Nuorekkaana uudistajana pidetty Junichiro Koizumi valittiin Japanin pääministeriksi vuonna 2001 yhdeksäntenä pääministerina Japanin kymmenen vuoden talouskurimuksen kuluessa. Hänellä oli alussa 65 %:n kansansuosio, osin mielikuvasyistä, olihan hän puolueensa ulkopuolinen kapinallinen, komea ja huumorintajuinen entinen sosiaaliministeri, joka puhui kipeiden talousuudistusten tarpeesta. Hän oli myös pitkätukkainen hevifani maassa, jossa kitarajumala Yngwie Malmsteen oli suosituin ulkomainen artisti ja tätä kopioivan Timo Tolkin suomalaisbändi Stratovarius niinikään huippusuosittu.

”Liberaalidemokraattinen” puolue on hallinnut Japania 50 vuoden ajan vajaan vuoden katkosta lukuunottamatta. Puolue on ollut nimensä irvikuva: vanhoillinen, autoritatiivinen ja korruptoitunut. Koizumi kuitenkin tuli valtaan liberaalilla vaalikampanjalla ja on sittemmin taistellut puolueensa vanhoillisia vastaan, tosin liberaaleimpien mielestä aivan liian varovaisesti ja hitaasti. Parina viime vuotena Koizumi on jo saanut jonkin verran uudistuksiakin ajettu läpi, mutta ylivoimaisesti suurin osa urakasta on vielä edessä.

Viimein kesällä Koizumi ryhtyi ajamaan tosissaan maailman suurimman finanssilaitoksen, Japanin postin pilkkomista ja yksityistämistä. Tämä myös vapauttaisi ison osan taloudesta valtion otteesta. Puolueen taustavaikuttajat ovat antaneet postin pankille vero- ja muita etuja, ja rahoittaneet näiden houkuttelemilla 350 biljoonalla kansalaisten jenillä järjettömiä hankkeita, joista valuu suuret siivut poliitikkoja korruptoivien yritysten voittotilille. Lisäksi kilpailun ulkopuolella toimiva rahalaitos mahdollisti talouden rakenteiden jähmettämisen osin ilmankin suoraa lainsäädäntöä.

Korruptoitunut vanhoillinen siipi halusi tietysti pitää kiinni hyvä veli –taloudesta ja pani tosissaan kampoihin. Laittaen asemansa peliin Koizumi sai heinäkuussa voiton alahuoneessa, joskin 40 oman puolueen edustajaa äänesti häntä vastaan. Ylähuoneessa lakiesitykselle tuli tappio.

Ratkaistakseen umpikujan Koizumi hajotti parlamentin ja järjesti ennenaikaiset vaalit. Samalla hän hylkäsi vanhoilliset ja asetti heidän kilpailijoikseen heidän omissa vaalipiireissään nuoria uudistajia, historiallisen usein naisia, osin ekonomisteja ja poliitikkoja, osin julkkiksia. Tämä ratkaisu sai kansan tuen 11.9.05 järjestetyissä vaaleissa, ja nyt Koizumilla on kansan valtakirja saattaa loppuun pahasti kesken jääneet talousuudistuksensa. Saatamme vielä ensi vuosikymmenellä nähdä hyvinvoivan ja liberaalin Japanin nykyisen sulkeutuneen, kartellisoidun, säännellyn ja jähmettyneen valtion sijaan.

Japanin nousu, tuho ja nousu…

Japani oli pysyttäytynyt pitkään eristyksissä kunnes vuonna 1853 loppupuolella amerikkalaiset ”löysivät” sen vahingossa. Vieraiden teknologiasta säikähtäneet mikado ja shogun myöntyivät melko vapaaseen kauppaan, ja vieraat vaikutteet houkuttivat tuhannet nuorukaiset oppiin länteen. Maassa innostuttiin länsimaiden ylivertaisuudesta, opiskeltiin näiden taloutta ja melkein tehtiin englannista virallinen kieli. Maan konservatiivis-hierarkkinen hallinto kuitenkin säilyi, ja pian siitä tuli laajentumishaluinen imperiumi, joka yllätti Venäjän vuosien 1904-5 sodassa ja näin kenties vauhditti tsaarinvallan romahtamista. Vasta USA:n taloudellinen ylivoima toisessa maailmansodassa aiheutti tälle uhrautuvalle kansalle tappion, ja voitettunakaan se ei voinut antautua kasvojaan menettämättä ennen kuin vasta yliluonnollisen atomipommin edessä. Sitäkään suuret joukot japanilaisia eivät hyväksyneet vaan heittäytyivät kuolemaan vuortenjyrkänteiltä.

