Globalisaation valheet – miten ”älyköt”, toimittajat ja poliitikot voivat uskoa loogisesti ristiriitaiseen tarinaan?

”Älyköt”, toimittajat ja poliitikot esittävät yleensä globalisaatiosta loogisesti lähes mahdottoman tarinan, jonka punavihreä taloustieteilijä Paul Krugman osoittaa humpuukiksi. Heidän näkemyksensä taloudesta ovat yhtä varteenotettavia kuin heidän kantansa suhteellisuusteoriaan ja ydinfysiikkaan. Milloin toimittajat alkavat asettaa totuuden populistisen riipaisevan tarinan edelle?

Vakiotarinan eri variaatioita löytyy niin ”sankaritoimittajan” kirjasta (William Greider: One World, Ready or Not: The Manic Logic of Global Capitalism) kuin maailman johtajien Davosin talouskokouksen kilpailukykyraportistakin (WEF 1994). Legenda kulkee suunnilleen seuraavasti.

Ylikansalliset yritykset ja spekulantit siirtävät suunnattovat määrät pääomia matalapalkkamaihin, jolloin länsimaiden työllisyys laskee. Edellisten palkat pysyvät matalina tuottavuuden kasvusta huolimatta, koska muuten ne eivät houkuttelisi lisää pääomia ja koska niissä on niin paljon työvoimaa. Kehitysmaat eivät siis hyödy mutta länsimaissa työttömyys ja kauppavajeet kasvavat ja pääomat pakenevat.

Missä vika?

Taloustieteilijä huomaa nopeasti tarinan rikkovan yhtälöä siitä, että vaihtotaseen ja pääomataseen summa on nolla (tai keskuspankin valuuttavarannon muutos, joka on käytännössä nolla): CA + K = 0.

Ei siis ole mahdollista, että kehittyvät maat samanaikaisesti imevät suuria pääomavirtoja sekä vievät paljon enemmän kuin tuovat, koska tällöin kehittyviin maihin kertyisi epärealistinen kertymä ulkomaanvaluuttaa (muu maailma tyhjenisi rahasta), vaan esimerkiksi investoinnit saattavatkin olla tavaroiden ja palveluiden tuontia esim. tuotannon pystyttämiseksi.

Tarina on niin pielessä, että sitä ei edes voi korjata. Jos kehittyviin maihin kohdistuu suuria pääomavirtoja (investointeja), niin näiden vaihtotaseet ovat pahasti negatiivisia (CA = -K < 0), siksi käytännössä myös kauppatase eli tuonti ylittää reilusti viennin.

Miten tämä on mahdollista, jos palkat pysyvät matalina? Eikö matalien palkkojen pitäisi pitää kysyntä ja tuonti vähäisenä ja vienti runsaana, kun tuotteita voi valmistaa halvalla? Vastaus on, että eivät palkat pysykään matalina kehittyvissä maissa, eivät teoriassa eivätkä käytännössä.

Tieteen lainalaisuudet pilaavat hyvän tarinan

Yksinkertainen matemaattinen yhtälö siis osoittaa koulutettujen ihmistenkin enemmistön (?) käsityksen vääräksi.

Kehittyvissä maissa on yleensä kauppataseen ja vaihtotaseen vaje. Aasian palkat olivat 8 % USA:n tasosta vuonna 1975 ja 32 % vuonna 1995 – siitä huolimatta, että USA:nkin palkat ovat nousseet huomattavasti.

”Älyköiden” vastaus taloustieteilijöiden kritiikkiin on, että ”taloustieteilijät ovat uppiniskaisia eivätkä suostu näkemään monimutkaista todistusaineistoa” vaan tyytyvät katsomaan yksinkertaistettuja tosiasioita. Em. tosiasiat eivät kuitenkaan ole pelkästään teoreettisia vaan myös käytännön tilastoista nähtävissä vähäiselläkin tutkijakoulutuksella.

Kritisoidessaan taloustieteilijöiden sulkeutumista norsunluutorniinsa vallanpitäjät ja ”älyköt” haluavat oikeasti kritisoida taloustieteilijöiden ”vääriä mielipiteitä”, jotka pilaavat populistisen sankaritarinan taistelusta vääryyksiä vastaan.

Paul Krugman on kuvannut tarkemmin tämän tarinan ristiriitoineen. Sittemmin Krugman on keskittynyt oikeiston haukkumiseen.

Määritelmiä ja matematiikkaa

Kauppatase = (tavaroiden) Vienti – (tavaroiden) Tuonti.
Palvelutase = palveluiden vienti – palveluiden tuonti.
Tuotannontekijäkorvaukset = korot ym.
Vaihtotase CA (current account) = Kauppatase + palvelutase + tuotannontekijäkorvausten tili.
Pääomatase K (capital accont) = pääoman nettotuonti = investoinnit – säästöt.
CA + K = DF = keskuspankin valuuttavarannan lisäys, yleensä merkityksetön, etenkin pitkällä aikavälillä.

Jotkut ovat huolissaan vaihtotaseen vajeesta, koska se tarkoittaa maan talouden velkaantumista. Nykyään usein katsotaan, että markkinaehtoinen velkaantuminen (tai velan väheneminen) on vain hyvä asia, koska se tarkoittaa, että markkinoiden mielestä maassa kannattaa investoida enemmän (tai vähemmän) kuin maassa syntyy säästöjä, ja vain julkisesta velkaantumisesta tarvitsee huolestua. Kehitysmaissa on usein enemmän järkeviä investointikohteita kuin pääomia, joten on ihmiskunnan etu siirtää niihin rikkaiden maiden pääomia. Käytännössä tämä johtaa suureen hyötyyn kehitysmaiden työntekijöille ja ainakin joidenkin tutkimusten mukaan myös pienempiin hyötyihin länsimaiden työntekijöille, kun nämä pääsevät erikoistumaan tuottavammille aloille – tietysti vain keskimäärin.

Vastaava ilmiö tapahtuu myös maiden sisällä, kun vaikka kehruukoneet tekevät kehrääjät tarpeettomiksi mutta koneidenkäyttäjät sitäkin hyväpalkkaisemmiksi, investointi kaivon poraamiseen voi tehdä vedenkantajan ammatin turhaksi tai investointi Viagran kehittelyyn teki monien tiikerinpenisten salametsästäjien työn arvottomaksi. Kaikissa näissä ilmiöissä ihmiskunta keskimäärin hyötyi paljon.

Paul Krugman: TWO CHEERS FOR FORMALISM (1998; sisältää tarkemman kuvauksen em. tarinan virheistä ja syistä)
Avoimen talouden makrotalousteoriaa (prof. Erkki Koskela, HY)
VS: Paul Krugmanin poliittisista näkemyksistä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s