Eläkeuudistus: SAK vaati edut vanhoille ja laskun nuorille

Historian korkeimmat eläkkeet ja lasku lapsille

Tähän mennessä eläkkeet ovat jatkuvasti kasvaneet. Heti sodan jälkeen syntynet suuret ikäluokat tulevat aikanaan saamaan korkeammat eläkkeet kuin kukaan ennen heitä tai kukaan heidän jälkeensä, vaikka 60-80-luvuilla syntyneet joutuvat maksamaan korkeampia eläkemaksuja kuin vanhempansa.

Talouselämän 4/2005 laskelmien mukaan yhtä pitkän työuran tekevistä henkilöistä vuonna 1945 syntynyt maksaa 339 000 euroa eläkemaksuja ja saa 1689 euron eläkkeen, kun taas vuonna 1975 syntynyt maksaa 411 000 euroa eläkemaksuja, reaalisestikin selvästi enemmän, mutta saa aikanaan alhaisemman eläkkeen (samoin inflaatiokorjattuna vuoden 2004 rahaksi). Laskelmat on tehnyt Eläketurvakeskus.

Uudistus = pienennetään pienten ikäluokkien etuja

Kotimaiset ja kansainväliset arvioijat ovat pitäneet eläkeuudistusta välttämättömänä mutta riittämättömänä. On katsottu, että eläkemaksut olisi tullut jäädyttää kuten Ruotsissa, jossa jousto tapahtuu eläkkeen tasossa. Suomessakin on otettu käyttöön leikkuri, joka alentaa eläkkeitä eliniän kasvaessa, mutta niin vaatimattomasti, että eläkemaksut nousevat vuoteen 2030 mennessä vielä kuusi prosenttiyksikköä – tai vielä enemmän – siis 27-28 prosenttiin palkkasummasta ja puolet suurempaan osuuteen bruttopalkasta.

Tel-maksujen vaikutus työllisyyteen ja talouden tehokkuuteen on sama kuin työn verotuksella – tuhoisa. Lisäksi muutoksessa on siirtymäaika vuoteen 2012, kuulemma SAK:n vaatimuksesta, sen ukkoutunut jäsenkunta siis on sanellut Suomen tulevaisuuden verohelvettinä.

Lehden mukaan professori Matti Virén arvioi, että muutaman vuoden päästä järjestelmää joudutaan korjaamaan. Tällöin on kuitenkin vaikeaa enää puuttua suurten ikäluokkien etuihin. Uudistustyöryhmän puheenjohtaja Kari Puro puolustautuu sillä, että ay-liikkeen painostuksen vuoksi vaihtoehto ei ollut parempi uudistus vaan ei lainkaan uudistusta.

Eläkeuudistuksessa oli se hyvä puoli, että eläke määräytyy nykyään suurin piirtein maksettujen eläkemaksujen mukaan, kun se ennen määräytyi muutaman viimeisen työvuoden palkan mukaan ja lisäksi sakotti rankasti työnantajaa vaihtaneita. Vanha järjestelmä sorti etenkin tyypillistä SAK:n miespuolista tehdastyöläistä – jota valtio sitten suosii monella muulla tapoin. Nyt tuokin sorto poistettiin – tilaisuus olisi pitänyt käyttää hyväksi siten, että samalla olisi poistettu SAK:ta suosivia poliittisia mekanismeja, sillä jälkeenpäin se on poliittisesti lähes mahdotonta. Nyt päinvastoin SAK:n jäsenkunta sai lähes kaikki mahdolliset edut.

Libertaristinen eläkejärjestelmä

Äärilibertaristisessa järjestelmässä valtio ei puuttuisi eläkkeisiin, vaan jokainen saisi itse maksaa oman eläkevakuutuksensa. Joku tietysti saattaisi mieluummin vain säästää rahaa ja eläkkeellä sitten elää sen tuotosta, mutta useimmat varmasti ovat siinä määrin riskinkarttajia, että jättäisivät elinikäriskit vakuutusyhtiöille. Jos joku ei haluaisi säästää itselleen eläkettä vaan käyttää rahansa johonkin mielestään tärkeämpään, se olkoon hänen luovuttamaton oikeutensa. Tietysti tällaisetkaan eivät joutuisi kituuttamaan työelämässä kuolemaansa asti, sillä libertarismissa hyväntekeväisyys lisääntyisi.

