Veroeuro maksaa kansalle 3-12 euroa

EKP:n tutkimuksen (2010) mukaan Suomessa ansiotuloveron alentaminen rahoittaisi itsensä noin 70-prosenttisesti ja pääomatuloveron alentaminen noin 92-prosenttisesti. Siis yhden lisäeuron hankkiminen valtiolle verottamalla ansiotuloja maksaa veronmaksajille yli 3 euroa ja verottamalla pääomatuloja yli 12 euroa – ja silti veroja korotettiin. Verotus vääristää kannustimia ja taloutta niin paljon, että veronkevennykset olisivat siis yli puoli-ilmaisia.

Nostamalla ansiotuloveroprosenttia Lafferin pisteeseen, jossa pienet veronkevennykset rahoittaisivat itsensä 100-prosenttisesti, Suomi voisi saada 3 % enemmän verotuloja, nostamalla pääomatuloveroa noin 0 % enemmän.

Tämän vuoksi rahan siirtämistä verottamalla julkisiin menoihin kutsutaan ”vuotavalla saavilla kantamiseksi”. Toisaalta monet pitävät osaa julkisista menoista niin tärkeinä, että rahaa kannattaakin kuljettaa niihin näinkin ”vuotavalla saavilla” – harva kuitenkaan kaikkia, joten veronkevennyksiin voisi olla syytä.

Lisäksi on esitetty, että tutkimus ei riittävästi huomioisi pitkän aikavälin vaikutuksia, koska tämä tutkimus tuotti Yhdysvalloille samansuuntaiset luvut kuin hyvin vasemmistolainenkin tutkimus, joka tarkasteli vain kolmen ensimmäisen vuoden kannustinhaittoja, vaikka siinä ajassa vasta pieni osa vaikutuksista ehtii näkyä.

Optimivero vs. optimaalinen verotus

Jokainen veroeuro maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin euron verran kannustinhaittojen vuoksi. Seuraava maksaa aina edellistä enemmän, ilman ylärajaa. ”Optimiveroksi” kutsutaan harhaanjohtavasti veroastetta, jossa lisäeuron verottamisen haitat ovat kasvaneet äärettömiin eli verotuotto maksimoituu ja talous on kuralla.

Optimaalisen verotuksen teoria ei tutki edellä mainittua ”tulot maksimoivaa veroastetta” vaan sitä, miten verotuloja kerätään mahdollisimman pienin tehokkuustappioin.

Historia

Verotuloja veroasteen funktiona kuvaava ylösalaisen U-kirjaimen muotoinen Lafferin käyrä on nimetty Arthur Lafferin mukaan. Saman idean ovat esittäneet jo mm. John Maynard Keynes, filosofi-taloustieteilijä David Hume (1756) ja Adam Smith (1776).

Vuonna 1924 valtionvarainministeri Andrew Mellon perusteli vastaavasti veronkevennyksiä. Hän alensi verotuksen 73 prosentista 24 prosenttiin, minkä seurauksena henkilöverotulot nousivat 4,2 % vuodessa vuosina 1921-2919. Kannattajien mukaan tämä oli veronkevennysten ansiota.

Ronald Reaganin presidenttikaudella korkein veroprosentti laskettiin 70 prosentista 31 prosenttiin ja verotulot nousivat joka vuosi vuodesta 1980 (0,885 biljoonaa dollaria) vuoteen 1990 (1,93 biljoonaa dollaria). Jopa valtion verotulojen osuus BKT:stä nousi 31,8 prosentista (1980) 33,2 prosenttiin (1989).

Reaganin talouspolitiikka olisikin ollut ylijäämäistä, ellei kongressi olisi lisännyt menoja niin nopeasti. Reagan sentään onnistui kumoamaan lisämenoja veto-oikeudellaan kymmeniä kertoja. Jotkut pitävät Laffer-käyrää osana tuotantopuolen taloustiedettä.

Lisätietoja viiteluetteloineen
Lafferin käyrä (viitteet artikkelin faktoille)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s