Obamacare

Barack Obama on allekirjoittanut terveydehuollon uudistamiseen tähtäävän lain, jota on pidetty Obaman merkittävimpänä sisäpoliittisena tavoitteena. Lain tarkoitus on laajentaa sairausvakuutuksen piirissä olevien määrää ja hallita nopeasti nousevia tervendenhuollon kustannuksia, mutta saattaa pikemminkin johtaa vakuutettujen määrän laskuun ja terveydenhuoltokustannusten kasvuun. Pahimmassa tapauksessa koko liittovaltio voi rampautua, jos se ei ratkaise julkisen terveydenhuollon ja eläkejärjestelmän rahoitusongelmia.

Uudistuksen tarvetta on perusteltu mm. vetoamalla markkinoiden epätäydellisyyksiin. Vakuutusmarkkinoilla törmätään usein (ainakin teoriassa) ns. adverse selection (haitallinen valikoituminen) -ongelmaan. Esimerkiksi sairausvakuutusten myyjät haluaisivat asiakkaikseen mahdollisimman paljon terveitä yksilöitä, mutta terveet yksilöt tuntevat tarvitsevansa vähemmän terveydenhuoltoa kuin sairaat. Tuloksena asiakkaiksi hakeutuu enemmän riskialttiita yksilöitä, mikä nostaa kaikkien preemioita, ajaen vielä enemmän terveitä tai suhteellisen terveitä sairausvakuutuksen piiristä.

USA:n terveydenhuoltouudistuksessa tämä tilanne pyritään välttämään mandaateilla, eli pakotetaan kaikki, niin terveet kuin sairaatkin, hankkimaan sairausvakuutus, jolloin minkäänlaista valikoitumista ei pääse tapahtumaan. Vastaavasti vakuutuslaitosten on uuden lain myötä pakko tarjota sairausvakuutuksia kaikille, eli siis myös niille, jotka ovat jo sairaita. Joidenkin korviin saattaa kuulostaa oikeudenmukaiselta, että vakuutuslaitokset pakotetaan tarjoamaan vakuutuksia myös sairaille, mutta tämä on tietenkin selvässä ristiriidassa koko vakuutuksen idean kanssa. Miltä kuulostaisi ajatus, että voisit takautuvasti hankkia palovakuutuksen ja vaatia korvauksia, kun talosi on jo palanut poroksi? Vakuutuksen idea on nimenomaan varautuminen epävarmaan tulevaisuuteen.

Kun sairausvakuutusten tarjonta laajennetaan koskemaan myös niitä, jotka ovat jo sairastuneita, kuluttaja ajautuu tilanteeseen, jossa hän ei hanki sairausvakuutusta etukäteen ollenkaan, vaan vasta sitten, kun sairaus iskee. Koska rangaistukset ostamatta jättämisestä ovat niin pienet, kannustin hankkia ennakoiva vakuutus (onko niitä muunlaisia?) pienenee mitättömäksi. Vakuutettujen määrä saattaa jopa laskea hintojen kohotessa ylös.

Myös toinen merkittävä ongelma koskee mandaattia, jonka perusteella kaikkien on pakko ostaa sairausvakuutus. Koska köyhillä ei välttämättä ole varaa hankkia vakuutusta, joutuu valtio osallistumaan kuluihin. Homma on porrastettu niin, että tulotason noustessa sairausvakuutuksen hankintaan tarkoitetun tuen määrä pienenee. Käytännössä tällainen porrastettu järjestelmä toimii kuten progressiivinen verotus, jossa siirtyminen yhdestä tuloluokasta toiseen voi johtaa tuhansien dollarien menetykseen, mikä vaikuttaa kannustimiin ja sitä kautta talouskasvuun, jonka varaan terveydenhuoltouudistuksen rahoitus on rakennettu.

Uudistus ei ratkaise ongelmaa kannustimien ja kulujen suhteen (rahoitusongelma ratkaistaan ”tulevilla säästöillä”). Vakuutettujen määrä saattaa jopa vähentyä. Terveydenhuoltouudistus ei vapauta terveydenhuoltosektoria ekstensiiviseltä sääntelyltä. Vakuutuslaitokset eivät jatkossakaan voi kilpailla osavaltioiden rajojen yli. Lakimiesten hallitsema demokraattipuolue ei myöskään suostunut korjaamaan systeemiä, joka mahdollistaa käsittämättömät korvaukset ns. hoitovirheiden uhreille, ja joka näin ollen ruokkii terveydenhuoltokulujen kasvua lääkärien määrätessä ylimääräisiä testejä ”just to be sure”.

Pahimmassa tapauksessa Obaman terveydenhuoltouudistus tuhoaa koko yksityisen sairausvakuutusjärjestelmän, jolloin amerikkalaisilla on taantuvan Euroopan ongelmat edessään. Jos maailmassa olisi yhtään oikeudenmukaisuutta ja äänestäjillä aivot, demokraatit saisivat kaiken syyn niskaansa, mutta kuten kaikki sosiaalidemokraatit, myös USA:n vasemmisto on jo aikoja sitten tajunnut, että paras tapa varmistaa pysyvä kannatus on tehdä äänestäjäkunta riippuvaiseksi valtiosta ja demonisoida ne, jotka pyrkivät vähentämään valtion roolia. Kun viimeinenkin ripe yksityisestä terveydenhuollosta on tuhottu, terveydenhuollon hintainflaation hallinta tulee tapahtumaan tarjonnan kustannuksella.

