Ajankohtaista

Ranskassa arvioidaan työajan lyhentämisen parantaneen työllisyyttä noin prosenttiyksiköllä. Tosin tämä on maksanut valtiolle n. 20 000 euroa työpaikkaa kohden (HS 27.10.03 s. B7) siinä missä esim. matalapalkkaisten töiden sivukuluja laskemalla saataisiin samalla summalla arviolta kymmenisen uutta työpaikkaa. Tämä ei tarkoita, etteikö joissain tapauksissa vapaaehtoinen, tueton työajan lyhentäminen voisi olla järkevää. Moni arvostaa aikaa enemmän kuin materiaa.


SAK:lainen Metallityöväen liitto vaatii ”Virossa sikailevien yritysten” nimiä julkisuuteen. Tuoreen tutkimuksen mukaan näet ”suomalaisyritykset pyrkivät vaikeuttamaan ay-liikkeen järjestäytymistä muun muassa maksamalla virolaisyrityksiä parempaa palkkaa”. Eikö ay-liikkeen pitäisi olla työntekijän renki eikä isäntä? Samoille virolaisille SAK vaatii vieläkin enemmän palkkaa Suomessa ja muuten vastoin heidän tahtoaan kieltää heiltä työllistymisen.
(Sitaatit: HS 15.10.03, s. B2)


Taiteilijoiden ansiot ovat keskitasoa, siis alhaisia suhteessa heidän pitkään koulutukseensa (HS 4.11.03, s. C6). Muuta ei tietenkään voi odottaa, sillä niin moni ihminen työskentelee mieluummin taiteilijana halvalla kuin porvarillisessa ammatissa kalliimmalla, joten ansioiden nousu johtaisi yhä useamman siirtymiseksi taiteilijaksi kunnes palkkaerot olisivat palanneet (työn) kysynnän ja tarjonnan lain seurauksena.


Ruotsin (liberaalinen) kansanpuolue harkitsee nimensä muuttamista muotoon ”Liberalerna”. Suomessa Liberaalinen kansanpuolue (LKP) muutti nimensä muotoon ”Liberaalit” (r.p.) jo vuonna 2000.

Kolmas suuri aate näyttää viimein nostavan päätään Pohjoismaissakin, joissa se on välillä ollut pahasti konservatiivien ja sosialistien puristuksessa. Vahvimmin liberalismi on esillä Tanskassa, jonka liberaalipuolue Venstre on nyt maan johtava puolue, ja maan liberaalista pääministeristä Anders Fogh Rasmussenista povataan seuraavaa EU:n komission puheenjohtajaa hänen vakuutettuaan muut valtionpäät sovittelemalla Tanskan EU-puheenjohtajuuskaudella tehokkaita tuloksia ratkaisemattomina pidetyistä asioista.


Vakuutusyhtiöt ovat alkaneet myydä asuntojaan, asuntohintojen nousu näyttää päättyneen myös pk-seudulla, ja myyntiajat ovat pitenemässä. Kaikki viittaa siihen, että asuntojen hintojen lasku – tyypillisesti 10 – 30 % – on jälleen edessä. Sellainenhan on tapahtunut säännönmukaisesti jonkin verran reaalitalouden laskua myöhemmin samaan tapaan kuin osakemarkkinat taas liikkuvat puolen vuoden etunojassa, tosin joskus harhaan osuen. Asuntomarkkinoilla vähänkin järkevästi toimivan on siksi helppo tehdä rahaa myymällä huipuilla ja ostamalla kun nousu pohjalta jälleen alkaa.

Tällä kertaa hinnanlaskua vahvistamassa on todennäköisesti tuleva korkotason merkittävä nousu, mikä saa saman lainanhoitokulun riittämään vain paljon halvempaan asuntoon. Toivottavasti nyt asuntoja ostavat huomioivat sekä asuntojensa tulevan hinnanlaskun että korkojen mahdollisen kaksinkertaistumisen.


Microsoft ostaa Googlen?
Kiina otti perustuslakiinsa omaisuudensuojan lokakuussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s