Venäjä tapatti jälleen Tshetshenian presidentin

1700-luvun lopulla Venäjä valloitti Tshetshenian siirtomaakseen, mutta pieni kansa jatkoi vapaustaistelua ja itsenäisyyden aste vaihteli kunnes kansallissankari Shamil joutui antautumaan vuonna 1859. Maa itsenäistyi 1917 mutta vallattiin 1922.

Stalin pakkosiirrätti maan väestön (n. puoli miljoonaa ihmistä), mutta se pääsi palaamaan vuonna 1957 neljänneksen menehdyttyä. Vuonna 1989 Berliinin muuri murtui ja Itä-Eurooppa vapautui, vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi ja Tshetshenia julistautui itsenäiseksi tasavallaksi nimellä Itshkeria (Itškerian tšetšeenitasavalta). Se sai elää rauhassa vuoteen 1994. Mutta miten Neuvostoliitto hajosi?

Tshetsheenisankari hajottamassa Neuvostoliittoa

Sosialismin taloudellinen tehottomuus sekä sen ylläpitämisen vaatima poliisivaltio ihmisoikeusrikkomuksineen vähitellen söi itäblokin hallinnolta kaiken uskottavuuden, mitä korosti vertailu Thatcherin ja Reaganin vapauttamien kansantalouksien kukoistuksiin.

Vuonna 1989 rautaesirippu romahti: Berliinin muuri murtui ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tšetšeeno-Ingušetia julistautui suvereeniksi marraskuussa 1990 ja vaati neuvostotasavallan asemaa.

Vuosina 1990-91 Baltian maat julistautuivat itsenäisiksi, joskaan alussa julistuksella ei ollut merkitystä. Kun Virossa mielenosoittajat tulvivat kaduille vaatimaan maalle todellista itsenäisyyttä, Kreml määräsi puna-armeijan ilmavoimien kenraalin, Dzhohar Dudajevin (15.4.1944-21.4.1996) tukahduttamaan mielenosoitukset.

Kerrotaan, että Dudajev oli loistava johtaja, jonka saattoi lähettää laittamaan huonoimmankin joukko-osaston loistokuntoon ja joka jo 80-luvulla oli sijoitettu puna-armeijan Baltian joukkojen ylipäälliköksi. Nyt hän kuitenkin kieltäytyi tottelemasta kommunistijohdon määräystä: hänen sotilaansa eivät käyttäisi aseitaan kansaa vastaan. Verilöyly vältettiin. Neuvostoliiton hajoaminen oli enää ajan kysymys. Tänään Baltian maat ovat vapaita, kapitalistisia Naton ja EU:n jäseniä.

Dudajev vapauttaa Itshkerian

Kuten kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim teki 1.1.1918, Dudajev erosi neuvostoarmeijasta ja palasi kotimaahansa Itshkeriaan (Tshetshenia). Kumpikin myöhemmin johti maansa vapaustaistelua ja sittemmin sotaa Neuvostoliiton/Venäjän hyökkäystä vastaan ja tuli valituksi maansa presidentiksi vapaissa vaaleissa. Kumpaakin maata vastaan käynnistettiin miehitysyritys lavastetun iskun verukkeella ja kumpikin puolusti maansa itsenäisyyttä voitokkaasti.

Elokuussa 1991 muun neuvostojohdon miehittämä sotilasjuntta kaappasi vallan Mihail Gorbatshovilta ja Tshetshenian alueen kommunistijohto hyväksyi kaappauksen. Dudajev kaappasi Tshetsheniassa vallan alueen kommunistijohtajalta, mistä hän sai Neuvostoliiton kiitokset Gorbatshovin palattua valtaan.

Venäjän korkeimman neuvoston puhemies Ruslan Hasbulatov tuli Itshkeriaan julistamaan presidentinvaalit, joita tosin kuusi neljästätoista alueista kieltäytyi järjestämästä. Lisäksi Venäjän kansanedustajat luonnollisesti vastustivat vaaleja. Vaalit olivat kuitenkin suhteellisen vapaat ja demokraattiset. Presidentiksi valittiin Dudajev ylivoimaisesti 27.10.1991. Hänen puolueensa oli ylivoimainen parlamenttivaaleissa, ja Dudajev julisti maan itsenäiseksi 6.11.1991. Ingushia erosi Tshetsheniasta vuonna 1992 ja palasi Venäjän osaksi.

