Miksi yritykset ovat niin suuria?

Monien näkemysten mukaan yrityksillä on tapana kasvaa kohtuuttoman suuriksi nykyoloissa. Kehityksessä nähdään niin paljon pahaa, että yritysten toimintaa säätelemään on kehitetty iso määrä virastoja ja lainsäädäntöä. Jos tavoitteena on maksimoida kuluttajien valta ja saada yritykset tanssimaan asiakkaiden pillin mukaan, mikä on fiksuinta mahdollista politiikkaa?

Iso osa yritysten säätelyyn tarkoitetusta politiikasta saattaa kuitenkin saada aikaan täysin toisenlaisia vaikutuksia kuin toivotaan. Sen sijaan, että ne lisäisivät kuluttajan valinnanmahdollisuuksia, ne loppujen lopuksi pienentävät niitä ja antavat suuremmille yrityksille markkinoilla etulyöntiaseman. Jos kuluttajien valinnanvapaus halutaan maksimoida, parhaat vaihtoehdot eivät ole säänneltyjen ja sääntelemättömien suuryritysten välillä – pikemminkin vaihtoehto suuryrityksille ovat pienyritykset, joiden sisääntulomahdollisuudet markkinoille pitäisi maksimoida.

Nykyisen taloustieteen yritysteorian mukaan jokaisella yrityksellä on eräänlainen optimikoko: autoja tekevän yrityksen ei useimmiten itse kannata tehdä terästä, vaan ostaa se jostain muualta. Jos yritys yrittää tehdä liian monia asioita itse, kasvaa byrokratia holtittomasti – yritykset ovat sisäiseltä toiminnaltaan kuitenkin hyvin suunnitelmataloudellisia, eikä yritysten sisällä ole aitoa kilpailua kuten yritysten välillä. Yritykset kasvavat markkinoilla tähän optimikokoonsa, mutta ylittäessään sen alkavat olla niin tehottomia, että heidän tuotteensa ovat kalliimpia tai huonompia kuin kilpailijoiden. General Electric on eräs esimerkki yrityksestä, joka taiteilee optimikokonsa äärirajoilla, pilkkoen ja myyden jatkuvasti tehottomia osiaan ja saneeraten byrokratiaansa ankaralla kädellä.

General Electric toimii pikemminkin kuin pörssi, tytäryhtiöittensä aktiivisena omistajana, ei niiden johtajana. Muut suuret yritykset häviävätkin keskimäärin markkinoille (pörsseille), koska syntyvät uudet yritykset tuottavat omistajille lisäarvoa tehokkaammin kuin kaavoihinsa kangistuneet vanhat yritykset.

Mitkä seikat vaikuttavat optimikokoon?

Mitkä seikat sitten ovat luoneet erityisen suuria yrityksiä? Yrityksen liiketoimintaan liittyy tuotannon mukaan muuttuvien kulujen lisäksi iso määrä myös hallinnollisia kuluja, jotka yrityksen on pakko kattaa. Jotkin kulut ovat samansuuruisia kaikille yrityksille, kun taas jotkin laskevat tuotannon kasvun myötä. Kummankinlaisten kulujen määrä luonnollisesti nostaa yrityksen kokoa, koska kulu saadaan tasattua useampien myytyjen tuotteiden tuotoille. Jokainen yritys tarvitsee kirjanpitäjän, asianajajan, puhelinnumeron, www-sivut ym. perusliiketoiminnan edellytyksiä, joiden kulut eivät kasva samassa suhdassa kuin tuotanto. Jos yrityksen kaikki tuotantokustannukset ovat pikemminkin kiinteitä kuin muuttuvia ja yksikökustannus laskee tuotannon kasvaessa, on sillä mittakaavaetu eli skaalaetu.

