Maailman vuotuinen kehitysapu on 50 miljardin dollarin suuruusluokkaa. YK:n tavoitteena on sen tuplaaminen. Tämä näyttää hyvin epätodennäköiseltä, mutta jos kuitenkin käytettävissä olisi ylimääräiset 50 miljardia dollaria, mihin se kannattaisia käyttää?

Tätä kysymystä ratkoi tilastotieteilijä Björn Lomborgin (The Skeptical Environmentalist) talousnobelisteista ja muista huipputaloustieteilijöistä kokoama Kööpenhaminan konsensus –ryhmä. Tanskan hallituksen ja The Economist –lehden sponsoroimana se otti käsittelyynsä YK:n ja sen alaisten järjestöjen aloitteita ja taloustieteellisen analyysin avulla priorisoi nämä siten, että rahalle saataisiin vastineeksi mahdollisimman paljon inhimillistä hyvää.

Paras tulos oli seuraavilla neljällä toimella

• HIV:n (AIDS) vähentäminen uusin lääkkein: kulut 27 mrd $, tuotot yli 10 000 mrd $ (tartunnat 45 miljoonan sijaan 17 miljoonaa, säästetyn elinvuoden hinnaksi 4 $)
• hivenaineiden tarjoaminen aliravitsemusta vastaan: kulut 12 mrd $, hyödyt 1,75 miljardin ihmisen sairastumisvaaran ehkäisy
• kaupan vapauttaminen: kulut ei juuri mitään, tuotot 2445 mrd $
• malarian vähentäminen sänkyjen ylle ripustettavilla kemikaaliverkoilla: – 13 mrd $

Hyvä tulos oli myös seuraavilla toimilla:

• Uuden maatalousteknologian kehittäminen
• Puhtaan veden teknologioita kotitalouksille
• Puhtaan veden teknologioita yhteisöille (kyläkaivot tms.)
• Tutkimus tehokkaammasta vedenkäytöstä ruoantuotannossa
• Yrityksen perustamiskustannusten alentaminen

Muita kelvollisia toimia olisivat:

• Työvoiman liikkumisen esteiden alentaminen
• Lasten ravitsemuksen parantaminen
• Matalan syntymäpainon ehkäisy
• Perusterveydenhoidon parantaminen

Se, että neljää parasta toimea ei ole vielä toteutettu, on skandaali, etenkin verrattuna nyt rahoitettaviin toimiin. Valikoimalla kehityssijoitukset tämänkaltaisen analyysin avulla saadaan moninkertainen hyöty verrattuna kehitysavun tuplaamiseen – eikä poliitikkojen edes tarvitse verottaa nykyistä enempää, itse asiassa toimien luoma talouskasvu mahdollistaa veroasteen alentamisen ilman verotulojen laskua.

Kioto ei kannata

Kannattamattomiin toimiin (enemmän kustannuksia kuin hyötyjä) kuului mm. Kioton sopimuksen mukainen kasvihuonekaasujen vähentäminen. Ns. ”optimaalinen” hiilidioksidihaittaverokin olisi ollut vain vähän parempi ratkaisu, ei kannattava. Parhaaksi ratkaisuksi arveltiin alussa matalaa haittaveroa (luokkaa 2 $/tonni), jota korjattaisiin, kun asiasta saadaan lisää tutkimustietoa. Halvimmat hiilidioksiditonnit kun on tietysti halvempi välttää kuin seuraavat, ja silti niiden hyöty on suurempi.

Kannattavuuslaskelmat perustuivat Kioton sopimusta kannattavan Centre for Global Development –järjestön analyysiin hyödyistä ja haitoista. Järjestö oli saanut sopimuksen kannattavaksi siten, että se käytti kustannuslaskelmissaan naurettavan alhaista korkokantaa, haitat kun ovat pääosin 100–300 vuoden päässä. Todellisuudessa sijoitettuna vaihtoehtoiseen kohteeseen sopimuksen toteutuskustannukset, 94 000 mrd $, kasvaisivat tuossa ajassa niin valtavaksi summaksi, että tulevaisuuden ihmiset saisivat sillä paljon enemmän aikaan kuin 166 000 mrd $:lla, mikä vastaa silloisia haittoja – ja sekin vain jos em. järjestön lukuihin on uskominen.

