Ne naiset, ne naiset…

Espanjalainen filosofi Ortéga y Gasset, mm. Massojen kapinan kirjoittaja, sanoi historian kriiseistä 1930-luvulla luennoidessaan, että naiset ovat niissä antiikin ajoista lähtien nousseet johtaviin asemiin. Kun miehet ovat sotkeneet asiat, annetaan hänen mukaansa naisten vuorostaan yrittää.

Miten meillä? Opimme Päivi Istalan Naistentunnista, miten sika-sika-sika-sikamaisesti miehet ovat touhunneet, kun taas naisiin ovat kasautuneet johtamisen positiiviset ominaisuudet, elämänläheisyys ylinnä.

Enkeleitä, onhan heitä ollut meillä ensimmäisen kerran mm. presidenttinä, eduskunnan puhemiehenä ja pääministerinä sekä Suomen Pankin pääjohtajana. Ovatko siis jo siivonneet miesten sotkut?

Ei ihan siltä näytä. Päinvastoin ainakin Riitta Uosukainen ja Anneli Jäätteenmäki on saaneet aikaan peräti ainutlaatuista uutta sotkua. Eduskunnan lisärakennus ja omien palkkojen kaksinkertaistaminen jättävät Uosukaisesta ja vallankäytöstämme monumentin, johon miehen härskiys tuskin olisi riittänyt. Ratkaiseva myötävaikutus demaripresidentin nousuun jälleen kerran vahvasti porvarillisen maan presidentiksi tuottaa satoa vasta myöhemmin.

Kummankin kupla puhkesi koko kansan silmille pyörteissä, joihin heillä ei ollut kapasiteettia, kuten heidän kirjoistaankin saattoi päätellä. Liehuvaa liekinvartta ja Jäätteenmäen viiden vuoden takaista Oikeus voittaa -kirjaa yhdistää vahvaa teennäisyys ja eräänlainen poliittinen rusoposkisuus.

Molempien kirjoitelmat muistuttavat tavallista etevämmän teinitytön valioaineita. Juristi Jäätteenmäki on pannut itsensä likoon vain Ulf Sundqvistin seikkailuista kirjoittaessaan, kuten Uosukainen vesisängystä. Falski väistely näkyy myös sopivasti esimerkeiksi valituista konnantöistä. Pois on unohtunut kaikkein suurin, kotimaakunnan VS-yhtöiden kaato, kun se olisi vaatinut omiakin toimia mm. kahden vetoomuksen johdosta. Voi sanoa, että molemmat olivat kirjoittaneet omat kohtalonsa jo kirjoihinsa.

Jäätteenmäki -katastrofin toinen isähahmo, Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen yhtyi Istalan vakiovieraisiin kuuluneen naistutkijan Jaana Kuusipalon lehtihaastatteluun, jonka mukaan Jäätteenmäen kaadolla poistettiin miehiseen valtaan kohdistuva uhka.

Laatikainen oli myös havainnut Jäätteenmäen ja Tarja Halosen monet yhtäläisyydet aina kauneutta myöten. Heitähän ei erottanutkaan toisistaan muu kuin poliisi, mutta kyllä toimittajan tulisi skarpata kahta naiselliselle kauneudelle herkkää korvaansa ja silmäänsä erottamaan höpötarinat, sukupuolesta riippumatta.

Naisjuristien tasa-arvokäsityksetkin olivat yhtäläisen omituisia. Heidän mielestään se toteutuu lukumääräisellä tasajaolla, lain mukaan taas välttämällä pätevämmän syrjäyttämistä sukupuolen takia, kuten tapahtui ministerien salkkujen jaossa.

Kauneutensa lisäksi Halonen puhuukin enkelten kieltä, mikä nostaa kannatuksen ceausescumaisiin lukemiin. Ketään ei häiritse, että hän sosialidemokratian ylipapittarena heiluttaa korkean verotuksen lippua. Tai työttömyydestä puhuessaan unohtaa sen tarjoamista ehkäisevän kynnyksen alentamisen, jota hän on ollut antaumuksella korottamassa ja jonka Koivisto uskalsi ottaa sanavalikoimaansa jo vuonna 1993. Tällä tiellä katastrofi on edessä päin ja nopeutuu melkoisesti Viron EU-jäsenyyden myötä.

Suomen Pankin nimityksissä Halonen toimi kekkosmaisella härskiydellä ja ylittikin sen puuttuessaan SAK:n rajoista piittaamattomalla tyylillä Itävallan ja Ruotsin sisäisiin asioihin.

Pääministeri Lipponen nimesi hallituksensa edustajaksi EU:n perussopimusta työstävässä konventissa tutkija Teija Tiilikaisen. Uosukainen nimitti kesäisessä kolumnissaan Etelä-Saimaassa häntä pintaliitäjätyypiksi, jonka ei soisi yleistyvän maan asioiden hoidossa. Omaa oppiaan hän toteutti jäämällä pois eduskunnasta.

Kyllä Tiilikainen kuitenkin on uuttera tutkija, mutta hänen arvostelukykynsä politiikan todellisuudesta on hyvin heiveröinen. Hän torjui televisiossa kepun esityksen edustuksen korottamisesta ministeritasolle, koska kysymys oli vasta valmistelusta.

Arvostelukykyinen olisi pidättynyt lausunnoista omassa asiassa. Väärä tilannearvio taas johti siihen, että Suomi säntäili loppuasiakirjan allekirjoitustilaisuudessa kuin varpusparvi ja putosi EU:n tähän mennessä suurimmassa murroksessa kuin sokean Reetan eno veneestä, mistä Lipponen kiukuttelee ”asiantuntemattomille” tutkijoille.

Sirkka Hämäläinen pitkitti Suomen Pankin pääjohtajana lamaa jatkamalla edeltäjänsä Rolf Kullbergin ylivahvan markan politiikkaa sellaisenaan ja varoitti heti aluksi vuonna 1992 talouden ylikkuumenemisesta. Vain Hämäläinen ylikuumeni, ei talous.

Hämäläisen hermot ylikuumenivat myös markan ERM-kytkennässä, mutta se pantiin Arja Alhon piikkiin kun siinä oli runsaasti tavaraa ennestäänkin. Sen sijaan hän kesti kylmähermoisesti miehen tai Eeva Vuoren lailla kaksinkertaisista eläke-eduistaan nousseen metelin.

Hämäläisen väitöskirja ns. elinkaariteoriasta tuotti nollatuloksen: teoria ei selitä mitään. Tosin teoriaa tuntevat sanovat hänen soveltaneen sitä väärin. Mutta se tuotti turvallisen loppusijoituspaikan Euroopan keskuspankin hämärässä, mistä ei pöllähtele julkisuuspäästöjä.

Tuskin tuo pikatarkastelu muuta osoittaa kuin sen, että välttämättä ei voida Halosen neuvon mukaisesti olla ylpeitä siitä, että meillä on samanaikaisesti vaikkapa presidenttinä ja pääministerinä nainen. Jospa vallan turmelus pureekin tasapuolisesti sekä miehiin että naisiin.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s