Minä ja toimituskunta pidämme ravintolapäivästä. Mutta väittäisin poikkeuksellisesti, että sen osanottajia pitäisi silti sakottaa kautta linjan. Oikeusvaltioperiaatteen tähden.

Niille jotka eivät vielä ole törmänneet tähän hilpeään ilmiöön, ravintolapäivä on Helsingistä liikkeellelähtenyt yhden päivän hajautettu festivaali monimuotoisen, usein katuruokapainotteisen ruokakulttuurin puolesta. Ideana on, että tuona yhtenä päivänä kuka vain voi pistää pystyyn pienimuotoisen ravintolan tai ruokakojun. Mitä kiintoisampi idea ja mitä parempi ruoka, sen enemmän hupia niin ravintolanpitäjälle kuin asiakkaallekin.

Kovin kivaa ja tuttua
Lehden toimituskunnalle tällainen toiminta näyttää perin hyvältä. Onpa lähipiirissämme aikanaan jopa suunniteltu vakavasti osallistumista tapahtumaan—oma antini olisi ollut saatanallisen tulisen-ihana chilipata, tex-mex -tyyliin, ehkäpä tacojen tai sitten ihan vain oikeinhöyrytetyn basmati-riisin keralla. Isoilla, omavalintaisilla vegeillä myös, koska muuten nuo padat ovat vähän liian raskaita, ja koska ravintoarvoistakin pitää pitää tietenkin huolta kun tarjotaan ruokaa toisille. Reseptinkin olisi voinut printata mukaanotettavaksi, koska ruokakulttuuriahan tässä kannatetaan, ja kunnon chilin resepti yllättäisi monet.

Tuo ei valitettavasti toteutunut, mutta ainakin sitä mietittiin aivan tosissaan. Eikä syyttä: vapaassa yhteiskunnassa ravintolapäivä nimittäin olisi joka päivä. Vapaamielisen verkkolehden on hieman pakkokin tukea tällaista kansalaisyhteiskunnan järjestämää tervemielistä ja sosiaalista karnevaalia. (Omassa tapauksessani kirjaimellisesti vielä: chilipata jos mikä on ”lihan juhlaa”.)

Unohdettu historia
Ravintolapäivällä kuitenkin on poliittinenkin historiansa, joka on onnistuttu nopeasti unohtamaan. Se nimittäin lähti ilmapiiristä, jossa oli peräperää tullut monia uutisia siitä kuinka pieniä, perinteisiä ravintoloita oli sakotettu tai jopa suljettu terveyssäännösten tähden. Usein nuo säännökset olivat myös täysin järjettömiä: yhdellä hiihtomajalla ei esimerkiksi saanut enää paistaa tietynlaista perinteistä pullaa tarjottavaksi, koska ruoanvalmistustiloista puuttui tietty säännöstenmukainen tuuletushormi. Näin, vaikka mitään terveys- tai työturvallisuusongelmia ei koskaan ollut todettu, ja vaikka pullia paistoi majan yrittäjä, altistamatta muita edes oletetuille riskeille. Kyseisen putken asennus olisi hintansa tähden ajanut pienillä katteilla toimivan yrittäjän pois bisneksestä, ja siinä vaiheessa jo legendaariset pullat pois markkinoilta.

Ravintolapäivä ei toki koskaan ole ollut poliittinen tapahtuma, mutta se kyllä lähti liikkeelle selvästi poliittisista syistä sekä voimakkaasti politisoituneessa ilmapiirissä. Kapinana järjettömälle sääntelylle, jolla ei enää ollut mitään tekemistä laajemman ruoka- tai työturvallisuuden kanssa, ja joka alkoi ilmiselvästi haitata sitä yksinkertaista iloa joka ruohonjuuritason monimuotoisesta ruokakulttuurista on saatavissa.