Lähteitä:
What Is (and Isn’t) in the Health-Care Bill
Supply-Side Ideas, Turned Upside Down
Aiheen tiimoilta:
USA:n terveydenhuolto: tehottomuutta ja kalleutta valtiovallan sääntelyllä (VS 29.1.2010): vanha järjestelmä on säännelty erittäin kalliiksi, ja uudistus ei muuta tätä mitenkään vaan lisää uusia kallistustekijöitä

6 kommenttia artikkeliin ”Obamacare

  1. Kun Obama kuitenkin halusi hoidon kaikille, miten sen olisi voinut tehdä vähiten haitallisesti?

    Eräs tapa olisi, että vakuutuksettomat maksavat itse hoitonsa, mutta jos he ovat varattomia – mihin kalliit hoidot saattavat johtaa – valtio joko tukee heitä sen verran, että siihen on varaa alhaisimman tarjouksen mukaan, tai valtio antaa varattomille hoidon. Mutta – eikö USA:n järjestelmässä jo valmiiksi ollut niin, että valtio antaa varattomille hoidon? Vai oliko joissain osavaltioissa toisin?

    Monissa Länsi-Euroopan maissa kuten Hollannissa valtio tukee ihmisiä tarvittaessa, niin että kaikki voivat ostaa yksityisen vakuutuksen. Onko kuitenkin kaikissa näissä maissa asiakkaiden valikoiminen eli hinnoittelu asiakkaan riskitason mukaan kiellettyä? Hollannissa ainakin. Se johtaa asiakkaiden haitalliseen valikoitumiseen (adverse selection) ja moniin ongelmiin.

    Autovakuutuksessa ja kotivakuutuksessa onneksi valikointi on sallittua, jolloin ihmiset joutuvat itse maksamaan aiheuttamansa korkeammat riskit, mikä sairaanhoitovakuutuksessa voisi tarkoittaa mm. elintapoja. Joitain vakuutuksia saisi samanhintaisina elintavoista riippumatta, mutta niitä ottaisivat lähinnä epäterveimmin elävät, koska ne olisivat kalleimpia, sekä ne, jotka eivät haluaisi käydä verikokeissa/rasvamittauksissa/alkoholi/maksatesteissä jne.

    Tykkää

    • Köyhille on Medicaid, mutta se kattaa lähinnä lapsiperheet.

      Olenkin miettinyt, olisiko ollut pienempi paha yksinkertaisesti laajentaa Medicaid, mutta siinäkin tapauksessa tuo tukien porrastaminen olisi aiheuttanut ongelmia kannustimien suhteen. Ehkä jopa suorat tuet (tai edulliset, valtion takaamat lainat, sillä moni vain käy köyhyysrajan alapuolella ja on näin ollen maksukykyinen myöhemmässä vaiheessa) olisivat olleet huomattavasti pienempi paha kuin Obamacare.

      Suurempi ongelma on, että Obamacare on menetetty tilaisuus uudistaa USA:n terveydenhuoltoa liberaalimpaan/parempaan suuntaan. USA:n liikkumavara on tosin rajoitettu, paras ratkaisu kun olisi maailmanlaajuiset terveydenhuoltomarkkinat eikä nykyisen kaltainen järjestelmä, jossa suuret lääkeyhtiöt tekevät noin puolet voitoistaan pelkästään Yhdysvalloissa.

      Tykkää

      • Onko yleinen käsitys se, että nyt ei voi uudistaa terveydenhoitoa?

        Onko ylipäänsä poliittisesti realistista yrittää korjata USA:n terveydenhoidon suurimpia epäkohtia kuten kilpailunrajoitukset, lääkäriammattikunnan etuoikeudet ja muu kohtuuton sääntely?

        Tykkää

  2. Tästä artikkelista, joka pyrkii luomaan vaikutelman objektiivisesta analyysistä, haiskahtaa kauas oikeistolainen propaganda. Ensiksikään USA:n demokraattipuolue ei ole sosiaalidemokraattinen eikä vasemmistolainen, vaan Suomen mittapuulla kokoomusta vastaava puolue. Toiseksi yksityissektorin ylistäminen ja kannustinloukuista puhuminen tällaisessa asiassa kuin terveydenhuolto on vähän vastaavaa logiikkaa kuin sodan näkeminen teoriana: ei väliä menetetyillä ihmishengillä, kunhan asian voi tehdä jotenkin ”kauniimmin”. Toki en usko homman nykymuodossaan menevän kovin kauniisti: aivan kuten Suomen kokoomuksen tapauksessa, jos USA:n demokraattipuolue ryhtyy johonkin puuhaan, siinä on oikeasti oltava jotain mätää.

    Tykkää

Jätä kommentti Harri Huhtala Peruuta vastaus