Hallitus teki parhaansa luodakseen finanssikriisin, ja nyt roskapankilla se pelastaa syylliset ja luo moraalikatoa samalla tavalla kuin tätäkin kriisiä synnyttäessään.

1933: New Dealin osana investointipankkeja kielletään toimimasta tavallisina pankkeina (mikä olisi antanut niille talletuksia ja vakautta, jota Morgan Stanley ja Goldman Sachs nyt hakevat muuntautumalla investointipankeista pankkiholdingyhtiöiksi voidakseen ottaa riskejä jatkossakin). Tämä kielto oli voimassa 66 vuotta.

1938: New Dealin osana presidentti Franklin D. Roosevelt [tavallaan sosialistisin ennen George W. Bushia] luo kiinnelainalaitoksen Fannie Mae ja 1970 kongressi luo Freddie Macin. Sanattomien hallituksen takuittensa vuoksi ne voivat tarjota halvempia lainoja ja paisua, kunnes ne dominoivat USA:n kiinnelainamarkkinoita.

1989: Hallitus päättää kustantaa säästökriisin. Näin saadaan ennakkotapaus: jos otat liian suuria riskejä asuntolainoissa, hallitus pelastaa sinut. [Siis voitot ovat yksityiset mutta tappiot veronmaksajien. Kukapa ei pelaisi liikaa.]

1995: Lainmuutoksella pankit pakotetaan tarjoamaan lainoja matalatuloisille. Vastineeksi heidän sallitaan paketoida näistä korkeariskisistä lainoista subprime-arvopapereita. Bear Sterns aloitti tämän 1997.

2001-2003: Sen sijaan, että markkinat hankkiutuisivat eroon huonoista yrityksistä ja lainoista teknokuplan puhkeamisen ja 9/11-terrori-iskujen luomassa alamäessä USA:n keskuspankki Fed pumppaa dramaattisesti rahaa markkinoille pudottamalla korkotason 6,5 %:sta 1 %:iin. Taantuma jää lieväksi mutta paisuva rahamäärä luo kiinteistökuplan [mitäs Milton Friedman sanoikaan…].

Tilattu kriisi

Nämä sääntelytoimet eivät olleet ainoita finanssikriisin syitä, mutta jos haluaisin luoda finanssikriisin, tämä on melkein täsmälleen oikea toimenpideluettelo.

Asuntohinnat nousivat, ihmiset lainasivat lisää ja Mae ja Mac vipusivat lainoja suhteessa 60 : 1 pääomiinsa nähden antaakseen lainoja ihmisille, joilla ei ollut varaa niihen. Tätä sääntelylaitosten paisumista juhlivat demokraatit, jotka nyt syyttävät vapaita markkinoita finanssikriisistä. Kaikki uskoivat, että he eivät voisi hävitä, koska hallitus kuittaisi tappiot.

Korkotason palattua tavanomaiseksi kupla puhkesi (eräiden uusien kirjanpitosäännösten tuella). Riippumattomat investointipankit, joilla ei ollut tukenaan pankkitalletuksia, romahtivat ja melkein kaatoivat koko järjestelmän.

Sääntely on ratkaisu?

Ne, jotka luulevat, että oikea ratkaisu on antaa lisää valtaa poliitikoille, viranomaisille ja keskuspankeille, saisivat ainakin miettiä, mitä nämä tekivät sillä vallalla, joka niillä jo oli. Markkinoiden päätöksentekijät [= me kaikki] toimivat toimivat joskus vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti. Niin tekevät valtiollisetkin päättäjät.

Miksi sitten investointipankkien varojen arvot romahtivat? Koska poliitikot reagoivat aiempaan kriisiin määräämällä ”fair value accounting” -käytännön, jossa arvopaperit kirjattiin markkinahintaisiksi. Likviditeetin puuttuessa kiinnelainat muuttuivat hetkellisesti arvottomiksi, mikä sai kirjanpidollisesti pankit näyttämään liian epälikvideiltä, jolloin niiden oli pakko myydä varojaan, mikä painoi näiden arvoa sitäkin alemmaksi, jolloin muutkin joutuivat kirjaamaan varojaan yhä alhaisempiin arvoihin jne. Sääntelyn luoma voimistuva kierre alaspäin oli valmis.

Kun poliitikot sääntelevät taloutta, he ratkaisevat edellisen kriisin ongelmia – niitä, joita kaikki jo muutenkin tietäisivät välttää – eivät seuraavan, joka on vielä tuntematon. Niitä uusia ongelmia nämä uudet säädökset saattavat pahentaa tekemällä instituutioille vaikeammaksi sopeutua nopeasti uuteen tietoon ja uusiin ongelmiin. Vähemmällä sääntelyllä se olisi helpompaa.