Vaikka sitä ei ehkä sanotakaan ääneen, ravintolapäivä siis alunperin oli myös kansalaistottelemattomuutta, jolla protestoitiin moista nillitystä vastaan. Sitä kuinka vaikeaa ja intuitionvastaista ravintoloitsijan lupakäytäntö on, sekä sitä kuinka paljon pahaa se sitten tekeekään ruokakulttuurille sekä edullisen ravintolaruoan saatavuudelle kun moista nillitystä esiintyy.

Nykytilanne
Nyt kun ravintolapäivä on järjestetty jo useampaan kertaan, oikeastaan kaikki jotka ovat osallistuneet siihen puolin tai toisin pitävät siitä. Jopa kansanedustajat puhuvat sen puolesta, aina siihen asti että jopa nuori oikeisto olisi valmis laajentamaan anniskeluluvat pop-up -ravintoloille.

Ad hoc -ravintoloista, -kojuista ja -kioskeista siis pidetään aika laajalti, aivan kuten toimituksen liberaalitkin pitävät.

Poikkeus
Valitettavasti tällaisesta taloudellisesta toiminnasta ei kuitenkaan pidetä kuin (toistuvana?) poikkeuksena. Edustaja Pelkonenkin esittää vain tilapäistä poikkeuslupaa, juhlana josta hän sattuu itse tykkäämään, ja jolla on poliittinen myyntiarvo värikkäänä kaupunkikarnevaalina. Samaan aikaan poliisi ei ole missään vaiheessa puuttunut katukahviloiden toimintaan, vaikka ne ovat alusta asti olleet täysin toimiluvattomia—siis periaatteessa laittomia, ja sellaisia että niiden ylläpitäjiä pitäisi sakottaa niistä sen jälkeen kun ne on väkisin suljettu.

Tätä poikkeusta ei ole missään vaiheessa perusteltu millään muulla kuin sillä, että ”tämähän nyt vain on laajamittaista, kivaa kaupunkikulttuuria”. Ei, vaikka laissa ja sen perusteluissa kyllä selvästi todetaan, että juuri tällainen willy-nilly-ravintolanpito on niin suuri uhka yleisön terveydelle, että se pitää kieltää. Ja vaikka tuon lain perusteella kyllä estetään hyvinkin tehokkaasti lupakäytäntöä rikkovien ruokakojujen toiminta muuten kuin ravintolapäivinä—silloinkin kun niitä hoitavat ammattilaiset, joiden hygienia, kylmäketju ja ammattietiikka ovat aivan toisella tasolla kuin pop-up -harrastelijan vastaava.

Oikeusvaltioperiaate
Niinpä, niin kivaa kuin nuo kaupunkiravintolat ovatkin, minusta tämä tilanne on silti traaginen, ja ainakin kolmesta eri syystä.

Ensimmäinen ja suurin syy on se kuinka pahasti tässä rikotaan oikeusvaltioperiaatetta. Oikeusvaltiossa lain pitäisi olla kaikille sama. Eikä pelkästään niin, että kuningas joutuu noudattamaan samaa lakia kuin alamaiset, kuten alunperin, vaan myös niin että kivat alamaiset joutuvat noudattamaan samoja lakeja kuin vähemmän kivat.

Tämän periaatteen tarkoituksena on turvata se, että laki on ennustettavaa. Se että paitsi kuningas, myös tavallista kivemmat kansalaiset joutuvat seuraamaan samoja lakeja kuin muutkin. Oikeusvaltion (Rechtstaat, Rule of Law) periaatteet tavoittelevat pohjimmiltaan sitä, että lainkäyttö on paitsi kaikkien ennustettavissa, myös ihan vain reilua kaikille, riippumatta siitä kuinka hyvin verkostoituneita tai muiden mielestä mukavia he ehkä ovat. Se tavoittelee yhteiskuntaa, jossa laki on ihan vain laki, ja siihen voi aina luottaa.