Tshetshenian tunnustivat vain Afganistanin Taliban-hallinto (vaikka Dudajev julisti maan sekulaariksi) ja kommunistien myöhemmin syrjäyttämä Georgian vaaleilla valittu presidentti Zviad Gamsahurdia. Eihän Suomikaan vuonna 1917 juuri tunnustuksia saanut ennen kuin SDP taivutteli ensin Venäjän tunnustamaan Suomen.

Venäjä organisoi vastarintaa Dudajevia vastaan ja levitti puoliksi toteen perustuvaa propagandaa maassa harjoitetusta rikollisuudesta, josta osa – mutta vain osa – oli Venäjän palkkaamien provokaattorien toimintaa. Dudajev oli ollut luotettu mies, jonka johtoon oli annettu tärkeä Tarton ydinpommikonetukikohta. Muutamaa kuukautta myöhemmin neuvostopropaganda väitti häntä mafiosoksi.

Vuonna 1993 Dudajev hajotti parlamentin ja hänen kaartinsa surmasi 50 hajotusta vastustanutta mielenosoittajaa. Venäjän tukema vallankaappausyritys epäonnistui seuraavana vuonna.

Ensimmäinen Tshetshenian sota

Joulukuussa 1994 Venäjän presidentti Boris Jeltsin hyökkäsi Tshetsheniaan, helmikuussa hän valloitti pääkaupunki Groznyin. Jeltsin ilmeisesti pelkäsi, että jos Venäjä antaisi yhden alueen pysyä itsenäisenä, muut haluaisivat seurata perässä.

Dudajev kuitenkin voitti venäläisjoukot mutta sai surmansa Venäjän ilmahyökkäyksessä 21.4.96. Varapresidentti Zelimhan Jandarbijev tuli tällöin lain mukaan presidentiksi kunnes 27.1.97 järjestetyt, ETYJin ja EN:n valvomat vaalit voitti pääministeri Aslan Mashadov (63,8 %), entinen maan armeijan kenraali ja aiemmin puna-armeijan tykistöeversti.

Jo Mashadovin pääministeriaikana Venäjä teki rauhan Tshetshenian kanssa. Siinä käytännössä maan itsenäisyys säilyi mutta muodollisesti siitä päättäminen lykättiin vuoden 2001 loppuun.

Mashadov tuomitsi radikaalien sissipäällikköjen, mm. Shamil Basajevin yritykset vapauttaa naapurialueita Venäjästä mutta yritti välttää sisällissodan ja lopulta antoi Basajevin muodostaa hallituksen tammikuussa 1998. Hallitus erosi heinäkuussa. Venäjän toiminta radikalisoi Tshetsheniaa, ja arabimaailman rahallinen tuki radikaali-islamisteille vauhditti tätä muutosta, joten Mashadov antoi populismille periksi ja julisti sharia-lain käyttöönoton elokuussa 1997.

FSB räjäyttää kerrostaloja ja syyttää tshetsheenejä

Loppua kohden heikon ja epäsuositun Jeltsinin valtakausi lähestyi loppuaan, ja tämän muutaman kuukauden välein vaihtamia pääministereitä pidettiin lähinnä vitseinä. Kremlin sisäpiirillä oli vain yksi keino säilyttää valta: piti vastata kansan ”vahvan johtajan” kaipuuseen. Mestarijudoka Vladimir Putin, entinen FSB:n (ja sen edeltäjän, tiedustelupalvelu KGB:n) työntekijä, nostettiin pääministeriksi ja hänen annettiin esiintyä herrana eikä Jeltsinin käskyläisenä. Vähitellen Venäjän valtakoneisto miehitettiin muutenkin ex-KGB:läisillä.

Seuraavana FSB:n agentit räjäyttivät kolme kerrostaloa asukkaineen Moskovassa ja Dagestanissa elo–syyskuussa 1999, uhreja oli 300. Syy laitettiin tshetsheenien niskoille. Neljäs räjäytys kuitenkin epäonnistui 22.9.99, kun asukkaat huomasivat kaksi miestä räjähdysainesäkkejä sijoittamassa ja hälyttivät poliisin. Viranomaiset raportoivat, että miliisi esti tshetsheeniterroristien iskun. Lehdistö huomasi, että tekijäthän olivat Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n työntekijöitä, minkä jälkeen hallitus muutti selityksen: FSB vain testasi kansalaisten valppautta ja ”pommisäkeissä” olikin vain sokeria. Tämän jälkeen ”sokeri” räjäytettiin vaarattomaksi armeijan harjoittelualueella (Helsingin Sanomat 24.12.2003). Muista räjäytyksistä tuomittiin suljetuin ovin (päästämättä tiedotusvälineitä paikalle) kaksi ei-tshetsheenimiestä, joiden syyllisyyttä on epäilty.

