Psykohistorioitsija Juha Siltala kuvaa somen joukkotuomioita hyväksynnän hakemiseksi, oman epäkoherenssin ulkoistamiseksi ja kollektiiviseksi toteemitanssiksi, jossa synkronoidaan liikkeet ja rytmit, haetaan joukon vahvistusta omalle epävarmuudelle ja statukselle. ”Toisia” syytetään, heistä tehdään omien projektioiden luomus, eikä tätä stereotypiaa haluta edes korjata lähemmän tarkastelun avulla.

Professori Siltala nousi vasemmiston pyhäksi ikoniksi jo tutkijana 90-luvun lamassa haukkuessaan vähän väliä porvarihallitusta leikkauksista ja ”hoivatyön väheksymisestä”, ja linja on säilynyt.

Siltalan mukaan mallit toisista ovat normaaleja, mutta kohdattaessa niitä stereotypioita pitäisi sitten osata tarkistaa ja korjata tosiasioiden mukaan. ”Samanmielisessä nettiyhteisössä, jossa puhutaan jostain ulkopuolisessa kohteesta, tämä tarkistusvaihe jää ja se ylhäältä-alaspäinmalli jää voimaan ja sille vain haetaan vahvistusta.”

Siltala ei nimennyt ryhmiä, koska tähän syyllistyvät lähes kaikki suuntaukset: oikeisto, vasemmisto, rasistit, ”antirasistit”, naismyönteiset sovinistit ja miesmyönteiset sovinistit. Harvinaisinta se näyttää olevan maltillisten ja ystävällisten keskuudessa.

Aatteet ja politiikka ovat lähinnä veruke raivolle ja kiusaamiselle

Monella on tarve purkaa vihaansa ja raivoaan muihin, ”koulukiusata” toisia. He tekevät sitä kaikenlaisin verukkein ja ovat taitavia poimimaan ideologisia ja poliittisia verukkeita, joita he käyttävät raivoamiselleen ja kiusaamiselleen. Usein he saavat itsensäkin uskomaan, että he tekevät hyvää ja oikein. Suuri – ellei suurin – osa maailman pahuutta koostuu tällaisesta.

Viha kumpuaa yleensä Siltalan kuvaamasta sisäisestä epäkoherenssista. Siinä ihminen ylläpitää itselleen valheellisia illuusioita itsestä tai maailmasta. Näin on osittain silloinkin, kun henkilö syyttää siitä toisten käyttäytymistä, joka sekin voi vaikuttaa. ”Ihmiselle on aika taloudellista ulkoistaa sisäiset konfliktit. Se suojelee omaa koherenssia. Paljon energiaa vapautuu, jos ei syytä itseään vaan löytää aina ulkoisen syyn jollekin jännitykselle.”

Osa yhtyy kiusaamiseen tuomioita ja iskusanoja ”toisista” toistellen varmistaakseen, ettei vain itse joudu kiusatuksi, hyljeksityksi. ”Aina täytyy varmistaa toisten nyökyttelystä ja peukutuksesta ja sanojen, tuomioidenkin toistamisesta jotain ulkoista kohdetta vastaan, että minä kuulun joukkoon, minun statukseni on OK, ei hätää. Sitä sillä tuotetaan”, Siltala kertoi Yle Areenassa. (17-25 min)

Ihminen on hyvä uskottelemaan itselleen, että hän vain käy pyhää sotaa suurempien asioiden vuoksi, oli hän sitten islamisti, rasisti, feministi, nationalisti tai muu. Hän on oikealla asialla ja ne muut ansaitsevat sen. Vastapuoli tekee samaa. Maailmasta tulee paljon kauheampi mutta kummankin puolen viharyhmät luultavasti saavat enemmistön kammoksumaan heidän aatettaan.

Yleensä aatteet ovat alkaneet menestyä vasta, kun ääriryhmät eivät enää ole voineet hallita niiden julkisuuskuvaa. Poikkeuksia on, mutta ne ovat hallinneet väkivallalla ja saaneet paljon pahaa aikaan.

Valtavien lynkkausjoukkojen someraivon aiheeksi kelpaa myös käytösmoga, ajattelematon lausahdus, vahingollinen huolimattomuus tai se, että suositun pelin kehittäjä on nainen.

• Someraivo (L.net)