Hyvinvointivaltion vaikutus onnellisuuteen on nolla, osoitti onnellisuustutkimuksen isä Ruut Veenhoven yrittäessään todistaa päinvastaista. Se ei vaikuttanut edes onnellisuuden jakautumiseen, saati tasoon. Geenit määräävät 50 % onnellisuudesta, olosuhteet 10 %. Olosuhteita ovat esimerkiksi valtion talouskasvu ja taloudellinen vapaus sekä yksilön terveys, työllisyys ja avioituminen, mutta sosiaaliturva 0 %. Talouskasvun nopeuden vaikutus on vielä suurempi kuin BKT:n vaikutus, koska silloin vauraus on nopeassa nousussa, työllisyys hyvä ja ihmiset suvaitsevaisia ja optimistisia.

Geenit määräävät onnellisuudesta 50 %, itsekontrolli 40 % ja olosuhteet 10 %., sosiaaliturva 0 %. Jotkut väittävät, että ilman köyhyyttä ihminen jaksaisi kontrolloida asenteitaan paljon paremmin. Jos näin olisi, olosuhteet vaikuttaisivat paljon enemmän kuin 10 % ja sosiaaliturva enemmän kuin 0 %. Kaikki tuollaiset olosuhteiden vaikutukset sisältyvät jo noihin lukuihin: sosiaaliturvasta ei silti ole mitään hyötyä onnellisuudelle. Köyhiksi kyllä päätyy eniten niitä, joiden itsekontrolli on heikoin, mutta köyhyyden syitä on loputtomasti, ja osa köyhistä ei juuri eroa rikkaista tai keskituloisista.

Sen sijaan omilla ponnisteluilla saadut ansiot näyttävät lisäävän onnellisuutta. Hallituksen pitäisikin keskittyä työllisyyden ja talouskasvun parantamiseen. Työttömyys on myös suurin köyhyyden syy ja aiheuttaa eläkeköyhyyttä, työeläkkeiden pienuuden kautta.

HS: jotkut köyhät ovat onnettomia

Helsingin Sanomien köyhyysartikkeli taivasteli, että jotkut köyhät ovat onnettomampia kuin afrikkalaiset keskimäärin. Puolet afrikkalaisistakin on ja jotkut rikkaat suomalaisetkin ovat, ja se ei siis johdu sosiaaliturvasta vaan geeneistä. Myös somen käyttö ja liika syöminen kai vähentävät onnellisuutta.

Artikkeli kuvasi, miten surkeita tuloksia tuottaa hyvinvointivaltio, joka nielee suunnattoman monta miljardia euroa veronmaksajita aiheuttaen näin kannustinongelmia, työttömyyttä ja kyvyttömyyttä elättää itsensä omalla työllään.

Sosiaalimenot on moninkertaistettu ”kultaisen 1970-luvun” jälkeen

Sosiaalimenot on kuitenkin tuplattu vuoden 1990 jälkeen reaalisestikin ja ne tuplattiin myös 1980-luvulla. Osuus kansantuotteestakin on kasvanut vuosikymmenestä toiseen 19 %:sta vuonna 1980 peräti 30 %:iin vuonna 2011, vaikka hyvinvointivaltion isä Pekka Kuusi varoitti nostamasta sosiaaliturvaa niin korkealle.

Saa vaihtaa paremmin palkatun ammatin köyhyyteen unelma-ammatissaan

HS-artikkelissa köyhyyttään valitti yksinhuoltaja, joka oli tahallaan pahentanut köyhyyttään vaihtamalla teknisen piirtäjän ammattinsa unelma-ammattiinsa hoiva-alalle.