Sodan toinen syy oli siinä, että eräät tshetsheeniryhmittymät harjoittivat kidnappausta ja muuta järjestäytynyttä rikollisuutta, eikä Mashadov saanut heitä kukistettua.

Toinen Tshetshenian sota

Kun yllä mainitut räjäytykset – ”Mainilan laukaukset” – oli hoidettu, Putin aloitti ilmaiskuilla toisen Tshetshenian sodan 1.10.99. Massiiviset ilmaiskut siviilejä vastaan tuomittiin laajalti, mutta niiden ansiosta Putin minimoi alussa omat tappiot. Tästä syystä sodan vastustus Venäjällä ei noussut yhtä vahvaksi kuin edellisellä kerralla ja kansa, josta mielipidetiedusteluissa puolet haluaisi Stalinin takaisin, sai vahvan johtajansa. Vuodenvaihteessa Jeltsin saattoi erota ja siirtää vallan Putinille, jonka kansansuosio oli taattu.

Pommitukset, siviilien äärimmäisen raaka kohtelu ja opportunistien ostaminen rahalla saivat lopulta Tshetshenian Venäjän miehityksen alle, suuri osa väestöstä oli paennut naapurimaihin.

Kesällä 2000 Putin nimitti kovaotteisen imaami Ahmad Kadyrovin Tshetshenian ”presidentiksi”. 5.10.2003 Kadyrov valittiin vaaleilla, joita tarkkailijat pitivät erittäin epävapaina ja joissa merkittävät vastaehdokkaat oli painostettu luopumaan ehdokkuudesta eikä laillista presidenttiä, maan alla elänyttä Mashadovia, otettu mukaan lainkaan. Tshetsheenit surmasivat Kadyrovin 9.5.04, mutta nyt hänen poikansa Ramzan Kadyrov (1976-) johtaa maata ”pääministerinä” (”presidenttinä” Alu Alhanov). Kadyrovin joukoissa palvelevat opportunistisimmat palkkasoturit, jotka kohtelevat kansaa raa’asti, vaikkeivät aivan miehittäjäjoukkojen tavoin.

Ihmisoikeudet Tshetsheniassa

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan venäläisjoukot ovat siepanneet Tšetšeniassa tuhansia siviilejä ja tekevät jatkuvasti sotarikoksia. He tappavat ja raiskaavat siviilejä ja sieppaavat näitä lunnaita vastaan. Nopeasti maksetut suuret lunnaat saattavat pelastaa uhrin jossain kunnossa, hitaammin maksettuja tai pienempiä lunnaita vastaan saattaa saada siepatun ruumiin takaisin haudattavaksi. Toisinajattelijoiden vaino on äärimmäisen laajaa.

Varovaisimpien arvioiden mukaan siviilejä on surmattu 70 000, eräiden mukaan huomattavasti enemmän, ja venäläisjoukot surmaavat lisää jatkuvasti. Toimintaa on laajalti pidetty systemaattisena ja ylhäältä johdettuna, tavoitteena murtaa kansan yhä jatkuva tuki itsenäisyyshallituksen taistelijoille ja sisseille. Siitä huolimatta kansa yhä auttaa salaa itsenäisyyshallituksen taistelijoita.

Venäjän kansalle tiedotusvälineet ovat luoneet tšetšeeneistä kuvan rikollisena kansana, mitä on edesauttanut muutaman Venäjän mafioson kaukasialaistausta.

Toisaalta myös eräät tšetšeenit, etenkin Šamil Basajev, ovat myös vastuussa sotarikoksista, joskin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin venäläiset. Vaikka vapaissa presidentinvaaleissa Basajev hävisi Mashadoville (tullen toiseksi 23 %:n ääniosuudella), etenkin tämän surman jälkeen Basajev nousi merkittävään asemaan pakolaishallituksessa.

Kriitikkojen mukaan Venäjä on tahallaan surmauttanut maltillisia tshetsheenijohtajia saadakseen laillisen hallituksen ja puolustusvoimat päätymään ääriryhmien käsiin ja näin länsimaat suhtautumaan kielteisemmin Tshetshenian autonomiaa puolustaviin tahoihin. Venäjä on rajoittanut tiukasti tiedotusvälineiden toimintaa Tšetšeniassa ja erityisesti estänyt maan toiminnasta kriittisesti kirjoittavien toimittajien pääsyn maahan – heitä on myös surmattu, ja tiedustelupalvelu FSB:n on arvioitu olleen surmien takana.