Antautunutta Japania käytännössä johtanut kenraali Douglas MacArthur periaatteessa demokratisoi maan, mutta käytännössä sen rakenteet jäivät hyvin hierarkkisiksi, ja näihin päiviin asti talouttakin on hallinnut valtion ja pankkien johtohenkilöiden hyvä veli –verkosto. Vapaita markkinoita, itsenäisiä yrittäjiä ja vapaata uusien kilpailijoiden tuloa markkinoille on sallittu vain kovin nihkeästi.

Köyhässä maassa kuitenkin oli suuria sosiaalisia ja henkisiä pääomia, mm. korkea työetiikka, koulutus ja osaaminen sekä suuri luottamus ihmisten välillä. Teollisessa kiinniottajayhteiskunnassa tällaisellakin mallilla päästiin korkeisiin kasvulukuihin ja tietynlaisessa tuotannossa myös melkoiseen tehokkuuteen. Markkinataloutta oli sentään kohtalaisesti ja se yhdistettiin miltei militaristiseen johtamiseen ja tehokkuuspyrkimyksiin. Uusia innovaatioitakin markkinat synnyttivät, ja loput voitiin tuoda kapitalistisemmista maista.

… ja tuho

1990-luvulle tultaessa Japani oli kuitenkin saavuttanut maailman talouden kärjen. (Aasian toiseksi suurin talous oli muuten Korea – tietysti se kapitalistisempi eteläpuolisko – eikä suinkaan kommunistinen 1,2 miljardin ihmisen Kiina, joka vasta 90-luvulla ohitti Korean ja sittemmin Japanin.) Se ei enää päässyt eteenpäin kopioimalla, vaan piti luoda entistä aidommin uutta ja pärjätä tilanteessa, jossa kiinniottajien hurjien kasvulukujen sijaan työllisyyden ja talouden toiminnan tulisi sietää kärkikaartin vaisumpia kasvulukuja. Lisäksi teollisuusyhteiskunnasta oltiin siirtymässä jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan, jossa innovaatioiden, luovuuden ja sopeutumiskyvyn merkitys kasvoi entisestään.

Kohtalainen annos markkinataloutta ei enää riittänyt, vaan tarvittiin myös kapitalismin luovaa tuhoa, jossa jäykistynyt vanha yritys toisensa jälkeen tekee konkurssin, kutistuu, kuihtuu pois, paloitellaan tai tulee tehokkaamman yrityksen ostamaksi, ja samalla uudet, innovatiivisemmat, tehokkaammat ja asiakkaiden tarpeita paremmin tyydyttävät yritykset syntyvät ja kasvavat – tullakseen jäykistyttyään jälleen korvatuiksi entistä tehokkaammilla.

Tähän äänestäjät odottivat Koizumin maan vievän, purkavan valtion omistuskytkyt ja sen ohjailemien pankkien raskaat luotot tappiollisille yrityksille, joiden pitäisi ennemmin päästä konkurssiin. Koizumin odotettiin myös vapauttavan sääntelyä ja tuovan kapitalismin ohella myös puhtaamman markkinatalouden, jossa työpaikkansa menettävälle löytyisi aina uusia muualta. Kapitalismin ja toimimattomiksi säänneltyjen työmarkkinoiden yhdistelmä kun on työntekijöille hyvin raaka, vaikkei täyttä kapitalismia eli yksityisomistusta olekaan mahdollisuutta toteuttaa ilman täysin vapaita markkinoita, siis oikeutta päättää omaisuudestaan. Samoin ei täysin vapaita markkinoita voi olla ilman kapitalismia ja sen tuomia mahdollisuuksia tulla vapaasti markkinoille uusilla yrityksillä, jos vanhat toimivat huonosti tai muuten epätyydyttävästi – kenen tahansa mielestä.

