Halonen – Venäjän tiellä demokratiaan

Kun Vladimir Putinin ihmisoikeuksien ja demokratian vastainen politiikka herätti loppusyksystä arvostelua, Tarja Halonen puolusti häntä sanomalla, että Venäjä on samalla tiellä demokratiaan Suomen kanssa. Haluamme äänestää Venäjän tiellä pysymisen puolesta?

Kansalaisjärjestötkin mielivallan alle

Joulukuussa Putin ajoi läpi kansalaisyhteiskuntaa kuristavan lain – sama laki oli voimassa Neuvostoliiton aikana. Samana päivänä Halonen puolusti Putinin demokraattisuutta väittämällä, että tämä oli teettänyt lakiin tärkeitä lievennöksiä. Muutokset olivat puhtaasti kosmeettisia, kansalaisten sumuttamiseksi.

Viranomaisia arvosteleva (esimerkiksi heidän toimintansa epäkohdista kertova) järjestö voidaan lakkauttaa. Myös jos järjestö ”uhkaa Venäjän itsenäisyyttä, riippumattomuutta, alueellista tai kansallista yhtenäisyyttä, kulttuuriperintöä tai kansallisia etuja”, se voidaan lakkauttaa. Käytännössä lähes minkä tahansa mielipiteen voi tulkita tuollaiseksi. Milloin Suomi pääsee yhtä pitkälle tällä tiellä demokratiaan?

Lisäksi uusi laki vaatii, että järjestöjen on raportoitava hallituksella saamastaan rahasta tai muusta avusta: keneltä ne on saatu ja mihin ne on käytetty, ja tästä on vielä oltava todisteet. Jos oikeus tuomitsee henkilön kuulumisesta ääriliikkeeseen, viranomaiset voivat kieltää häntä perustamasta mitään järjestöä.

Venäjällä toimivilla järjestöillä on nyt puoli vuotta aikaa rekisteröidä itsensä. Sen jälkeen oikeusministeriö päättää, mitkä niistä saavat jatkaa toimintaansa.

Valtion harjoittama runsas sääntely mahdollistaa täyden mielivallan

Näin tiukan sääntelyn varassa oleva kansalaisyhteiskunta on käytännössä täysin viranomaisten mielivallan armoilla. Kun sääntelyä on tarpeeksi, aina löytyy jokin pykälä, jolla yhdistys voidaan lakkauttaa ja/tai sen toimintaresurssit voidaan takavarikoida, jos se ei tarpeeksi nöyristele vallanpitäjiä. Täsmälleen samoin Venäjällä on jo pitkään toimittu yrityssektorin puolella, sääntelemällä taloutta. Samoin uskonnollisia yhteisöjä on pitkään säännelty rajusti, suosien ”perinteisiä” (joskin Halonenkin on tehnyt samaa Suomessa, sentään paljon lievemmässä mittakaavassa).

Juuri siksi valtiovallan oikeus puuttua kansalaisyhteiskunnan (esim. yritysten) toimintaan pitäisi olla erittäin tiukkaan rajoitettua ja täsmällisesti määriteltyä, mieluummin liian vähäistä kuin liiallista.

Jo aiemmin tulipunainen sosialisti Leif Salmen totesi Halosesta: ”Ihminen, joka kansanedustajana ja ministerinäkin oli vielä tarkka demokratian pelisäännöistä, tallaa niitä nyt aivan estoitta.” (Yle TV2, 9.12.05, Pressiklubi)

Äänestäkää Halosta, koska Putin niin haluaa

”Suhteet Venäjän presidentti Vladimir Putiniin ovat poikkeuksellisen tärkeät, ja tietääkseni Halonen on ehdokkaista ainoa, joka on puheväleissä Putinin kanssa – -” kirjoittaa HS:n poliittisen toimituksen aiempi esimies Unto Hämäläinen presidentinvaaliblogissaan.

Pitäisikö siis suomalaisten äänestää sitä ehdokasta, jonka puolesta Putin päättää antaa merkin vierailuillaan? Näillä perusteilla vuonna 1982 olisi pitänyt äänestää Ahti Karjalaista tai kommunistia eikä Mauno Koivistoa, jolta Neuvostoliitto epäsi vierailukutsun hänen sopimattomuutensa osoittamiseksi. Kansalaiset, te valitsitte tuolloin väärin! Älkää enää tehkö samaa virhettä, vaan äänestäkää Halosta!

Kannattaa myös muistaa, miten presidenttinä Halonen osallistui toukokuussa 2005 Neuvostoliiton ”voiton päivän” vuosijuhlaan muttei vuonna 2000 talvisodan päättymisen vuosijuhlaan. Onhan asiat laitettava tärkeysjärjestykseen.

Jos taas haluaa äänestää ehdokasta, joka tiukimmin arvostelee Venäjän ihmisoikeusloukkauksia niin Tshetsheniassa kuin muualla, ja ylipäänsä puolustaa ihmisoikeuksia niin Suomessa kuin maailmalla, niin Halonen on huonoin ja Heidi Hautala ylivoimaisesti paras vaihtoehto, ellei painota ihmisoikeuksissa nimenomaan taloudellista vapautta, mikä kallistaa vaa’an ei-vasemmistolaisempien ehdokkaiden hyväksi. Vain Hautala on johdonmukaisesti harjoittanut tällaista arvostelua ja ilmoittanut tekevänsä sitä presidenttinäkin.

Halonen – uskonvapauden vihollinen

Vapaasana.net kirjoitti vuonna 2004 siitä, miten Halonen presidentin roolissa käski suomalaisia palvomaan heprealaisten jumalaa. Yksityishenkilönä kukin saa tehdä mitä haluaa, mutta valtion sotkeutuminen kansalaisten uskonasioihin on täysin sopimatonta liberaalissa demokratiassa. Vai onko tämä sitä Venäjän tietä demokratiaan?

Linkkejä:
VS: Tarja Halonen: kiukutteleva, simputtava ja nöyryyttävä työpaikkakiusaaja vailla paineensietokykyä
VS: Sietämätön ja pompotteleva Halonen – kauhuesimies
VS: Jumalan käskystä usko sosiaalidemokratiaan – valtion käskystä palvo jumalaa!
VS: Halonen – pettymys äänestäjilleen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s