FSB:n agentit tappavat entisen presidentin ”yksityishenkilöinä”

Venäjä on surmauttanut kaikki kolme demokraattisesti valittua Tšetšenian presidenttiä ja nyt 17.6.2006 heidän laillisen seuraajansa Sadulajevin. Džohar Dudajev surmattiin 1996 ensimmäisen Tšetšenian sodan aikana.

FSB:n agentit murhasivat ex-presidentti Zelimhan Jandarbijevin henkivartijoineen autopommilla Qatarissa 13.4.04. Jandarbijevin 13-vuotias poika loukkaantui pahasti. Venäjä väitti, ettei sillä ole mitään tekemistä surman kanssa. Kun surmaajat paljastuivat sen agenteiksi, Venäjä väitti heidän olleen lomalla eikä työtehtävissä.

Presidentti Aslan Mashadovin venäläiset surmasivat 8.3.05 Tšetšeniassa tämän kotikylän läheisessä salaisessa komentokeskuksessa.

Itsenäisyyshallinto ilmoitti presidentti Mashadovin nimittäneen varapresidentikseen asetuksella vuonna 2001 Abdul-Halim Sadulajevin, josta siis perustuslain mukaan tuli välittömästi presidentti. Sadulajev ilmoitti, että sodan päätyttyä järjestetään jälleen vapaat vaalit.

Venäjä tapatti jälleen Tshetshenian presidentin

Nyt 17.6.06 Venäjä tapatti presidentti Sadulajevin. Sadullajev oli aiemmin kertonut, miten Kadyrovin joukot ryöstelevät siviilejä, joskin hänen syytöksensä ovat lieviä sen rinnalla, mitä ihmisoikeusjärjestöt ovat vahvistaneet Venäjän omien joukkojen tekevän. Tshetsheenien mukaan jo vuonna 2003 Venäjän erikoisjoukot olivat kaapanneet Sadulajevin vaimon, jonka FSB myöhemmin surmasi.

Sadulajev oli demokraattisen hallinnon johtaja ja hän oli irtisanoutunut siviileihin kohdistuvasta väkivallasta (joskin vältti kannanottoa Shamil Basajevin toimiin säilyttääkseen vapaustaistelijoiden yhtenäisyyden) päinvastoin kuin Irakissa 7.6.2006 surmattu al-Qaidan terroristijohtaja Abu Musab al-Zarqawi. Basajev on vähitellen saavuttanut vahvan aseman Tshetshenian hallituksessa, kun Venäjä on eliminoinut hänen maltillisempia kilpailijoitaan, ja islamistien saapuminen on syrjäyttänyt liberaalimpia itsenäisyystaistelijoita. Venäjä on onnistunut tekemään tshetsheenien ihmisoikeuksien ja laillisen hallituksen tukemisen kovin vähän houkuttelevaksi.

Tshetshenia ei saane vapauttaan täysin takaisin ennen kuin tilanne Venäjällä muuttuu – liberaalien maiden kansalaiset eivät yleensä hyväksy maittensa epäoikeutettua toimintaa. Itshkerian itsenäisyyden palautuessa tulisi pitää huoli siitä, että maa saa vapaat vaalit, joissa myös maasta paenneet voivat osallistua ja äänestää rauhassa, sekä etenkin liberaalin perustuslain. Muuten Basajev ja muut radikaalit saattavat arabiwahhabirahoittajiensa toiveiden mukaisesti tehdä maasta islamilaisen diktatuurin, joka ei olisi nykydiktatuuria parempi.

Tshetshenian hallituksessa on silti yhä maltillisiakin vaikuttajia, jotka tosin joutuvat tasapainoilemaan säilyttääkseen välinsä islamisteihin. Muuten sodan jatkaminen käy mahdottomaksi. Enemmistö Tshetshenian 862 000 asukkaasta on sunnimuslimeja.

Venäjän muutosta ei vielä ole näköpiirissä. Putin on kutsunut Neuvostoliiton hajoamista historialliseksi katastrofiksi ja on palauttanut Venäjälle Neuvostoliiton kansallishymnin, sosialisoinut maan suurimpia yrityksiä ja tiedotusvälineitä ja muutenkin tukahduttanut omistusoikeutta ja kansalaisyhteiskuntaa. Hänen kansansuosionsa on taattu, ja valtion televisio- ja radioyhtiöt sekä valtion tukemat lehdet ylistävät hallitusta. Onneksi liberaaleihin demokratioihin valtion omistamat tai tukemat tiedotusvälineet eivät kuulu.