Työttömyys ja populismi Japanin vihollisina

Vapaammat markkinat ja kapitalistisempi omistajuus olisivat auttaneet Japania jo aiemmin, mutta ongelmallisimpia jäykät rakenteet ovat silloin kun taloudelta vaaditaan erityista sopeutumista, esimerkiksi laskusuhdanteissa. 1990-luvun alussa Japani ”sopeutui” muutenkin hidastuvan talouskasvun, matalasuhdanteen sekä rakennemuutostarpeen yhdistelmään vain tuskallisen korkean työttömyyden (5 %) kautta. Vaikka Suomen työttömyys onkin 2-4 kertaa noin korkeaa, monissa Japania joustavampienkin markkinoiden maissa työttömyys on 5 %:n paikkeilla, nimittäin niissä (esim. Britannia ja Tanska), joissa verotus ja työttömyyskorvaukset ovat paljon korkeampia kuin Japanissa. Se ei kuitenkaan tee 5 %:n työttömyydestä hyväksyttävää.

Japanissa olisi tarvittu tietysti paikoin palkkajoustoja mutta erityisesti mahdollisuuksia antaa resurssien – työvoiman, pääomien ja muun – siirtyä halunsa mukaan vähemmän tuottavista yrityksistä uusiin ja tuottavampiin.

Sunnuntain vaaleissa kilpailevalla Demokraattisella puolueella ei ollut tarjota Koizumille vastusta. Se ei rohjennut esittää vaadittavia uudistuksia vaan lähinnä tyytyi esittämään populistisesti korkeampaa verotusta ja sosiaaliturvaa – samalla se olisi luultavasti sementoinut työttömyyden korkealle tasolle ja maan talouden kierteeseen, joka ei olisi taannut kykyä rahoittaa kasvavien vanhusikäluokkien eläkkeitä tulevaisuudessa. Koizumikin kuitenkin oli jo ennalta antanut postityöläisten mahtavalle lobbylle jo aivan liian paljon periksi, esimerkiksi siinä, että muutokset toteutetaan vaiheittain vuoteen 2017 mennessä.

Murskavoitto liberaalille uudistuslinjalle

Kyselyiden mukaan Koizumin kansansuosio on yhä tänäkin vuonna ollut selvästi korkeampi kuin hänen puolueensa suosio, joten sunnuntainen odottamattoman suuri maanvyöryvoitto voidaan laskea pääministerin oman linjan tiliin. Puolue sai yksin enemmistön parlamenttiin ja yhdessä buddhalaisvaikutteisen liittolaispuolueensa kanssa yli 2/3 paikoista, joten se voi kumota ylähuoneenkin tahdon.

Nyt itse puoluekin on viimein jossain määrin liberaalidemokraattinen, joten Japanin tulevaisuus voi olla kovin erilainen kuin sen historia. Puolueesta erotettujen vanhoillisten uusi puolue menestyi heikosti vaaleissa. Siinä missä vuonna 2001 kansa epäröi uudistuksia ja äänesti Koizumia osin henkilösyistä, nyt kansa todella haluaa uudistuksia. Haluaako Koizumikin niitä riittävästi vai tyytyykö hän vain keskittymään vallassapysymiseen? Maailman pitkäikäisimmän kansan valtava eläkepommi odottaa purkamista, terveydenhuollon rahoitus uudistamista, valtionyritykset yksityistämistä ja valtava julkinen velka talouspolitiikan tehostamista. Koizumi on myös sanonut luopuvansa vallasta vuoden päästä. Onko luvassa liberaali seuraaja?

Tietenkin yhden puolueen pitkäaikainen valta yleensä kertoo jostain muusta kuin täysin vapaasta demokratiasta, mutta Japaninkin tapauksessa sen takana on ensisijaisesti pienten vaalipiirien vaalijärjestelmä, joka suosii suuria puolueita vieläkin voimakkaammin kuin Suomen hieman suuremmat vaalipiirit.

Etenkin Kiinassa Koizumia on arvosteltu siitä, että hän on vieraillut Jasukunin pyhätössä, mikä on useimmille japanilaisille normaalina pidetty tapa kunnioittaa sodissa kuolleita mutta minkä Kiina ja Korea tulkitsevat kunnianosoitukseksi sotarikollisille. Ulkopuolisen on vaikea arvioida, voiko tekoa pitää hyväksyttävänä hiljentymisenä sotavainajien edessä vai miltei Venäjän Voiton päivän juhlaan verrattavana tuenosoituksena julman diktatuurin puolella murhauttaneille ja raiskanneille miehille.

Linkkejä:
Economist: Japan’s voters back Koizumi
Economist: Victory for Koizumi, but delivery is delayed