Vaalirahoituksen ja puoluerahoituksen salailu sekä korruptio Suomessa

Kansanedustaja Maria Guzenina sai 24 150 euroa tukiyhdistykseltään, jonka rahalähteistä Guzenina ei suostunut kertomaan kuin että ”siellä on ihan perustason ammattiyhdistysliikettä”. (HS 27.5.07)

Ilmeisesti lahjoitus pilkottiin parinkymmenen eri ammattiyhdistyksen nimiin, niin että yksikään niistä ei ylittänyt 1700 euron rajaa, joka olisi pakottanut lahjoittajan julkistamiseen. Näin Guzenina voidaan kytkeä ay-liikkeen talutusnuoraan julkisuudelta piilossa. Vastaavaa temppua käyttävät myös muiden tahojen rahoittamat kansanedustajat.

Kansanedustajat myös maksattavat vaalimainontaansa valtiolla: Periaatteessa voi olla fiksua hankkia eduskunta-avustajapalvelut ostopalveluna, mutta käytännössä tämä usein ostetaan piirijärjestöltä, joka sitten myöntää edustajalle vaaliavustusta ”eri rahoista” – eiväthän rahat ole mitenkään korvamerkittyjä.

Ay-liikkeen ostamia kansanedustajia on runsaasti, mikä näkyy ay-liikkeen työntekijöitä ja jäseniä suosivana ja työttömiä ja osa-aikatyöntekijöitä sorsivina lakeina.

Yrityksetkin ovat ostaneet itselleen erityishuomiota. Suurimpia korruptiorahoja tai -etuja liikkunee arvokkaiden TV-, radio- ja matkapuhelintaajuuksien ilmaisjaossa.

Kunnallispolitiikassa rakennusliikkeet maksavat puolueille ja edustajille runsaasti rahaa ja saavat vastineeksi ilmaista rakennusoikeutta. Muiden maanomistajien oikeutta rakentaa mailleen rajoitetaan paljon ankarammin, jolloin niukkuus nostaa rajusti tonttien hintoja ja sitä kautta asuntohintoja ja vuokria – muutenhan Helsingistä saisi asunnon suunnilleen samaan hintaan kuin Utsjoelta aivan korkeimmaksi rakennettua keskustaa lukuunottamatta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s