Nykyinen presidentti Doku Umarov

Abdul-Khalim Saidullajevin kuollessa vapaan Itshkerian (Tshetshenian) presidentin tehtävät siirtyivät Sadulajevin alkukuusta nimittämälle varapresidentille, joka on (Doku) Dokka Umarov (1964-). Umarov on tuominnut Shamil Basajevin terrorismin ja väittää, ettei ole terroristi, Venäjä taas väittää hänen olleen Beslanissa, tosin sillä on tapana tekaista terrorisyytteitä tshetsheenijohtajia vastaan. Umarov lupasi iskujen siviilejä vastaan loppuvan mutta uhkasi, että sotilaalliset iskut laajenevat Kaukasukselta monille Venäjän alueille.

Ensimmäiseen Tshetshenian sotaan Umarov lähti kodistaan Moskovasta ja kohosi vähitellen prikaatinkenraaliksi. Mashadov nimesi hänet turvallisuusneuvoston johtajaksi.

Umarov on maltillinen sufimuslimi, ei radikaali wahhabi. Tshetshenian hallituksen retoriikka on maailman muslimiterroristien vastustajia vastaan (esim. USA:n Irak-miehitystä vastaan, vaikka yhä 74 % irakilaisista pitää USA:n hyökkäystä Irakiin hyvänä asiana), joskin toisaalta Umarov korostaa, ettei Tshetshenian puolustustaistelu ole osa kansainvälistä jihadia.

Vuonna 2005 FSB kaappasi Umarovin isän ja yksivuotiaan pojan, kuukausia aiemmin hänen veljensä perheineen.

Tshetshenian saldo satoja beslaneja

Basajev oli suunnitellut paitsi lokakuun 2002 Moskovan teatteripanttivankikaappauksen myös syyskuun 2004 Beslanin koulukaappauksen. Venäjän turvallisuusjoukot hyökkäsivät kouluun, jolloin 331 ihmistä kuoli, lähinnä panttivankeja. Basajevin käsissä tiedetään olevan satojen muidenkin siviilien veri. Venäjän joukkojen käsiä tahraavat puolestaan sadat beslanit: tapettuja puolustuskyvyttömiä siviilejä on kymmeniätuhansia, joidenkin arvioiden mukaan sitäkin enemmän. Samaan suuruusluokkaan yltävät Irakin terroristit, kun taas USA:n armeijan koko saldo Irakissa on tähän verrattuna marginaalinen, vaikka tietysti jokainen kuollut siviili on liikaa. (Taistelijoita USA:n armeija on toki surmannut enemmän kuten muutkin mainitut tahot.) Tätä ei tahdo tiedotusvälineiden uutisoinnista huomata.

[Nimistä on monia eri kirjoitusasuja latinalaisella kirjaimistolla. Doku Umarov lienee oikea suomenkielinen translitteraatio nykypresidentin nimestä.]

Shamil Basajev kuollut

[Lisätty 13.7.06] Tshetshenian merkittävin terroristijohtaja Shamil Basajev sai surmansa Ingushetiassa räjähderekan räjähtäessä vahingossa – tai Venäjän väitteiden mukaan Venäjän erikoisjoukkojen iskussa; Venäjä yritti muutenkin ottaa täyden propagandahyödyn lopputuloksesta.

On arvioitu, että tämän seurauksena sissisota ja terrori-iskut muuttuvat ei-keskusjohtoisiksi, itsenäisten päälliköiden suunnittelemiksi. Tämä voi jopa vaikeuttaa iskujen ehkäisyä. Sodalle ei näy loppua, koska toimijoita motivoi tapauksesta riippuen itsenäisyys, islam, islamismi, valta tai raha – monen muun vastarintaryhmän tavoin jotkin ryhmät saavat rahaa rikollisilla toimilla, toiset Lähi-Idän islamisteilta. Entä miten muuttuvat valtasuhteet Itskerian (Tshetshenian) hallituksessa?

Linkkejä:
BBC: Chechen rebel chief Basayev dies
WILL SHAMIL BASAYEV’S DEATH MATTER?
TS: Venäjä surmasi tshetsheenijohtajan
MTV3: Tshetsheenijohtaja uhkaa levittää iskut koko Venäjälle
Suomi-Tshetshenia-seura
Radio Liberty / S-T-S: Abdul-Khalim Sadullajev
VS: Punainen jihad – antiamerikkalaisuus ja al-Qaida liittoutumassa?
VS/Maria Schmandt: Tapaus Tshetshenia: tulevaisuus katkolla
VS: Tshetsheenien kansanmurha jatkuu
Ulkoministeriön kuvaus Tshetshenian ihmisoikeusrikkomuksista
VS: Lenin (Neuvostoliiton historia)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s