Jos skaalaetu on riittävä eikä byrokratia kasva liian isoksi, voi joillain aloilla yritys kasvaa koko markkinoiden kokoiseksi. Tällöin on kyseessä luonnollinen monopoli. Yrityksen optimikoko ei kuitenkaan määräydy siten, kuinka suureksi byrokratia voi kasvaa, vaan siten, milloin byrokratia on pienimmillään. Jotta yritys siis kasvaisi luonnolliseen monopolin asemaan, tulee sen tuotannon täyttää jakamattomuuskriteeri, eli yrityksen tuotannon jakaminen kahteen eri yritykseen ei pitäisi tuottaa tehokkaampaa tulosta. Esimerkiksi sähköjohdot omistavan yrityksen liiketoiminnan jakaminen kahtia ei olisi tehokasta, koska sähköjohtoja ei voi puolittaa. Jostain syystä monet olettavat esimerkiksi raskaassa teollisuudessa yrityksillä olevan tendenssi monopolisoitua, mutta esim. ison metallisulaton tapauksessa neljän sulaton tehdas voitaisiin hyvin jakaa kahteen kahden sulaton tehtaaseen, ja toiminta saattaisi olla tehokkaampaa.

Kun jakamattomuutta käytetään kriteerinä yritysten minimikoolle, huomataan, että isojakin yrityksiä vastaan voi kilpailla kohtalaisen helposti. Vaikka kilpailijoilla olisi isotkin tehtaat, eivät sen tuotantotavat ole automaattisesti mitenkään tehokkaampia. Parhaimmillaan jakamattomuus näkyy esimerkiksi palvelualalla, jossa yksittäiset freelance-työntekijät voivat helposti kilpailla monisatapäisten konsulttiyritysten kanssa – tässä tapauksessa pienin jaettava tuotantoyksikkö on yhden henkilön yritys ilman mitään kiinteitä tuotantovälineitä.

Kirjanpitolainsäädäntö

Ennen kaikkea suuria yrityksiä nähdään esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa yritystoiminta on erittäin säänneltyä. Hyväätarkoittavat poliitikot ovat varmastikin lähinnä ajatelleet kansan etua esimerkiksi säätäessään ankaria ja tarkkoja kirjanpitosäännöksiä. Heiltä on kuitenkin unohtunut, että juurikin suuryrityksillä valtavine kirjanpitäjäarmeijoineen on helppoa selviytyä ja jopa hyväksikäyttää kyseisenlaisia pykälöitä – ongelmia tulee yritystoimintaansa aloittelevalle pk-yritykselle, jonka pitää tuhlata resurssejaan byrokratiaan sen sijaan, että se käyttäisi resurssinsa yrittääkseen viedä mahdollisimman paljon kilpailevan yrityksen asiakkaita paremmilla tai edullisemmilla tuotteilla tai palveluilla. On jopa selkeitä esimerkkejä, joiden mukaan juurikin mm. kirjanpitolainsäädäntöön ovat päässeet vaikuttamaan aivan yhtälailla kirjanpidon ammattilaisten lisäksi suuryritysten edustajat, jotka ovat saaneet sinne kirjattua itselleen mieluisia asioita. Pk-yrittäjillä ei ole omia eturyhmiä ja edustajia, joilla olisi mahdollisuuksia osallistua lainsäädännön lobbaamiseen.

Tällaisissa asioissa fiksumpi linja voisivat olla mahdollisimman yksinkertaiset lakipykälät, jotka eivät antaisi suuryrityksille mahdollisuuksia keplotella monimutkaista byrokratiaa itselleen mieluisaan suuntaan. Paras ratkaisu voisi olla jopa pelkkä sopimusvapauteen perustuva linja, jossa kukin yksityisyrityksen sidosryhmistä saisi vaatia juurikin heille parhaiten sopivaa tilinpitoa heidän parhaina pitämiensä sääntöjen ja valvojien myötä. Valtiovaltaa ei yrityksen kirjanpidossa tulisi ideaalitilanteessa kiinnostaa kuin verotettava tulo, ja nykyinen ALV-järjestelmä takaa jo veronkierron vaikeudenkin. Yritysluottoja myöntävät pankit luottavat nyt jo lähinnä yksityisiin luottoluokituslaitoksiin, joiden toimintaa ei juuri mikään laki säätele. Nilla yrityksillä on tietysti paras insentiivi tehdä mahdollisimman tarkkoja ja paikkansapitäviä analyyseja yritysten taloudellisista tilanteista, lahjussyytösten antaessa sellaisen tahran yrityksen brändiin, että liiketoiminnan jatkaminen muodostuisi pahemmissa tapauksissa mahdottomaksi. Piensijoittajille ja muille rehellistä tuottoa tavoitteleville löytyy kyllä vakaita rahastoja tai säästövakuutuksia, heidän ei tarvitse rahojaan luottaa yksityisen osakeyrityksen huomaan. Pörssikeinottelijatkin saavat tietysti upottaa rahansa spekulointiin, jos haluavat, kun mitään laajempaa merkitystä irrationaalisesti sahaavilla pörssikursseilla ei kuitenkaan yhteiskunnalle ole.

