Suomen Keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen lähtö kotivaalipiiristään Pohjanmaalta Helsinkiin ei ole yksinomaan maantieteellinen asia, vaan se manifestoi samalla sitä arvokumousta, jota hänen valintansa puolueen puheenjohtajaksi merkitsi. Puolue on siirtynyt hänen johdollaan juuriltaan myös perusarvojensa osalta.

Jäätteenmäki muistuttaa asuneensa Helsingissä aina vuodesta 1974 saakka. Tässä yhteydessä hän ei ole muistuttanut siitä aiemmin kertomastaan seikasta, että se oli hänen vasemmistolaista aikaansa. Hän on pitänyt sitä poliittisen kodin etsiskelynä, mutta kyllä siitä on jäänyt häneen pysyvästikin vankka jälkivaikutus.

Vaalijulisteiden klassikoksi on noussut vuoden 1948 vaalien mainos, jossa silloinen Maalaisliitto kertoi jäntevän käden välityksellä nojaavansa lakikirjaan ja Raamattuun. Käytännön politiikka ei aina ole ollut aivan sen mukaista, mutta kyllä laillisuuden ja kristillisen etiikan kunnioitus edelleen ovat syvässä keskustalaisessa arvomaailmassa. Mm. tukea homolaille sen puolesta äänestänyt Jäätteenmäki tuskin kirjasta löytää. Tuskin kovin laajasti myöskään keskustan kannattajajoukosta.

Keskustan kannattajakunnassa viljelijät ovat nykyään pieni vähemmistö, mutta suuren enemmistön juuret ovat kuitenkin vielä siinä määrin maassa, että Jäätteenmäen EU-kanta vaikuttaa vähintäänkin yliolkaiselta. Hänhän julisti muutama kuukausi sitten, että ”EU-jäsenyys oli kiistatta oikea päätös paitsi koko Suomelle, myös suomalaisille viljelijöille”.

On tunnettua, että maanviljelijät vastustivat vahvasti EU:n jäsenyyttä vastaan, kun taas Jäätteenmäki äänesti puolesta. Jokainen kotiseudullaan vieraillut kaupunkilainenkin on nähnyt sen EU-paperisodan ja kontrollin, johon monet viljelijät sanovat joutuvansa käyttämään puolet ajastaan. Ei liene vielä unohtunut sekään, miten puolueen silloinen puheenjohtaja Esko Aho (ja Paavo Väyrynen) järjestivät ennen EU-jäsenyyttä laajan kenttäkierroksen jäsenjoukkojen EU-kannan selvittämiseksi. Saatuaan selville sen voimakkaan vastustuksen he toimivat täsmälleen päinvastoin.

Jäätteenmäen puheet ovat olleet siinä määrin pintaliitoa, että on vaikea tietää, mitkä arvot hän on omaksunut vanhojen keskustalaisten arvojen sijaan. Se on ainakin käynyt selväksi, että työelämässä hän tyypillisten demarilaisten ay-lakimiesten tavoin uskoo aidon yhteistoiminnan sijasta pykäläsäätelyyn ja sen tuomaan näennäisturvaan. Tätä hän vakuutti moneen kertaan työreformia nuijiessaan.

Tämä virkamiesajattelu sopii hyvin Lapuan kaupunginlakimiehelle—tästä pakastevirastahan Jäätteenmäki luopui vasta muutama viikko sitten. SAK:nlakimies Palanko-Laaka nimittikin häntä julkisuudessa entiseksi työmarkkinajuristiksi, mutta yleisesti ei ole tiedossa eikä juristimatrikkelista selviä tällaista meriittiä. Joka tapauksessa SAK:ta hän on useaan kertaan kuuliaisesti kumartanut.

Ei myöskään ole ihme, että vanhan tasa-arvolakikomitean sihteeri ja ”työsuhdeturvalain” taustavalmistelija uskoo SAK:äkin vankemmin tiukan lain säätelemään tasa-arvoon. Juristi varmaan tuntee olonsa turvalliseksi myös viljelijöiden puolesta, kun nämä ovat tiukkojen direktiivien pihdeissä ja satelliittivalvonnassa.

Tältä arvopohjalta onkin täysin luonnollista, että Jäätteenmäki on hylännyt ne keskustalaiset äänestäjät, jotka hänet ovat valtaan nostaneet ja joiden edustajana hän puolestaan on kansanedustajan päivärahoja ja matkakorvauksia vuosien ajan nostanut. Ei hän kuulu heidän joukkoonsa.

Entinen puoluesihteeri Seppo Kääriäinen on puolueen strategiaa tutkivassa väitöskirjassaan tullut siihen tulokseen, että ”ilman omintakeista johtajuutta ei ole olemassa elinvoimaista keskustaa. Syväidentiteetin on oltava mukana väkevämmin tai miedommin”.

Onko nyt syväidentiteetti Jäätteenmäen myötä laimentunut liikaa tai pudonnut kokonaan pois? Vuoden 1970-vaaleissa saatiin ankara muistutus, kun puolueen silloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen rynnisti kaupunkeihin diskomusiikkia tulvivien vaalimainosten myötä. Opetusministerinä hän oli jo puhunut äänensä käheäksi korkeakoulujen mies ja ääni -hallintomallia ajaessaan. Tämä onneton hanke kaatui kuitenkin liberaalien jarrutukseen ja vaaleihin.

Vaaleissa Keskustapuolue pudotettiin rumasti maan pinnalle, ja takaisin maalle, jolta Paavo Väyrynen johti sen toisella strategialla sentään edes esikaupunkeihin. Nyt Väyrynen luopui turhautuneena vaaleistakin kohta Jäätteenmäen valtakauden alettua.

Keskustan ”syväidentiteettiin” on aina kuulunut myös maaseudun ihannointi. Siitäkin Virolainen sai pahan muistutuksen, kun hän 1950-luvulla runoili puolueen lehdessä Kyntäjässä, että ”siellä ilo ja murhekin aidointa lie”. Taannoin edesmennyt Tuomas Anhava arvosteli runon silloisen Kuvapostin pyynnöstä ja runttasi runoilijan matalaksi väittäen mm. ettei ole mitään perusteita, minkä vuoksi ilo ja murhe olisivat aidoimpia nimenomaan maaseudulla.

Onko nyt menty jälleen city-ihannointiin? Puolueen lehti Keskisuomalainen puhuu pettyneenä Jäätteenmäen antautumisesta kaupungin valojen houkutuksille. Kun söpöksi mainittu Paavo Lipponenkin on irronnut jäsenistönsä arvoista tähyillen vain Brysseliä, ehkä nämä kaksi söpöläistä ratkaisevat pääministeriyden keskenään vaikkapa sököllä, ilman äänestäjiä?

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.