Tilaajavastuu nostaisi hintoja ja laskisi laatua

SAK on viime aikoina vaatinut tilaajavastuuta, jossa työn tilaaja joutuisi vastuuseen alihankkijoidensa veloista ja työehdoista (tietysti myös siitä, että ne ovat SAK:n tekemien yleissitovien sopimusten mukaisia).

Tämä rikkoisi sopimusvapautta. Minä vastaan vain niistä sopimuksista, jotka allekirjoitan, ja saman tehkööt muutkin. Jos joku haluaa minut vastuuseen jostakin, ehdottakoon minulle sopimusta aiheesta, ja minulla on oltava oikeus kieltäytyä.

Lilius ansaitsi optionsa

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) haukkui Fortumin optiot kohtuuttomiksi ja uhkasi niiden takaisinperimisellä. Vastaavissa puuhissa oli moni muukin kansanedustaja, jopa ministeri.

Järki käteen tekijänoikeusasioissa

Tekijänoikeuslain uudistus on osoittautunut poikkeuksellisen hankalaksi ja on kerrankin johtanut siihen, että lakiteksti olisi saatettu repiä vielä myöhäisessä vaiheessa auki. Syynä on ollut massiivinen palaute lain epäilyttävämmistä puolista. Myös lain teknistä muotoa on arvosteltu voimakkaasti.

Keskustan konservatiivisiipi vastustaa hedelmöityshoitoja muille kuin heteropareille

Eduskunta on jo parin vuosikymmenen ajan yrittänyt säätää lakia hedelmöityshoidoista. Edellinenkin hallitus veti esityksensä takaisin sen aikaansaaman riitelyn vuoksi. Nyt hallitus on jälleen asialla. Valitettavasti näyttää yhä siltä, että ilman lakia pärjätään paremmin kuin lain kanssa: vapaaehtoiset aikuiset voivat puuhata keskenään mitä haluavat toisten kieltämättä.