Termi uusliberalismi on yleensä vain ”sen vastustajien” käytössä. Siihen sisällytetään lukuisia asioita, joita termin käyttäjä vastustaa, sitten se tyrmätään, ja lopulta sanotaan puhujan vastustaman tahon olevan uusliberaali. Logiikassa tällaista ”väittelyteknistä” silmänkääntötemppua kutsutaan olkinukeksi: sellaiselle on helpompi antaa turpiin kuin oikealle vastustajalle.

Uusliberalismiin sisällytetään joskus markkinoiden vapauttamista, usein päinvastoin länsimaiden protektionismia. Käsite tarkoittaa joskus maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kaltaisia maailmansääntelyelimiä, jotka loi sosiaalidemokraattisen taloustieteen isä John Maynard Keynes, näiden konservatiivisia rakennesopeutusohjelmia, kehitysmaita kohtaan epäoikeudenmukaisten tullimuurien pystyttämisiä tai jopa sotilaallisia valtiointerventioita – luettelo on loputon.

Yhtä hyvin sanaa ”uussosialismi” voisi käyttää sellaisesta talouspolitiikasta, jossa kannatetaan hyökkäystä Irakiin, Euroopan perustuslakia, pieniä veronkevennyksiä, tekstiilintuonnin rajoituksia ja seksin ostokieltoa, ja sitten aina seuraava käyttäjä lisäisi siihen pari omaa merkitystään, samoin kukin kuulija.

Kun ei ole yhteisiä tavoitteita, keksitään yhteinen vihollinen

Maailman sosiaalifoorumin kaltaisilla erisuuntaisten ääriryhmien kokoontumisilla on se ongelma, että niillä on paljon ristiriitaisia tavoitteita. Jotkin ryhmät ovat nationalistisia, toiset sosialistisia, kolmannet anarkistisia, neljännet konservatiivisia, viidennet nationalistis-sosialistisia, kuudennet ekofasistisia, seitsemännet pasifistisia, kahdeksannet sodanlietsojia jne. Vähitellen mukaan on saatu haalittua myös yhä enemmän maltillisia, jopa kunnioitettavia kansalaisjärjestöjä, koska monien osallistujien todelliset tavoitteet on saatu lakaistua piiloon kieltämällä foorumilta kannanotot ja puhumalla tavoitteiden sijaan vain vihollisista, joille on keksitty kuvitteellinen yhteinen nimike, ”uusliberalismi”. Selitettäessä tämän epämääräisen sanahirviön merkitystä sekaan lipsautetaan aina jokin kuulijan mielestä paha asia, jolloin kuulija ymmärtää pitää ”uusliberalismia” pahana.

Vastaavasti on helppo järjestää jonkin asian vastaisia mielenosoituksia näinkin erilaisten ryhmittymien kesken, kunhan ei puhuta sanaakaan siitä, mitä ryhmittymät tarkkaan ottaen haluaisivat vastustettavan esityksen sijaan. Riittävä konkretia auttaisi monia osanottajia ymmärtämään, että muiden ratkaisut ovat vieläkin pahempia kuin vastustettu asia.

Kuka on uusliberaali?

Ruotsin libertaristit ovat piloillaan nimittäneet itseään uusliberaaleiksi (nyliberaler), mutta täysin vakavissaan sitä nimeä ei juuri kukaan ole käyttänyt. Usein lähin vastine ”uusliberaalille” on jonkin sortin uuskonservatiivi, mikä olisikin huomattavasti vähemmän huono nimitys kyseiselle käsitteelle, mikäli sitä olisi edes mahdollista eksaktisti määritellä – ei tosin ole, koska käsite on sisäisestikin ristiriitainen ja täysin puhujasta riippuva.

