Mitä se vaatisi?

Me katsomme usein muita maita joissa on poliittisia ongelmia, ja mietimme kansanvallan kannattajina: ”miksi kansa ei tuolla tee asialle jotain?” Kai nyt on selvä, että kun lähes kaikki kärsivät pahasti yhteiskunnassa samaan aikaan jossain afrikkalaisessa helvetinkolossa, ihan tavalliset ihmiset voisivat liittyä yhteen ja alkaa muuttaa olosuhteitaan? Ja toisaalta on selvää että noin ei useinkaan tapahdu.

Itselleni tuli mieleen, että tuo ristiriita jälleen kerran on paljon helpompi käsittää kun siitä tekee henkilökohtaista. Eli, mitä se vaatisi että meikäsuomalainen lähtee barrikadeille parantaakseen olojaan, eikä vain kuuliaisesti äänestä Kolmea Pientä Porsasta? Jos meillä poliittiset olot menisivät tosiaan aidosti surkeiksi muidenkin kuin libin mielestä, miten tarpeellinen ulkoparlamentaarinen kansalaisliike voisi itsejärjestäytyä? Edes silloin kun sitä ei mitenkään hallinnon taholta estettäisi, ja sitten eritoten kun sitä tosiaan estettäisiin niin rajusti kuin monissa kehitysmaissa tapahtuu?

Ja sitten ehkä tähdellisimmin, huomaisiko suuri yleisö ylipäänsä ajoissa jos sen elinolot keitettäisiin hitaasti hengiltä? Hivuttamalla hitaasti ja relativistisesti aateympäristöä siihen suuntaan että jatkuvasti huononevat elinolot itse asiassa ovat aina olleet, tai ovat tilapäistä-joka-muuttuu-pysyväksi, tai ehkä jopa uhraus kunniakkaamman tulevaisuuden puolesta?

Itsestäni näyttäisi siltä, ettei ole lainkaan sanottua jotta hyvyys ja järki voittaisivat tällaisessa pelissä. Libin peruspahis, Pohjois-Korea, kertoo tästä kovaa kieltään. Ja niin kertoo libille myös suomalainen politiikka: kerran niin arvokas liberalismi on nykyään enimmäkseen uushaukkumasana, huolimatta siitä että elinkeinovapaus ja siitä seuraava hyvinvointimme, tai homon mahdollisuus pelotta osoittaa rakkauttaan kumppanilleen, tai jopa naisen oikeus vastustaa raiskaustaan aviossa, lähtevät kaikki alunperin juurikin siitä. Kaikki nuo hyväksytään teoriassa, yksityistapauksina, mutta itse vapausperiaatetta ei. Se sitten johtaa hitaaseen eroosioon kaikissa vapauksissa, vapausmielessä ”saavutettujen ’etujen’ köyhtymiseen”, sekä selkärangattomuuden tuloksena ehkä jopa siihen että nuo päivän ilmiselvät tosiasiat saattaisivat tulevaisuudessa uudelleen tulla kyseenalaisiksi.

Mitä se siis ottaisi että huomaisimme tuollaisen laillis-moraalisen rappion ennen kuin on liian myöhäistä? Mitä, että emme lopulta olisi seuraava neuvostola, darfur, raamattuvyö tai uusiuljasmaailma?

En todellakaan tiedä, joten syön tyytyväisenä Soma:ni/SSRI:ni.

Yksi kommentti artikkeliin ”Mitä se vaatisi?

  1. Minäkäään en tiedä mitä se vaatisi että kansa lähtisi laajamittaisesti barrikadeille, siis ulkoparlamentaarisesti toimimaan jonkun asian puolesta tai vastaan mutta olennaista on minusta se ettei sinne asti todennäköisesti tarvitse mennä niin kauan kuin demokratia toimii edes nykytasolla.

    Ei siksi että nykyinen edustuksellinen demokratia toteuttaisi sinällään kovinkaan tehokkaasti aitoa kansavaltaa vaan siksi että se kuitenkin ehkäisee aika tehokkaasti pahimmat ylilyönnit yksilönvapauden sortamisessa.

    En ymmärrä miksi niin monet liberaalit suhtautuvat vähintään kriittisesti ja jotkut jopa avoimen kielteisesti demokratiaan. Korrelaatio yksilönvapauden tilan ja demokratian tilan välillä on maailman valtioiden vertailussa joka tapauksessa niin selvä että luulis kaikkien liberaalien huomaavan miten hyvä väline demokratia on vapauden edistämisessä. Siis nimenomaan väline- ei päämäärä sinänsä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s