Vanhasen himmelimalli, Soininvaaran helminauhakaupungit

Osmo Soininvaaran mukaan pikkukaupunkien asukkaat eivät löydä töitään samasta kaupungista, joten pikkukaupungit tulee yhdistää suuriin keskuksiin raiteilla (juna, metro, raitiovaunut) eräänlaiseksi helminauhakaupungiksi.

Pääministeri Matti Vanhanen on esittänyt rakennettavaksi pikkuisia puutarhakaupunkeja Nurmijärven ja Espoon useiden keskusten tapaan. Keskustassa ajatusta on tuettu mutta muissa puolueissa sitä on kritisoitu autoliikennettä paisuttavaksi ja muistutettu, miten ihmiset ovat tutkimusten mukaan onnettomimmillaan työmatkoillaan.

Soininvaaran helminauhakaupungit

Soininvaara on pitkään ehdottanut ratojen varteen rakennettavia helminauhakaupunkeja, joissa olisi kaikkialta kävelymatka asemalle ja siten mahdollista vähäsaasteisesti olla töissä radan keskuksessa (esim. Helsinki) tai toisessa nauhan kaupungissa. Myös puutarhakaupunki-ideologian esikuvat on yleensä yhdistetty radoilla suuriin keskuksiin (esim. Letchworth Lontooseen).

”Vanhasen visiossa kauppaan ja kouluun pääsee ilmeisesti kävellen, nykytodellisuudessa ne ovat yleensä yli tunnin kävelymatkan päässä”, Soininvaara
kirjoittaa
. Vanhanen vastustaa ratoja niiden kalleudella. Soininvaaran mukaan radat nostaisivat asuntojen hintoja 5 % mutta radattomuuden vaatimien teiden rakentaminen tulisi vielä kalliimmaksi, ja toisaalta radat nostavat asuntojen arvoa enemmän kuin 5 %. Esimerkiksi Lohja tulisi yhdistää radalla Espooseen ja rakentaa väliin kaksi, kolme 20 000 asukkaan kaupunkia.

”Minusta kerrostaloja kannattaa rakentaa vain keskustan tuntumaan – ratikka-Helsinkiin – ja Tikkurilan kaltaisiin paikkoihin. Muuten olen tiiviiden pientaloalueiden kannalla.”

Asuntomarkkinoiden sääntelyn sijaan kaupungin tulisi tuottaa haluttuja alueita

Suomalaisten enemmistö ehkä haluaa asua omakotitalossa Helsingin keskustassa järven rannalla, mutta asuntojen hinnoista päätellen keskustan asunnot ovat halutumpia kuin omakotitalot. Kyselyssä 51 % haluaa väljempää rakentamista, mutta käytännössä he eivät halua niin kalliita asuntoja, mihin väljä keskustarakentaminen johtaisi, vaan halvempia ja tilavampia. Ihmiset äänestävät lompakollaan (= markkinoilla) uskottavammin kuin kyselyissä.

Nauhakaupunkimalli mahdollistaisi osan keskustan eduista pientaloissa ja halvemmin asumiskustannuksin, koska hyvien sijaintien alueita syntyisi lisää. Viime kädessä rakennusoikeuden tarjontan niukkuus on syynä siihen, että Helsingissä on kalliimpaa ostaa tai vuokrata asunto kuin Lapissa.

”- – jarruttavatko päättäjien liian hyvät välit rakennusliikkeiden ja joidenkin maanomistajien kanssa tonttimaan tarjontaa. On vähän outoa, että harvaan asutussa Suomessa tonttimaan puute nostaa asuntojen hintoja.”

Soininvaara myös vaatii Helsingin vuokratonteille vuokrankorotusta markkinatasolle, kertoo asuntohintasääntelyn ongelmista ja esittää myös, että asumistuista ja asuntosääntelystä siirrettäisiin varoja uuden hyvän asuntomaan rakentamiseen (mm. raiteet).

”Niin kauan, kun asuntoja on vähemmän kuin asunnon tarvitsijoita, kaikki toimet vain siirtävät ongelmaa ryhmältä toiselle. ”

Miksi rata tulee asfalttia halvemmaksi?

Lukijat kommentoivat: ”Jos nauhan varressa asuu 60 000 ihmistä, niin näistä on ruuhkatunnilla liikenteessä 6000. Jos kaikki ajavat autolla, tämä on noin 5000 autoa. Eli kahdeksankaistainen motari. Jos puolet liikkuu junalla, niin tarvitaan kymmenen minuutin vuorovälein liikkuva juna, jota voi liikennöidä vaikka yhdellä raiteellm ja nelikaistaine motari. Ja niin edelleen. Tuo kahdeksan ja neljän kaistan ero rakennuskustannuksissa on huomattavasti enemmän kuin mitä rata maksaa (jos se ei ole metro, ja ehkä siltikin.) Ja niin edelleen.”
”Teiden rakennus-, huolto-, korjaus-, uudelleenpinnoitus- ja ylläpitokulut ovat aivan eri luokkaa ”

Linkkejä:
Soininvaara: Asfalttikepulaiset haluavat päällystää Uudenmaan asfaltilla, Ode haluaa nauhakaupungin ratojen varaan
Soininvaara: Yksi Vanhaselta puuttuu ja sen mukana kaikki
HS: Vanhanen rakentaisi Helsingin seudusta puutarhametropolin (7.9.08)
Vapaavuori puutarhakaupungeista (24.6.08)
Soininvaara: millaisia työpaikkoja on nauhakaupungissa (Tikkurila) ja millaisia radattomassa (Klaukkala)
Soininvaara: Asuntopolitiikan toivottomuudesta
Soininvaara: Ongelmallinen liityntäpysäköinti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s