Ravintolapäivän kohdalla näin ei ole käynyt. Sen pop-up -ravintoloista on tykätty tavallista enemmän, ja sen takia niiden lupavalvonta on ohitettu. Samalla tavallisten puotien ja kioskien lupavalvonta on pysynyt entisellä, ääritiukalla ja suurelta osiltaan järjettömälläkin tasolla. Tuolloin tavallinen pienravintolayrittäjä on asetettu epätasa-arvoiseen asemaan ravintolapäivän flashmob-yrittäjän kanssa; jälkimmäistä on suosittu, ja vieläpä niin triviaalista syystä että ”tämä nyt vain on kivaa kaupunkikulttuuria”.

Oikeusvaltiossa näin ei saisi koskaan tapahtua. Jos laki sanoo että tietyt luvat tarvitaan, myös flash-katukahvilan pitäisi tarvita ne samat. Tai sitten sitä pitäisi sakottaa tavalliseen tapaan. Tietysti meikäläisestä liberaalista näkökulmasta toivottavampaa olisi, että ravintoloita saa perustaa kuinka haluaa, eikä ketään sakoteta. Mutta jos jotakuta sakotetaan, niin pitää sitten sakottaa kaikkia muitakin. Se on joko-tai, koska muuten laki lakkaa helposti olemasta, ja yhtäkkiä sen käyttö muuttuu täysin mielivaltaiseksi, nepotistiseksi, sekä arvaamattomaksi: vain ”kivoilla tyypeillä” on oikeus tehdä jotain ”kivaa”, ”jonkun riittävän kivan” mielestä. Sen sijaan että kaikilla olisi helpostiennustettavat oikeudet jotka löytyvät lakikirjasta, ja jotka auttavat pärjäämään yhteiskunnassa vielä senkin jälkeen kun et ehkä ole se kulmakunnan kivoin ja seksikkäin kaveri.

Kansalaistottelemattomuus
Toinen kiintoisa juttu tässä on kansalaistottelemattomuus. Ravintolapäivän kohdalla nimenomaan laajamittainen sellainen, joka ei ole poliisin hallittavissa. Sehän nimittäin määritelmänsä mukaan rikkoo lakia, ja sen tarkoituksena on osoittaa julkisvallalle, että jokin laki on laajan kansanosan mielestä huonoa.

Jos oikeusvaltioperiaatetta rikotaan niin, että tällaiselle mielenosoitukselle annetaan erioikeus, yhtäkkiä kansalaistottelemattomuudelta menee hampaat. Ketä vain voidaan säännellä kuinka rajusti vain, ja joka kerta kun hommasta tulee laajempi keskustelunaihe, siinä voidaan joustaa juuri siinä tapauksessa—samalla kuitenkin jopa koventaen perussäätelyä.

Rooman imperiumin aikainen sanonta ”divide et impera”/”hajoita ja hallitse” ei ole mikään vitsi, ja yksi sen keinoista on juuri tämä: myönnetään erioikeus laajoille joukoille niissä tapauksissa joissa kansalaisyhteiskunta kiinnittää huomiota ja on eri mieltä hallitsevan tahon kanssa, mutta sitten siinä jakokelpoisessa normihallinnassa kohdellaan kutakin lainrikkojaa erillisenä yksilönä, kovimman kaavan mukaan.

Oikeusvaltioperiaate on yllättävää kyllä yksi vaste tuollaiselle sikailulle. Kyllä, se johtaa siihen että jokaisesta säännöstä pitää niuhottaa jokaiselle joka vahingossa rikkoo niitä. Mutta samalla se johtaa myös siihen, että niuhotus alkaa vituttaa laajoja kansanosia samaan aikaan, niin että vaaleissa alkaa yhtäkkiä merkitä sekin, kuka kannattaa vapaata ravintolatoimintaa ja kuka taas olisi kieltämässä sen kokonaisuutena. Yhtäkkiä ravintolapäivän kansalaistottelemattomuudella on väliäkin, koska se on esimerkki yleisestä kapinasta huonoa lakia vastaan, eikä vain sattumanvarainen esimerkki joka voidaan anteeksiantaa noin vain, samalla kun tuhannet arkipäiväisemmät ravintolayrittäjät edelleen kärsivät niistä säännöistä joita ravintolapäivän yrittäjiä ei yhtäkkiä vaadittukaan seuraamaan.

