovatkin jo ilmoittaneet kyselevänsä Venäjän tukea, mikäli USA päättää lähettää Georgiaan enemmänkin bin Laden -neuvonantajiaan. Vai lähetetäänkö Kaukasukselle suomalaisia Nato-joukkoja?

USA:lla ei mennyt kovin hyvin Vietnamissa, eikä Afganistankaan täsmäiskuineen oikein vakuuttanut. Lähivuodet tulevat osoittamaan, ymmärtääkö USA, mihin se on tällä kertaa sotkeutunut. Venäjä kun on sotinut Kaukasuksella jo vuosisatoja, eikä loppu—etenkään voitollinen—ole vieläkään näköpiirissä.

Kirjoittajasta:
Kirjoittaja on Suomi-Georgia -yhdistyksen puheenjohtaja, ja Suomalais-Kaukasialaisen yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s