WTO-kokous epäonnistui

Maailman kauppajärjestön ministerikokous Cancúnissa on epäonnistunut. EU kieltäytyi hyväksymästä radikaaleja muutoksia protektionistisessa maatalouspolitiikassaan, esim. vientitukien lakkauttamista. Sen sijaan EU päätti vaatia Japanin kanssa kehitysmailta neuvotteluja täysin uusista asioista kuten kilpailu- ja investointikysymyksistä, julkisista hankinnoista ja kaupan edistämisestä (”Singaporen kysymyksistä”). Kun toivo suurista maatalousuudistuksista oli menetetty, kehitysmaiden G22-ryhmä keskeytti neuvottelut aivan kuten Seattlessa 1999.

EU:n tullimuurit tappavat – vähentääkö Cancún kärsimystä?

Brittilehti The Economist kuvaa EU:n ”perverssiä maatalouspolitiikkaa”: ruoan hinta meille eurooppalaisille kuluttajille nostetaan keinotekoisen korkeaksi, mikä luo maatalouteen hyvin tehottomia rakenteita ja saa tuottajat tuottamaan enemmän kuin haluamme syödä, jolloin joudumme vielä maksamaan miljardien vientituet, jotta tätä tuotantoa vietäisiin halvalla tuhoamaan muiden maiden tuotantorakentei

Nobelisti Buchanan: Hyvinvointivaltion ongelma

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta pohtineen Tampere Forumin pääpuhujana Tampereen teknillisellä yliopistolla oli James M. Buchanan. Talousnobelisti totesi hyvinvointivaltion kenties rahoitusongelmana olevan paljon puhuttujen syntyvyyden vähenemisen ja eliniän pitenemisen lisäksi niitäkin vakavamman asian.

Vasemmisto vaatii vapaakauppaa köyhille

Kehitysyhteistyön palvelukeskus uutisoi köyhien maiden tarvitsevan vapaakauppaa:

”Maataloustuotteiden polkumyynti haittaa vakavasti miljoonien afrikkalaisten maanviljelijöiden elinkeinoa ja toimeentuloa. Yhdysvallat tukee pelkästään omia puuvillan tuottajiaan 3-4 miljardilla dollarilla vuosittain, minkä vuoksi 25 000 pohjoisamerikkalaisen tuottama halpa puuvilla vie markkinat kymmeneltä miljoonalta afrikkalaiselta, joiden elanto on riippuvainen puuvillan viljelystä.”

Reclaim the Streets valtasi kadut ja talon Helsingissä

Helsingin ydinkeskustassa järjestettiin 7.6.2003 Reclaim the Streets ”Street Party”—kadunvaltausjuhlat.

Tapahtuma alkoi klo 12.30 kokoontumisella Kiasman edessä. Sambaava kulkue lähti vetämään joukkoja ensin Mannerheimin patsaan ympäri ja jalkakäytävää pitkin Sokoksen kulmalle, josta pääjoukko suuntasi Mannerheimintielle. Innokkaat nuoret sulkivat Mannerheimintien puoliksi sekä koko Postikadun ”Reclaim the Streets” ja ”Street Party” -banderoillein.

Suomalaisen ihmiskilven Irakin-kokemukset

Helsingin sanomat kertoi suomalaisen ihmiskilven tarinan. Seuraavassa on otteita siitä.

Teijo ei ollut koskaan ollut edes mielenosoituksessa, ja armeijankin hän kävi jokin aika sitten. Hän on 22-vuotias automaatiotekniikan opiskelija Polilla. Kuten miljoonat muut hän oli sitä mieltä, ettei Irakiin saa hyökätä. – –
Saddamin kuvat hieman ihmetyttivät Teijoa. ”Minkä takia? Olivatko ihmiset itse halunneet laittaa niitä joka paikkaan?”

HKL:n talous kriisissä sen kilpailtua veronmaksajien rahoilla

Helsingin kaupungin tarkastusviraston analyysin perusteella HKL:n talous on kriisissä. Tunnuslukujen perusteella sen tila on heikoin mahdollinen.

Viraston mukaan tämä johtuu siitä, että HKL on tahallaan huutanut ajettavakseen linjoja tappiolla eli ominut veronmaksajien rahoja tehokkaammille liikennöitsijöille kuuluvia bussilinjoja. Tarkastusvirasto vaatii välittömiä toimenpiteitä asiassa ja kilpailijat ovat jo vedonneet kilpailuvirastoon.