Joku säästäisi itselleen pienemmän eläkkeen minimiturvaksi, ehkä tyytyisi vähempään työntekoonkin mutta kasvattaisi lapsia, joiden olisi aikanaan helppo pitää vanhemmistaan huolta, kun heillä ei olisi valtavia veroja rasitteena.

Useimmat lukijat suhtautuvat silti libertaristiseen järjestelmään skeptisesti, myös tämän kirjoittaja, vaikka artikkelin loppuosa osoittaakin, miten niin keskiliberaalit kuin muutkin ”sosiaalisemmat” eläkejärjestelmät ovat äärimmäisen ongelmallisia oikeudenmukaisuuden ja järjestelmän kestävyyden kannalta. Esimerkkeinä se, että jokin sukupolvi joutuu maksamaan toisen aiheuttaman laskun, tai jotkut paljon rahaa säästöön laittavat ja/tai tulevaisuuden hyviä veronmaksajia kasvattavat joutuvat toisten eläkkeiden maksumiehiksi tai että jokin sukupolvi joutuu maksamaan kohtuuttomia eläkemaksuja edellisen hyväksi. Tämän artikkelin loppuosa vakuuttanee lukijan tästä, vaikkei se ole kirjoittajan tarkoitus.

Liberaali eläkejärjestelmä = perustulo

Naiivi ajatus liberaalista sosiaalipolitiikasta on, että kaikille annetaan perustulo, jolla jotenkuten tulee toimeen, ja jokainen hankkikoon siihen halutessaan yksityisin vakuutuksin, säästämällä tai muuten ansiosidonnaisia tai muita lisiä, omalla kustannuksellaan. Useimmat liberaalit kannattavat myös sitä, että vanhuksilla perustulo nousee iän myötä, koska ei ole kohtuullista olettaa vanhimpien hankkivan itse edes osaa toimeentulostaan. Vastaavasti työkyvyttömillä tulisi olla työkyvyttömyysasteestaan riippuen korotettu perustulo.

Osa liberaaleista haluaisi myös ansiosidonnaisten lisien säästämisen pakolliseksi (vähän kuten nyt). Siis jokaisen työikäisen olisi pakko laittaa vähintään tietty prosentti tuloistaan (tiettyyn rajaan asti) joko eläkesäästötililleen tai yksityisiin eläkevakuutuksiin. Jotkut kannattavat Singaporen mallia, jossa jokainen työssäkäyvä (ja enemmän kuin minimaalisesti ansaitseva) laittaa omalle sosiaalitililleen tietyn prosentin palkastaan (kunnes tilillä on 100 000 euroa tms.). Työttömyyden, sairauden tai muun syyn tullen hän saisi nostaa sieltä omia rahojaan ”ansiosidonnaisena korvauksena”, ja vanhuksena hän sitten saisi loppusaldon eläkkeenä.

Staattisesti katsoen jokin tällainen järjestelmä olisi yhtaikaa hyvin joustava ja ihmisille valinnanvapauden antava mutta silti melko oikeudenmukainen ja erittäin humaani. Järjestelmä on kuitenkin melkein yhtä kestämätön kuin nykyinen järjestelmämme: ei ole oikein maksattaa jonkin sukupolven peruseläkkeitäkään seuraavalla, ts. ei riitä, että sosiaalimenot rahoitetaan samanhetkisellä verotuksella.

(Libertaristi huomauttaisi, että jokainen pakkotulonsiirto on epäoikeudenmukainen, mutta nyt etsitäänkin vähiten epäoikeudenmukaista ja kestävintä ”sosiaalisemmista” järjestelmistä.)