Oikein ratkaisu olisi käyttää kustakin asiasta sille sopivaa termiä. Jos välttämättä halutaan niputtaa, niin iso osa ”uusliberalismin” alle niputetuista asioista sopii ”(uus)konservatismin” alle mutteivät kaikki, joten harkintaa tulee aina käyttää. Etenkin protektionismiin, militarismiin, kehitysmaiden sortamiseen (pitkälti myös Keynesiin) ym. viittaavat konnotaatiot ovat lähtökohtaisesti antiliberaaleja. Siltä osin kuin ne eivät ole edes konservatiivisia, on vain maltettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä: protektionismi, militarismi, …

Mistä termi tulee?

Toisen maailmansodan alla termin mainitsivat saksalaiset taloustieteilijät, jotka klassisesta liberalismista poiketen kannattivat kilpailulainsäädäntöä (siis tavallaan myönnytystä liberalismista sääntelytalouden suuntaan). Tässä merkityksessä sana ”uusliberalismi” voisi olla käyttökelpoinen, ellei sitä olisi nyttemmin väännelty harhaanjohtavaksi.

Ristiriitaisen ”nykymerkityksensä” termi sai, kun 1950-luvulla sosialistinen Itä-Saksa teki siitä haukkumasanan, jollainen se siitedes on ollut.

Ronald Reaganin tai Margaret Thatcherin konservatiivihallitusten talouspolitiikkaa ryhdyttiin pian kutsumaan tällä nimikkeellä, ja vähitellen siihen assosioituivat heidän politiikkansa konservatiivisetkin piirteet. Tätä rataa termistä tuli vähitellen loistava haukkumasana, johon lastattiin kaikki mahdollinen konservatiivien paha liberaaleilta lupaa kysymättä.

Eikö uusliberalismi tarkoita Reaganin ja Thatcherin politiikkaa?

Joskus termillä viitataan Reaganin tai Thatcherin kaltaisten puolikonservatiivien politiikkaan mutta useammin erinäisten vasemmistohallitusten toteuttamaan politiikkaan, kovin harvoin liberaalien politiikkaan, saati (klassiseen) liberalismiin. Siksi nimi on harhaanjohtava.

Esimerkiksi kaupan esteiden poistaminen on pääosin liberaalia. Toisaalta esim. George W. Bush on lisännyt mm. maataloustukia (ja muutenkin valtion menoja, laskettiin sotilasmenot tai ei) enemmän kuin kukaan edeltäjänsä sekä käyttänyt erinäisiä muita tuonnin esteitä terästulleja ja polkumyyntimenettelyjä myöten aivan toisin kuin esim. Bill Clinton, joten “oikeistolaisen” talouspolitiikan samaistaminen liberalismiin ei onnistu.

Reagan ja Thatcher olivat liberaalimpia kuin Bush, niin talouden kuin arvojenkin suhteen, mutta heidänkään politiikkansa ei ollut johdonmukaisen liberaalia, ja siksi mm. liberaali talousnobelisti Milton Friedman irtisanoutui niistä. Esim. Thatcher halutessaan vastustaa sosialistista politiikkaa saattoi keskittää hallintoa torjuakseen kunnallispoliitikkojen sosialismia. Vallan keskittäminen on kuitenkin antiliberaalia, vallan hajauttaminen liberaalia, myös talouspoliittisen vallan. Ei Thatcher silti mikään äärikonservatiivi ollut, esim. 60-luvulla hän oli ensimmäisiä konservatiivipoliitikkoja, jotka kannattivat homoseksuaalisuuden dekriminalisointia.

Mainittakoon, että Friedman vastustaa myös EU:n yhteistä rahaa, euroa, jota sitäkin on nimitetty ”uusliberaaliksi” – kuten varmaan melkein kaikkea muutakin. Friedmanin mielestä erilliset kelluvat valuutat tuovat talouteen enemmän joustoa (esim. olosuhteiden muutokset eivät nosta työttömyyttä niin rajusti kuin kiinteässä valuuttakurssissa, etenkin Euroopassa, jossa palkat ja hinnat ovat muutenkin jäykkiä ay-liikkeen ja sääntelyn vuoksi), ja sitä paitsi yhteinen raha johtaa herkästi talouspolitiikankin keskittämiseen, ja liberaalithan vastustavat vallan keskittämistä. Ruotsin EMU-äänestys kaatuikin vuonna 2003 Friedmanin, Johan Norbergin ym. innostamien nuorliberaalien kampanjointiin euroa vastaan.