USA:n kongressin pitäisi hylätä presidentin roskapankkihanke
[näin tapahtuikin 28.9.; muokattu versio hyväksyttiin 3.10.]

* Se maksaa 700 miljardia dollaria. Dollarinsetelit, pitkittäin, ulottuisivat 2/3 matkasta Wall Streetiltä aurinkoon. Tämä kaikkien muiden julkisten menojen ja vajeiden päälle.

* Se vahvistaisi mieletöntä antikapitalistista ajatusta siitä, että vaikka voitot ovat yksityisiä, tappiot sosialisoidaan, mikä ei ole vain moraalitonta vaan myös luo hillittömyyttä ja uusia kriisejä.
Mitä tekisit Las Vegasissa, jos saisit pitää voittosi mutta tappiosi kuitattaisiin veronmaksajilla?

* Toteutus tekisi valtiovarainministeri Hank Paulsonista (Goldman Sachsista) antidemokraattisen talousdiktaattorin, jonka päätöksiä ei mikään tuomioistuin tai hallintovirasto voisi tutkia.

”Antakaa minulle $700 mrd, jotta voisin auttaa vanhoja kamuja ja sitten unohtakaa koko juttu.”

Jos hallitus ei viekottelisi kaikkia tappioiden sosialisoinnilla, nämä joutuisivat itse ratkaisemaan ongelmat. Lainaajat myisivät lainat sen sijaan, että odottaisivat Paulsonilta parempia tarjouksia, ja he joutuisivat antamaan joitain velkoja anteeksi.

Jos hallituksen on pakko tehdä jotain, sen pitäisi saada varoja takuita vastaan ja/tai antaa de facto -konkurssien rangaista tappiontekijöitä ja pakottaa luotottajat antamaan velkoja anteeksi varoja vastaan.

Se ei olisi täydellistä, mutta on parempi, että lainaajat ja luotottajat maksavat virheistään kuin että veronmaksajien on pakko maksaa heidän virheistään ja bonuspalkkioistaan. Sosialismi on pahaksi pankeillekin.

Sama englanniksi lisätietolinkein:
Norberg: Why the bailout is bad
Norberg: HOW TO CREATE A CRISIS:
Norberg: IF REGULATION IS THE ANSWER, WHY DIDN´T IT HELP?:
Norberg: hallitus vaati asuntolainojen valtiontakuista 42 % matalatuloisille, Clinton nimitti asuntoministerin, joka vaati 50 %, Bush ministerin, joka vaati 56 %.

Krugman ja Stiglitz vähättelivät Fannien ja Freddien riskejä

[lisäys 14.6.2009]
Nobelisti Gary Becker totesi finanssikriisin syiksi valtion rahapolitiikan ja asuntopolitiikan. Sen sijaan vasemmistonobelistit ovat yrittäneet vähätellä valtion ja sen asuntopolitiikan välineinä toimineiden Fannie Mae ja Freddie Mac –rahoituslaitosten roolia.

Fannie Mae maksoi vasemmistolaiselle nobelisti Joseph Stiglitzille vuonna 2002 siitä, että tämä kirjoitti tutkimusraportin, jonka mukaan on ”äärimmäisen epätodennäköistä”, että Fannie Mae ja Freddie Mac kaatuisivat ja että veronmaksajien riski on ”käytännössä nolla”.

Vasemmistolainen nobelisti Paul Krugman väitti vielä heinäkuussa 2008, että Fannien ja Freddien suhteen voi olla rauhallinen, koska niillä ei ole senttiäkään subprime-lainoissa. Jokunen kuukausi myöhemmin nämä rahoituslaitokset kaatuivat subprime-lainoihin.

Jättilasku – kuten tavallisestakin sääntelystä

USA:n hallituksen finanssikriisin verukkeella tekemän ”elvytyksen” hinnaksi on arvioitu 1,9 biljoonaa dollaria. Toisaalta valtion sääntely maksaa maan yrityksille joka vuosi 1,17 biljoonaa dollaria.

VS: Sääntely pahentaa kriisejä (Norberg kertoo lisää finanssikriisistä)
WSJ: How Government Stoked the Mania (3.10.2008)
VS: Holmström: subprime ja velkavipu ovat loistavia asioita (31.5.2009)
Libiwiki: 2008 pankkikriisi (Liberalismiwiki)
Tiedemies: Luottokriisi (vihreän bloggaajan asiantunteva selostus subprime-luotoista ja luottokriisistä)
Pilakuvia finanssikriisistä (ks. 4.-6.)