Ketjukirje seuraavalta sukupolvelta edelliselle ei ole kestävää

Suuret ikäluokat eivät juuri joutuneet elättämään eläkeläisiä. Siksikin nauttivat pienistä veroista ja pystyivät näin maksamaan suuria eläkemaksuja, joilla he saavat suuret ansiosidonnaiset eläkkeet. Ikäluokan peruseläkkeet taas maksatetaan aikanaan seuraavalla sukupolvella, joka on pieni, koska suuret ikäluokat eivät vaivautuneet hankkimaan lapsia lainkaan entiseen malliin. Tähän heillä oli oikeus muttei laskun maksattamiseen pienillä ikäluokilla.

Jos vastaavasti nykynuoret hankkivat yhteensä yhden lapsen, tämä ainoa työssäkävijä joutuisi vuosisadan lopulla maksamaan yksin miljoonien eläkeläisten eläkkeet. Tämä ei voi olla oikeudenmukaista. Siis kunkin sukupolven on työssäkäydessään säästettävä myös sukupolvensa eläkeajan peruseläke/perustulo, ei vain henkilökohtaisia ansiosidonnaisia lisiään.

Tätä ei ole tehty, ja se selittää nykyjärjestelmän, entisen järjestelmän ja edellä kuvatun naiivin liberaalin järjestelmän ongelmat. Eräs ratkaisu olisi periä peruseläkeveroa, joka määräytyisi arvioitujen (diskontattujen) tulevien peruseläkemenojen mukaan. Minimiratkaisu on se, että peruseläke peritään verona, joka kohdistuu myös eläkeläisiin, tai peruseläkemaksulle tai perustuloverolle määrätään katto ja eläkeläisten tai kaikkien perustulo määräytyy automaattisesti pienemmäksi näiden verotulojen pienentyessä. Tämän eläkkeiden pienentymisen tulisi ehdottomasti koskea myös suuria ikäluokkia eikä vasta pieniä, kuten nyt näyttää olevan tapahtumassa.

Nykyjärjestelmän kaltaisista ”ketjukirjehuijauksista” käytetään myös nimitystä Ponzi scheme. Niissä on myös hieman pyramidihuijauksen piirteitä.

Lapsentekoon – mars?

Vaihtoehtona olisi konservatiivinen järjestelmä, jossa ihmisiä pakotettaisiin tekemään lapsia, tai järjestelmä, jossa lasten teosta maksettaisiin selvästi nykyistä enemmän – mutta miten sen saisi kannustamaan niitä, jotka myös kasvattavat lapsensa veronmaksajiksi eikä veronkuluttajiksi? Pitäisikö lasten veroista osa kanavoida heidän omien vanhempiensa eläkkeisiin? Vai pitäisikö vain tyytyä siihen, että perhe päättäköön itse sisäisestä rahaliikenteestään, jolloin kannustimet osuvat juuri kohdalleen? Tietysti tällöinkin on ongelma, jos yhteiskunta takavarikoi suuren osan lasten ansioista veroina tai eläkemaksuina.

Maahanmuuttajat – hyvä osaratkaisu

Myös maahanmuuton lisäämistä on esitetty. Tämä on tarpeellinen osaratkaisu, mutta optimaalinen maahanmuuton määrä ei ole niin suuri, että se poistaisi koko ongelman. Maahanmuutossa on myös suuria sopeutumisongelmia aivan kuten oli ensimmäisen sukupolven ruotsinsuomalaisillakin. Vapaa maahanmuutto vaatisi sosiaaliturvan epäämistä maahanmuuttajilta. Koska tähän ei ole poliittista valmiutta, maahanmuuttoluvat tulee pisteyttää sen perusteella, miten hyvä mahdollisuus tulokkaalla on sopeutua Suomeen (kielitaito, työllistymismahdollisuudet, …). Tätä menetelmää on käytetty mm. anglosaksisissa maissa suurella menestyksellä.

Eläkesijoitusten tuotto

Teoriassa ongelma poistuisi jo sillä, että suurten ikäluokkien eläkesäästöt olisi sijoitettu osakkeisiin eikä vähän tuottaviin perinteisempiin sijoitusmuotoihin. Vasta viime vuosina järkevät osakesijoitukset ovat edes tulleet juridisesti mahdollisiksi, ja tämä on liian myöhäistä.