Ihmisillä on oikeus valita rahan ja työn välillä, mutta tällöin on jouduttu houkuttelemaan rahalla joku muu tekemään päinvastainen valinta, ja nyt se joku joutuu maksamaan yksinhuoltajan valinnan vuoksi ylimääräisiä veroja, joilla kustannetaan ne verot, jotka tältä jäävät pienempien tulojen vuoksi maksamatta, ja ne lisääntyneet sosiaalimenot, jotka yksinhuoltajalle pitää nyt maksaa. Tämä on väärin, samoin se, että yksinhuoltaja vaatii sitä ikävämmän ammatin valinnutta maksamaan nykyistäkin enemmän hänelle. Jokaisen pitäisi itse vastata valintojensa seurauksista, eikä hyviäkään seurauksia, kuten kohonnut palkkaa, saisi riistää valitsijalta, ainakaan suurimmaksi osaksi, kuten nyt tehdään: verokiila eli todellinen marginaalivero on noin 70 %.

Työttömien toimeentulo on nelinkertainen 1950-luvun työssäkäyvien toimeentuloon verrattuna, kirjoitti professori Jouko Ylä-Liedenpohja 1990-luvulla. Siitä sosiaalimenoja on paisutettu vielä puolella, reaalisesti.

Selitys naisvaltaisten hoiva-alojen alemmille palkoille

Koska niin moni haluaa teknisen alan sijaan hoiva-alalle, vaikka siellä palkka olisi alempi, hoiva-alojen palkkataso laskee ja teknisten alojen palkkatasot nousevat sen verran, ettei teknisten alojen työvoimapula paisu nykyistä pahemmaksi.

Jos itse valitsee matalapalkkaisemman alan, ei voi valittaa, että tuntipalkka ei ole yhtä korkea kuin korkeampipalkkaisen mutta ehkä muuten epämieluisamman valinnan tehneellä.

Tosin naisten tuntipalkat ovat samat kuin miesten, kun otetaan huomioon naisten runsaammat poissaolot, miesvaltaisten alojen keskimäärin pidempi normaalityöaika sekä ”harmaat ylityöt”. Palkkoja kun ei makseta nimellistunneilla vaan oikeiden työtuntien tuotannosta. Naiset saavat siis liikaa palkkaa tai he ovat miehiä parempia työntekijöitä, ehkä molempia, kun miesten palkkahakuisemmat ala- ja uravalinnat vain riittävät tasoittamaan todelliset tuntipalkat.

Vain talouskasvu poistaa köyhyyttä kestävästi

Vuonna 2013 Dollar, Kraay ja Yalen Tatjana Kleineberg tutkivat datan 118 maasta neljältä tuoreimmalta vuosikymmeneltä. Yhä talouskasvu on tärkein köyhimmänkin viidenneksen rikastumisen tekijä, kuten aiemmissakin tutkimuksissa. Köyhimmän viidenneksen tulo-osuudet muuttuivat vain vähän eivätkä riippuneet keskitulon muutoksista. Tulokset pätivät riippumatta epätasa-arvon muutoksista ja maakohtaisista kasvutekijöistä ja osoittivat, että on vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa köyhimpien tulo-osuuteen.

Julkiset sosiaalimenot, demokraattiset instituutiot, peruskouluun osallistuminen ja maatalouden tuottavuus eivät lisänneet kasvua eivätkä köyhien tulo-osuutta. Sosiaalimenojen osuus julkisista menoista jopa heikensi köyhien tulo-osuutta melkein tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan ”Spirit Level” -kirjan, parin vasemmistolääkärin suositun pamfletin, korrelaatiot eivät yleensä olleet merkitseviä ja selittyivät usein väestön homogeenisuudella, joka todistetusti vahvistaa sosiaalista koheesiota ja luottamusta. Talouskasvun ja onnellisuuden yhteys on merkitsevä.

Talouskasvu lisää onnellisuutta rikkaissakin maissa

Professori Angus Deaton vahvistaa, että onnellisuus on tilastojen perusteella logaritmisesti sidoksissa BKT:hen. Siis prosentin korkeampi BKT vastaa yhtä suurta lisäystä onnellisuudessa riippumatta siitä, miten rikkaasta maasta on kyse.