Kauppa vapaaksi – ja siirtymätuki köyhille

Kaupan vapauttamisen kuluista ei oltu yksimielisiä. Kaikkien mielestä kauppa tulee ehdottomasti vapauttaa, mutta pari panelisteista arvioi, että siihen kuuluva maataloustukien poistaminen saattaisi tilapäisesti nostaa ruoan hintoja ja siksi sen yhteydessä olisi hyvä antaa ylimääräistä tukea ruoan ostoon köyhimmille elintarvikkeiden nettotuojille siirtymäkauden ajan – kauden jälkeen nekin olisivat voitolla. Jos nämä panelistit ovat oikeassa, toimen hyöty/kustannus-suhde ei olisikaan ääretön vaan ainoastaan tuhannen luokkaa – siis kuitenkin reippaasti yli ykkösen toisin kuin Kioton sopimuksen kohdalla. Toisaalta kehitysmaiden köyhät ovat yleensä ruoan nettomyyjiä, siis kaupan vapauttamisen päähyötyjiä, joten tässäkin suhteessa olisi ennemmin syytä iloon kuin huoleen. Panelistit pohtivat myös sitä, että rikkaiden maiden teollisuustyöntekijöille voisi olla hyödyllistä tarjota verovaroin uudelleensijoittumisapua siirtymäkaudella.

Talouden suoran tehostumisen lisäksi vapaakauppa lisäisi innovaatioiden kannustimia ja niiden leviämisen nopeutta, joten globaali talouskasvu päätyisi pysyvästi jyrkemmälle uralle. Arvioitu 2445 miljardin dollarin diskontattu hyöty perustui varovaisuusperiaatteeseen; toisten arvioiden mukaan hyöty olisi 1000 miljardia dollaria joka vuosi (mukaanlukien palvelujen kaupan vapauttaminen) ja pessimistisimmätkin asiantuntija-arviot vuosihyödystä ovat kaksitoistanumeroisia pelkästä tukien ja tullien puolituksesta.

Vaikka ihmiskunnan näkökulmasta kaupan vapauttamisen pitäisi olla itsestäänselvyys, poliittisesti asia on kuitenkin ongelmallinen. Kaupan vapauttamisen hyödyt leviäisivät laajalle koko maailman väestöön, kun taas vaikkapa maataloustukiaiset ovat keskittyneet valtavina rikkaiden maiden farmariryhmille. Niinpä jälkimmäisillä on kannustin lobata ahkerasti, rahakkaasti ja jopa väkivaltaisesti. Rahalla myös saa, kuten kotimaisten lobbausjärjestöjen soluttautumisesta punavihreisiin järjestöihin, lähiruokakampanjoista, kehitysmaiden hyväksyttävän viennin rajoittamisesta ”Reilun” kaupan tapaisiin marginaalimuotoihin ym. voidaan havaita.

Tutki enemmän, luule vähemmän

Taloustieteilijät korostivat toimintansa riippumattomuutta järjestäjistä, ja läsnä ollut toimittaja myös vakuuttui panelistien lahjomattomuudesta siinä missä heidän yksimielisyydestään Kioton sopimuksen kannattamattomuudesta. Sen sijaan panelistit arvioivat, että eräissä vaihtoehdoissa asioiden yhteismitallistaminen on hyvin vaikeaa ja arvotussidonnaista, joten saatu järjestys ei ole yksikäsitteinen vaikkakin suuntaa-antava. Tätä kuvaa sekin, että vaikka eri panelistit käyttivät erilaisia arvotuksia, tulokset olivat kaikilla pitkälti samat, ja kaikki pitivät näiden mediaaneista koostunutta järjestystä hyväksyttävänä – tuo järjestys on kuvattu yllä.

Listattujen 17 toimen lisäksi oli vielä 21 muuta ehdotettua toimea (mm. koulutustoimia ja useimpia hyvän hallinnon vaatimuksia), joista panelistit katsoivat olevan tarjolla liian vähän tietoa, jotta niiden kannattavuutta voisi verrata muihin. Näitä asioita pitäisi panelistien mielestä tutkia enemmän tieteellisesti.

The Economist –lehti kirjoittaa paneelista ja sen tuloksista lukuisissa artikkeleissa.

Linkkejä:
First things first
www.copenhagenconsensus.com
The Economist: The Copenhagen Consensus
The Economist: Putting the world to rights
The Economist: Liberating trade