Toinen ongelma on siinä, että kilpailu työeläkelaitosten välillä ei toimi, koska se on sääntelyllä estetty ja kaikki uudistukset tehdään laitosten itsensä valmistelemina. STM:n vakuutusosaston osastopäällikkö Tarmo Pukkila onkin vaatinut, että valtion täytyy ottaa jatkossa uudistusten valtio itselleen, vaikka se vaatiikin lisää tutkimusresursseja.

Nyt eläkelaitokset sopivat, että alhainen tuotto (”laskuperustekorko”) riittää. Näin laitokset voivat vaikkapa sijoittaa meidän lakisääteiset pakkoeläkesäästömme ylihintaisiin teollisuuskiinteistöihin, joiden omistajat korvaukseksi ottavat normaalivakuutuksia samojen tahojen omistamista vakuutuslaitoksista. Mm. Björn Wahlroos on nostanut tämän epäkohdan tapetille, vaikka se on hänenkin bisnesimperiuminsa etujen vastaista. Olisivatpa poliitikot yhtä suoraselkäisiä kuin yritysjohtajat.

Kuvattu koplausmenettely on kunkin kaupan osalta tietysti vakuuttavan yrityksen ja eläkevakuutusyhtiön sisar(vakuutus)yrityksen etujen mukaista mutta työntekijöiden ja muiden työnantajien etujen vastaista.

Virallisissa tarkastuksissa ei löydetty väitteille pitäviä todisteita, mikä on luonnollista, eihän tuollaisia sopimuksia laiteta paperille, ja ministeriö totesikin, että tulos ei poista epäilyjä. Silti vakuutusyhtiöt käyttävät tulosta perusteena sanoa: ”Ainakaan meiltä ei löytynyt mitään”.

Minimikorjaukset nykyjärjestelmään?

Vanhaan järjestelmään ei pidä missään tapauksessa palata. Jos hyvää järjestelmää ei saada, seuraava toimenpideohjelma saattaisi olla pienin paha lyhyellä aikavälillä realistisista vaihtoehdoista:

  • Työnantajien eläkemaksut on poistettava, vain ihmiset kustantakoot eläkkeet. Vastaavasti ihmisten eläkemaksuja joudutaan korottamaan. Palkkoja voidaan korottaa vastaavasti. Tämä suosisi palkansaajia, koska työn verotus näin laskisi työtä tekemättömien ottaessa suuremman osan perustulojen rahoitusvastuusta.
  • Vaihtoehtoisesti tai lisäksi Ruotsin malli: eläkemaksuille prosentuaalinen katto ja sen ylityspaineet purkautuisivat automaattisesti eläkkeitä pienentävinä.
  • Eläkkeen ansiosidonnaisen lisän on määräydyttävä nykyistä tarkemmin maksettujen (diskontattujen) eläkemaksujen mukaan. Nykyisellään syrjitään eräitä työntekijäryhmiä. Tämä muutos ei estä eläkkeiden kertymistä vanhemmuus-, apuraha- tai varusmiesajoilta, noiden etuuksien maksajan on vain maksettava myös eläkemaksut.
  • Eläkkeen tulee nousta täydelle tasolla vasta esim. 75-vuotiaana. Työntekijä voi halutessaan jäädä eläkkeelle vähitellen osa-aikatöitä hyödyntäen tai sitten tyytyä aluksi pienempään eläkkeeseen tai säästää itse erotuksen.
  • Kaikkiin lukuihiin paremmat elinikäkorjaukset. Ennen suurin osa ihmisistä kuoli ennen eläkeikää, miksi nyt paljon terveempien ihmisten pitäisi medikalisaation tai perinteen vuoksi saada muiden rahoja nuorempina kuin on pakko. Eläkkeelle saa jäädä varhemminkin, mutta vain omalla kustannuksella.
  • Työllisyys on laitettava kuntoon, jotta maksajia olisi enemmän.
  • Eläkelainsäädännöstä päättäminen pois eläkeyhtiöiden käsistä.
  • Ruotsin malliin edes osa varoista vakuutuksenottajan (työntekijän) itsensä sijoitettaviksi.

Ehkä kuitenkin realistisin ja helpoin muutosmalli olisi lakkauttaa työeläkeyhtiöt ja kilpailuttaa eläkevarojen hoito indeksirahastoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s