Eikö uusliberalismi tarkoita verojen ja valtiovallan minimointia?

Joskus termiä uusliberalismi halutaan käyttää minimaaliseen valtioon pyrkivästä politiikasta, jossa verot halutaan mahdollisimman pieniksi ja valtion puuttuminen talouteen tai muuhun ihmiselämään (esim. huume-, abortti- tai jumalanpilkkakiellot) halutaan kieltää täysin. Tällainen politiikka on minarkistista, libertaristista, ei uusliberaalia. Tätä ei sitten pidä sotkea mihinkään IMF:n tai maailmanpankin kannattamiseen (keynesiläisyyttä) tai militarismiin. Nämä asiat puolestaan voi ehkä niputtaa ”konservatismin”, jopa ”uuskonservatismin” alle, mukaan voi laittaa myös valtion pienentämistä, kunhan ei mennä liian pitkälle, edes talouspuolella.

Eikö uusliberaali tarkoita sellaista, joka ei piittaa köyhistä?

Ei, eikä sanalle tällaista merkitystä ole missään ehdotettukaan, mutta jotkut tuntuvat tulkitsevan sen siten. Liberaalit ovat pääsääntöisesti taistelleet köyhien olojen parantamiseksi, jo liberalismin syntyhetkiltä asti. Anders Chydenius, Jeremy Bentham ja moni muu liberaali tunnettiin laajalti siitä, miten he halusivat vapauttaa köyhät siitä sääntelystä, joka esti heitä kilpailuttamasta työnantajiaan ym., miten juuri kansan ja köyhien etu oli heidän päämotiivinsa. Tästä syystä liberaalit pitkään erehtyivät pitämään sosialisteja parhaina liittolaisinaan taistelussaan konservatiiveja vastaan. Sosialismin luojana pidetty Robert Owen oli Benthamin oppilas ja alunperin liberaali, ja Bentham tuki häntä hänen sosialistisissa kokeiluissaan.

Tietysti liberaalien joukossa voi aina olla muutama köyhistä piittaamaton poikkeuskin, ja joku ei-liberaali voi käyttää liberaalia retoriikkaa puolustaakseen niitä yksittäisiä liberaaleja toimia, jotka hyödyttävät häntä.

Silti köyhillä on parhaat olot lähinnä niissä maissa, jotka ovat pisimpään olleet liberaaleja ja ovat siksi tulleet rikkaimmiksi. Köyhät pakenevat ei-liberaaleista maista liberaaleihin, ei päinvastoin.

Mitä sanan ”uusliberalismi” sitten pitäisi tarkoittaa?

Sanan edellä mainittu alkuperäinen merkitys, klassisen liberalismin kilpailulainsäädännön hyväksyvä variantti olisi ehkä voinut olla käyttökelpoinen. Sitä voisi yhä pitää sanan oikeana merkityksenä, mutta em. syistä sanaa kannattaa siis välttää kokonaisuudessaan – missä tahansa merkityksessä sanaa käyttää, melko varmasti kuulija ymmärtää ainakin osin väärin.

Liberalismi eli klassinen liberalismi on kyllä monessa käyttökelpoinen, kunhan sillä ei yritetä selittää konservatiivien (tai yhä useammin sosiaalidemokraattien, jopa kommunistipuolueiden) politiikkaa, jossa on joitain yhtymäkohtia liberalismin kanssa.

Linkkejä:
Libertarismi-FAQ: uusliberalismi