Patri Friedman kirjoittaa, että liberaalien aatteiden levittäminen ei muuta maailmaa, koska hallintomarkkinat ovat monopolistiset. Pitää muuttaa kannustimia, lisätä kilpailuja hallintojen (valtioiden) välillä.
Patri Friedman on professori, anarkokapitalistiguru David Friedmanin poika, David Friedman puolestaan on talousnobelisti Milton Friedmanin (1912-2006) poika.
Pienissä heimoissa suostuttelu saattoi muuttaa yhteiskunnan, heimon toiminnan. Vaistomme ovat peräisin tuolta ajalta, mutta miljoonien ihmisten demokratioissa se ei vain toimi. Lyhyet käynnit lännessä vaikutti itäeurooppalaisiin paljon enemmän kuin teoreettiset argumentit, Friedman jatkaa Cato Unbound -verkkolehdessä. Demokratiassa poliitikoilla on kannustimet korruptioon ja epäliberaaliin politiikkaan. Tarvitaan toisenlaisia kannustimia, ja ne syntyvät hallintojen välisestä kilpailusta.
Miten hallintojen välistä kilpailua saadaan?
Free State Project pyrkii tekemään New Hampshirestä (semi-)libertaristisen valtion 20 000 libertaristin maahanmuutolla. Tämä saisi aikaan pikaisen muutoksen, loisi monelle libertaristille toivotut olot, ja toisaalta antaisi muille mallin siitä, mihin tuloksiin libertarismi yltäisi.
Patri Friedman myös tukee libertaristivaltioiden rakentamista merelle. Tällöin USA:n liittovaltion sääntely ei olisi rajoitteena toisin kuin New Hampshiressä. Lisäksi merivaltioissa tonttilautan voisi asukkaan halutessa irrottaa ja siirtää toisen merivaltion yhteyteen, mikä lisäisi valtioiden välistä anarkokapitalistista kilpailua asiakkaista (kansalaisista) ja siis ajaisi ne innovoimaan enemmän asiakkaiden eduksi. Nykyvaltiomme omaavat niin monopolistiset asiakassuhteet, että niiden motivaatio auttaa kansalaisiaan on heikko.
Kryptoanarkismi ja sen luoma anonyymi digitaaliraha vähentäiset hallitusten valtaa yksilöihin. Muutenkin Internet on vaikeammin säänneltävä ympäristö.
Kansanaktivismi vs. politiikkakokeilut
Caton Brian Doherty vastaa, että hänkin pitää tämän tavoitteita ja keinoja hyvinä, myös Burning man -tyyppisiä festivaaleja, joissa ihmiset elävät hetken vapaampina. Silti Doherty uskoo, että jo pelkästään siksi, että niihin tarvittava määrä libertaristeja saataisiin aikaan, tarvitaan Friedmanin väheksymää ”kansanaktivismia”, mm. tiedon ja ymmärryksen levittämistä.
Lisäksi ”kansanaktivismi” vaikuttaa kansan äänestyspäätöksiin, jotka puolestaan vaikuttavat parlamenttien kokoonpanoihin ja päätöksiin. Patri Friedman ehdottaa silti, että osa ”kansanaktivismin” vaatimista työtunneista ja pääomista käytettäisiin jatkossa em. Projektien edistämiseen, jolloin saataisiin suoraa kilpailua eri järjestelmien välille.
Miksei tämä olisi suotavaa liberaalienkin näkökulmasta. Jos libertarismi tai anarkokapitalismi toimii, liberaalien on jyrkennettävä näkemyksiään, elleivät ne toimi, silti kokeilut saattaisivat todistaa joitain liberaaleja politiikkoja toimiviksi toisten osoittautuessa vääriksi. Niin – ja miksi minkään muun ideologian edustaja pitäisi libertarististen ajatusten käytännön kokeiluja ei-toivottavina? Semminkin, kun libertarismi – ja vain libertarismi – sallii sisällään kaikkien muiden ideologioiden kokeilut muttei päinvastoin.
BEYOND FOLK ACTIVISM (Patri Friedmanin essee, joka on rajusti tiivistetty ylle; Cato Unbound, 6.4.09)
THE MANY PATHS TO LIBERTARIANISM (BRIAN DOHERTY, Cato Unbound, 8.4.09)
Vapaasana.net 
Kilpailevien hallintojen luominen on ajatusmallina vähintäänkin jännittävä.
Mahdollisuuksien miettimisessä aikaisempien kokeiluiden tuloksia miettiä, ja toisaalta pitää varmaan ajatella uudelleen muutamia tulkintoja historiasta.
Vilkkaat muuttoliikkeet on käsitetty ihmisten taloudellisista tarpeista johtuneiksi. Uusien ja parempien mahdollisuuksien perään on lähdetty siirtolaisiksi.
Politiikka on toki tunnustettu vaikuttajaksi sekin. Siirtolaisuuden ja muuttoaaltojen valtaosa on kait silti ollut taloudesta johtuvaa.
Mutta olisiko jotain kehityskulkuja mietittävä uudelleen. Eikös kilpailevia hallintoja ollut olemassa niissä tilanteissa, kun uskonnollinen sorto ajoi väkeä Espanjasta tai Ranskasta muualle? Eikös eurooppalaisessa taloushistoriassa esiinny muutoksia, jotka ovat johtuneet juuri vaihtoehtoisen hallinnon etsimisestä ja löytymisestä.
Erisorttisten sosialistien perustamat yhdyskunnat eri puolilla maailmaa ovat nekin vaihtoehtoisen hallinnon hakemista. Tulokset ovat aika surkeita. Muistaa sietää niitäkin.
TykkääTykkää
Silloin vallan keskittyminen oli paljon aiempaa vähäisempää. Eurooppa oli jakautunut moniin kuningas- ja ruhtinaskuntiin, ja niiden sisälläkin keskusvalta oli usein vähäistä, valtaa oli enemmän alemmilla vasalleilla, ja heidänkään valtansa ei välttämättä ulottunut kaupunkeihin. Porvarit saattoivat kilpailuttaa hallintoja muuttamatta kovinkaan kauas. Tietysti kodista ja maaomaisuudesta luopuminen oli iso kynnys. Friedmanin merimalli on siitä parempi. Toisaalta siinäkin on ongelmia, kuten hänkin myöntää.
Juuri kilpailuttaminen pakottaa kevyeen hallintoon, koska se on sitä, mitä ihmiset haluavat oikeasti – kun ei katsota, mitä ihminen äänestää, vaan sitä, mihin hän itsensä altistaa vapaaehtoisesti. Politiikassa ihmiset sortuvat vaistomaisesti vaatimaan pakkotoimia ja pakkoratkaisuja, jotka ehkä toimivat muinoin 30 hengen heimoissa mutteivät enää miljoonien valtioissa, joissa ihmisiä ja olosuhteita on erilaisempia kuin osaamme kuvitellakaan.
Varsinaisessa anarkokapitalismissa hallintoa saa vaihtaa muuttamatta minnekään, niin ehkä Friedmaninkin mallissa, ainakin hänen isänsä (David).
Mainittuna aikana renessanssi syntyi, kaupan ja tieteen kehitys kukoistivat jne. Ei sekään erityisen vapaata aikaa ollut mutta paljon parempaa kuin aiemmin, kun kuninkaat ja paavi pitivät tiukempaa komentoa.
Laboratoriokokeet ihmisillä ovat OK, kun ihmiset saavat itse valita, mihin kokeisiin itsensä altistavat. Tämä on liberalismissa ja libertarismissa kauneinta, ja anarkokapitalismi vie tämän äärimmilleen.
TykkääTykkää