Kilpailulainsäädäntö

Kilpailulainsäädäntö nähdään yleensä kirjanpitolainsäädännön tavoin tehokkaana tapana valvoa pahojen suuryritysten toimintaa. Nopea vilkaisu Yhdysvaltain FTC:n avointen tapausten listalle kuitenkin paljastaa, että kilpailuviranomaiset, kuten kaikki suuret taloudellista valtaa käyttävät virastot, ovat lähinnä uusi poliittinen mahdollisuus suuryrityksille lobata omia etujaan. Avoimet tapaukset eivät juuri liity todellisiin kilpailulainsäädännön loukkauksiin vaan edustavat lähinnä ennaltaehkäiseviä tapauksia, joissa yritykset nostavat kanteita kilpailijoitaan vastaan näiden yksinkertaisesti saadessa heitä enemmän asiakkaita.

Jälleen, suuryrityksiltä löytyy kyllä aivan riittävä lakimiesarmeija varmistamaan, että yrityksen hämärämmät toimet ovat lain kirjaimen mukaisia, kun taas pk-yrityksiltä kaikenlaisen yrityslainsäädännön valvominen vaatii kohtuutonta rahasatsausta. Jälleen tunnetaan tapauksia, joissa nokkela vallitseva yritys on onnistunut napauttamaan toimintojaan laajentavaa pikkufirmaa tämän unohdettua jättää viranomaisille jonkin ilmoituksen. Kuluttaja ei tällaisesta pelistä ainakaan hyödy.

Työvoimasääntely

Useiden yritysten tulee myös palkata työntekijöitä huomattavasti enemmän kuin yrityksen liiketoiminta vaatisi. Vähemmistöjen oikeuksista huolehtivat kansalaisjärjestöt lobbaavat kiintiöitä sekä etnisille vähemmistöille että naisille, ja monissa Euroopan maissakin yrityksillä on lähes käänteinen todistustaakka tapauksissa, joissa yrityksen hierarkiaa hallitsevat valkoihoiset miehet. Asiaa tutkinut Thomas Sowell on huomauttanut, että tällainen politiikka ei todellakaan johda vähemmistöjen asemien paranemiseen yrityksissä, vaan pikemminkin päinvastoin. Tummaihoisia ei monissa yrityksissä pidetä kovassakaan arvossa, koska työntekijät ajattelevat heidän olevan palkattu puhtaasti kiintiösyistä. Myöskään naisten omistamia akateemisia tutkintoja ei arvosteta samaan tapaan kuten miesten, koska ”sehän on voinut päästä opiskelemaan sukupuolensa eikä meriittiensä perusteella”.

Samaa sarjaa olivat aikoinaan ammattiyhdistysliikkeiden vaatimukset pitää palkattuna liikaa työmiehiä. Vaikka koneen käyttämiseen olisi tarvittu vain viisi miestä, ay-liike vaati kymmentä, ”työllistävän vaikutuksen takia”. Nykyisin ymmärretään, että nuo työpaikat ovat yksinkertaisesti poissa muualta, eikä koneiden lisääntyvä käyttö lisää työttömyyttä, mutta samanlaiset vaikkakin lievemmät säädökset ylläpitävät yhä kuitenkin enemmän työntekijöitä yrityksissä kuin olisi tarpeen. Tämäkin luonnollisesti lisää yritysten kokoa.

