Rikosilmoitus Raamatusta – sananvapauden rajoja hakemassa

Ilmeisesti Muhammed-pilakuvista nousseen kohun vuoksi eräs yksityishenkilö innostui tekemään rikosilmoituksen Vapaa-ajattelijain liiton WWW-sivulla olleista pilakuvista. Muhammed-kuvia epäiltiin vain ”uskonrauhan rikkomisesta” eli jumalanpilkasta, mutta vapaa-ajattelijoiden kuville tuli toinenkin rikosnimike: kiihotus kansanryhmää vastaan.

Vapaa-ajattelijoiden vastaisku oli rikosilmoitus Raamatusta. Rikosilmoituksen mukaan Evankelis-luterilaisen kirkon sivulla on julkaistu kokonaisuudessaan ”vanha kirja nimeltä Raamattu”, ja siinä panetellaan ateisteja. Rikolliseksi jakeeksi vapaa-ajattelijat esittivät Psalmia 53:2 eli ”Mieletön se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.’ Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat, inhottavia heidän tekonsa. Kukaan heistä ei tee hyvää.”

Poliisi oli ennätyksellisen nopea, ja kaksi päivää myöhemmin tutkinta päätettiin ei rikosta -nimikkeellä. Päätöksen mukaan ”Raamattua tuleekin katsoa kokonaisuutena, eikä siitä voi erottaa yksittäisiä lukuja.” ja ”Rikoksen täyttyminen vaatii tahallisuutta eli siis tässä tapauksessa tahallista kiihotusta kansanryhmää kohtaan.”

Pilakuvia koskeva tutkinta on edelleen kesken.

Maallinen jumalanpilkkapykälä?

Tekstiä ja kuvia levittämällä voi tietysti tehdä monenlaisia rikoksia. Voi syyllistyä tekijänoikeusrikokseen, kunnianloukkaukseen, liikesalaisuuden paljastamiseen, julkiseen kehottamiseen rikokseen, lapsipornon levittämiseen ja niin edelleen.

Eräs sananvapautta rajoittava säädös on ns. jumalanpilkkapykälä, virallisesti uskonrauhan rikkominen -pykälän 1. kohta. Pykälä on hyvin kiistelty, ja ehkä enemmistö suomalaisista on jo sen kumoamisen kannalla.

Kiihotus kansanryhmää vastaan -pykälä sen sijaan saanee varsin laajaa tukea. Pitäisikö muka sananvapauden nimissä sallia natsien vihapropaganda toisista roduista tai julkinen väkivaltaan yllyttäminen esimerkiksi jotain kieliryhmää vastaan?

Ongelmana on, että kiihotuspykälä on löyhästi muotoiltu: ”Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava – -”. Selvästihän ”kukaan ateisti ei tee hyvää” on solvausta uskonnolliseen ryhmään rinnastuvaa ryhmää kohtaan – eli Raamattu on rikollinen kirja!

Pykälää edeltävä hallituksen esitys olikin paljon järkevämpi. Sen mukaan pykälä olisi jatkunut ”aiheuttaakseen ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta, vihamielisyyttä tai syrjintää, ja teko on omiaan aiheuttamaan sanotunlaisen seurauksen”. Eduskunta poisti tämän loppuosan.

Voisi ajatella, että oikeuskäytäntö korjaisi tällaisen ongelman. Tuleehan tuomioistuinten tulkita tavallista lakia mahdollisimman perusoikeusmyönteisesti, siis myös sananvapautta laajasti tulkiten. Näin ei välttämättä ole:

”Ilmoitus http://www.eroakirkosta.fi sisältää paitsi menettelyohjeiden antamisen kirkosta eroamiseksi myös otsikossa olevan kehotuksen erota kirkosta. Kyseisen ilmoituksen julkaiseminen linja-autojen mainostiloissa saattaa loukata niitä arvoja ja oikeushyviä, jotka ovat rikoslain 11 luvun 8 §:n säännöksen, jossa muun ohella panettelu tai kiihotus uskonnollista ryhmää vastaan on kielletty, säätämisen taustalla – -”

Katkelma on Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä. Vaikka asiaa ei suoraan sanota, annetaan ymmärtää että pelkkä teksti ”www.eroakirkosta.fi” voi olla kiihotusta kansanryhmää vastaan. Kyseinen päätös koski busseihin tulevia mainoksia, joissa olisi lukenut vain ja ainoastaan em. WWW-osoite. Sinäkin saatat siis nyt tämän luettuasi olla kiihottuneessa tilassa kristittyjä vastaan…

Laissamme siis lähestulkoon on jumalanpilkkapykälä kirjoitettuna ilman sanaa jumala.

Tarvitaanko kiihotuspykälää?

Oma kysymyksensä on sekin, tarvitaanko kiihotus kansanryhmää vastaan -pykälää missään muodossa.

Julkinen kehottaminen rikokseen on jo rangaistavaa omana pykälänään. Lisäksi jos kehotus johtaa myös tulokseen, rangaistaan yllytyksestä rikokseen.

Järkevälle kiihotuspykälälle jäisi siis hyvin vähän tilaa. Se tekisi rangaistavaksi sellaisen solvauksen jossa ei suoranaisesti kehotettaisi rikokseen, mutta joka olisi omiaan vaikkapa lisäämään jonkin ryhmän osaksi tulevaa syrjintää. Sentapaiset tokaisut kuin ”mustalaiset ovat varkaita” tai ”neekerit ovat tyhmiä” voisivat olla esimerkkejä.

Linkkejä:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi
http://www.uskonnonvapaus.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s