Rokotteet estävät vuosittain 2-3 miljoonan lapsen kuoleman. Kun rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote, taudin esiintyminen on lisääntynyt huomattavasti. Esimerkiksi 90-luvun lopussa rokotevastustus johti tappaviin tuhkarokkoepidemioihin Irlannissa ja Alankomaissa; uhreiksi joutui myös alle rokotusikäisiä. Pelkästään isorokkokin surmasi ennen joka seitsemännen eurooppalaislapsen.
Rokotteiden valtavista hyödyistä kansanterveydelle on lähes täysi yksimielisyys. Esimerkiksi isorokko surmasi ennen joka seitsemännen eurooppalaislapsen mutta nyt se on poistettu maailmasta. Isorokkoon ei ole parantavaa hoitoa, ja tautiin menehtyi jopa 30 prosenttia sairastuneista.
Rokotteiden haitat
Rokotteiden haitat ovat harvinaisia ja paljon epätodennäköisempiä kuin vastaavat haitat sairauksista, joita rokotteet torjuvat. Silti yleisön huomio on siirtynyt tautien riskeistä rokotusten riskeihin, koska rokotteet ovat tehneet tartuntataudit harvinaisiksi.
WHO:n mukaan rokotukset ovat hyvin turvallisia ja niiden hyödyt ovat paljon riskejä suurempia. Vammautumisia ja kuolemia tapahtuisi hyvin paljon enemmän ilman rokotuksia, joten olisi epäeettistä olla käyttämättä näin tehokasta ehkäisykeinoa.
Rokotusinfo ry on rokotuksia vastustava järjestö, samoin Jehovan todistajat.
Rokotusten vastustajien argumentit ovat usein samanlaisia kuin 1800-luvulla.
Professori Timo Strandbergin mukaan rokotuksista pidättyminen ei ole yksityisasia vaan toisten ihmisten hengen vaarantamista kuten altistaminen tupakansavulle.