Esteet kilpailulle

Ennen kaikkea määrävämpään asemaan pääsevät yritykset yrittävät estää kaikin puolin kilpailijoiden mahdollisen pääsyn markkinoille. Tämä on huomattavan vaikeaa puhtaassa markkinataloudessa, joten yritykset usein turvautuvat poliittisen pakkovallan keinoihin. Kaikenlaiset elinkeinosääntelyt ja luvanvaraisuudet ovat yritysten ja ammattikuntien tapoja suojata alansa kilpailulta, vaikka tällaista toimintaa perustellaankin ”asiakkaiden edulla”. Apteekkien luvanvaraisuus kyllä estää kohtalaisen tehokkaasti ulkomaisten halpalääkkeitä myyvien ketjujen maahantulon, vaikka asiakkaat varmasti asioisivat niissäkin hyvin mieluusti, mikäli vain saisivat sieltä parempia tuotteita ja palvelua halvemmalla. Huonon tavaran myymisestä ulkomaiset ketjut joutuvat juridiseen vastuuseen aivan yhtälailla kuin paikallisetkin, joten kuluttajien hyvinvointia järjestely tuskin parantaa. Onneksi Suomessa lupasääntely on kohtalaisen lievää.

Vaikka jokin yritys onnistuisikin Suomen mittakaavassa saavuttamaan monopolin tai asfalttiyhtiöiden tapaan markkinoille ei mahtuisi kuin kourallinen toimijoita, ei sama varmastikaan toimi koko Euroopan saatikka maailman mittakaavassa. Jos ulkomaiset yritykset saisivat vapaasti tulla Suomen markkinoille myymään tuotteitaan tuoden omat ulkomaiset työntekijänsä mukanaan, ei asfalttikartellikaan olisi varmasti onnistunut.

Yrityksillä on tapana myös laskea mahdollisuuksia, joita potentiaalisilla kilpailijoilla olisi tulla markkinoille. Pelkkä vahva kilpailun uhkakin saa fiksut yritykset käyttäytymään melko hyvin – tätä kutsutaan epäsuoraksi kilpailuksi. Hyvä esimerkki matalista esteistä kilpailulle ja epäsuorasta kilpailusta ovat kiireisimmät lentoyhteydet isojen eurooppalaisten kaupunkien välillä. Suuremmat lentoyhtiötkään eivät voi korottaa hintojaan kovasti, koska pienyrittäjät voisivat helposti vuokrata matkustajakoneen ja pilotit lyhyelläkin varoitusajalla ja alkaa lentää samoja reittejä huomattavasti halvemmalla.

Tulevaisuuden suunnat

Suurimpien yritysten osuus esimerkiksi kaikkien pörssiyritysten liikevaihdosta on laskenut tasaisesti koko 1900-luvun, talouden kansainvälistymisen ollessa luultavimpia tekijöitä muutokseen, kun yritykset eivät voi paisua harvojen markkinoilla suljetun talouden ja sääntelyn suojissa. Olisi kuitenkin naiivia väittää, että vapaammassa kilpailussa kaikki nykyiset suuryritykset kutistuisivat. Microsoftin kaltaiset yritykset voivat myydä lähes loputtomasti tuotteitaan ilman, että byrokratia kasvaa kovin isoksi, joten globaalistikaan ei välttämättä ole tehokasta pyörittää useita yrityksiä.

Yrityskoon kutistaminenhan ei kuitenkaan ole tärkeintä, vaan se, että yksittäisten yritysten valta kuluttajiin nähden minimoidaan luonnollisemmalle tasolleen, ja tähän tavoitteeseen päästään mitä luultavimmin parhaiten hieman eri politiikalla kuin nyt on harrastettu.

Ehkäpä paras tapa minimoida isoimpien yritysten valta on ankara kapitalismi, kilpailun vapauttaminen ja valtion kontrollin vähentäminen. Mitä vähemmän suuremmilla yrityksillä on mahdollisuuksia hyväksikäyttää ja lobata poliittista sääntelyä itselleen suotuisaksi, sitä enemmän ne joutuvat kokemaan kilpailua. Mitä vähemmän pk-yrityksillä on esteitä, byrokratiaa ja täytettäviä lupalappuja tiellään, sitä helpommin ne voivat haastaa isompia yrityksiä ja viedä niiltä asiakkaita – tai ainakin sitä enemmän isommat yritykset joutuvat pelkäämään kilpailua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s