Jos oikeaa ruohonjuuritason ruokakulttuuria tahdotaan, eikös se tosiaan pitäisi olla niin että se tapahtuisi joka päivä, laillisesti, ja täysin ilman erillistä tapahtumaa? Eikö olisi parempi että sen ravintolapäivän kansalaistottelemattomuuden seurauksena olisi laajamittainen kapina joka mahdollistaisi tuollaisen pikkuravintolakulttuurin, sen sijaan että koko homma voidaan vain ohittaa ”kivalla pikku poikkeuksella”?

Turvallisuusnäkökulma
Ylivoimaisesti kovin peruste sille miksi meillä ei saa vapaasti olla ympäri vuoden vapaita ruokakioskeja on
elintarviketurvallisuus, ja sille miksi ravintoloissa pitää olla hormit ynnä muut, työntekijöiden työturvallisuus. Noissa on jopa jonkin verran järkeä, kovan libertaarinkin näkökulmasta. Samalla on kuitenkin täysin ilmiselvää, että julkistaho on liian jäykkä ja suorastaan pihalla hallitakseen tällaisia asioita.

Tarkoitan, se alkuperäinen pullagate joka oli isossa osassa ravintolapäivän syntyä tuli siitä, että yrittäjä itse paistoi pullia, omalla riskillään. Aiheuttamatta mitään riskiä muille. Aivan takuuvarmasti noissa pop-up-ravintoloissa ei seurata edes sitä perushygieniaa jota jokainen tapaamani kebuntekijä seuraa, eli että vaikkapa pestään kädet kunnolla ennen kuin kosketaan ruokaan. (Mitä itse olen nähnyt, mitä tummaihoisempi tekijä, sitä enemmän kuuraa, muuten.) Pop-up -ravintolassahan ei kuitenkaan ole juoksevaa vettä, eikä sen ylläpitäjällä sellaista jatkuvaa asiakassuhdetta, joka opettaisi ottamaan hygieeniliinat mukaan alusta alkaen.

Loppupäätelmä
Niinpä väittäisin, että ravintolapäivän osanottajia pitäisi sanktioida enemmän kuin yhdestä syystä aivan kuten luvattomia ravintoloitsijoita yleensäkin. Siksi, että vapaakortti heille rikkoo länsimaisen oikeusvaltion periaatteita ja on oikeudellista mielivaltaa. Siksikin, että moinen mielivalta lain soveltamisessa vähentää laajamittaisen kansalaistottelemattomuuden mahdollisuuksia muuttaa lakia parempaan suuntaan. Ja oikeasti, jopa siksi että tällainen pelleily vähentää elintarviketurvallisuutta, johon laki alunperinkin perustuu.

Mutta eniten toki sen tähden, että jos kaikkia rangaistaisiin yhtäläisesti ravintolanpidossa, siitä seuraisi suoranainen kapina. Yhtäkkiä poliisin voimavarat tuossa nillityksessä loppuisivat, kun jengi vain haluaisi maistuvaa safkaa. Silloin lakia muuteittaisiin luultavasti aika nopeasti, eli olisi paljon enemmän kiintoisia pikku ruokakojuja yhtäkkiä. Siis sitä ruohonjuuritason ruokakulttuuria.

Ehkäpä joskus vielä jokin sellainenkin, joka tarjoaa perinteistä hapansilakkaa, ja sille perinteisen akvaviittiryypyn perään. Meinaan, jos jokin menee elintarvike-, ravintola- ja anniskelu-lainsäädöntä vastaan, niin tuo. Vaikka se on perinteistä ruokakulttuuria.