Totta vai tarua? Osama bin Laden julkisivunsa takaa

Osama bin Laden on oikeastaan Ussama ibn Ladin – sukunimeä hän ei käytä, vaan nimi tarkoittaa Ladinin poikaa. Osama syntyi laajaan veljeskatraaseen. Syntymävuodesta, veljesten lukumäärästä ja perinnönjaosta on annettu ristiriitaisia tietoja, niin kuin monesta muustakin asiasta tämän arabimiehen elämäkerrassa. Tosiasia nimittäin on, ettei Osamasta kuultu juuri mitään ennen kuin kolme vuotta sitten, jolloin häntä ryhdyttiin markkinoimaan kansainväliseen julkisuuteen kansainvälisen terrorismin kummisetänä.

Osama bin Ladenista on tehty myyttinen hahmo, jota käytetään hyväksi moniin eri tarkoituksiin. Murrosikäiset musliminuorukaiset palvovat häntä ja kuvittelevat, että Osama karkotti neuvostojoukot Afganistanista ja voittaa seuraavaksi Israelin, Intian tai minkä vastuksen hyvänsä. He luulevat näin, koska niin kerrotaan televisiossa. Kansainväliset uutistoimistot levittävät terrorismihysterian myötä perusteetonta henkilöpalvontaa.

Kävikö Osama bin Laden Afganistanin sodassa?

Kukaan ei tunnu tietävän, milloin Osama bin Laden ilmestyi Pakistaniin. Eräiden mukaan se tapahtui Saudi-Arabian tiedustelujohtajan Turki ibn Faisalin toimeksiannosta jo heti Afganistanin miehityksen alussa 1979, mutta toisten mukaan vasta 1984. Stephen Engelberg kirjoitti The New York Timesin artikkelissa 14.1.2001, kuinka Osama liittyi Islamabadissa ja Peshawarissa vaikuttaneen palestiinalaissyntyisen professorin Abdullah Azzamin seuraan ja toimi tämän sijoitusneuvojana.

Osama pitää Azzamia opettajanaan, mutta todellisuudessa hän hajotti tämän järjestöä ja veljeili egyptiläisten terroristien kanssa, jotka eivät tulleet Peshawariin auttaakseen afgaaneja vaan piileskelläkseen Egyptin viranomaisilta. Osama kierteli maailmaa keräämässä rahaa, mutta uskaltautui tuskin koskaan Afganistanin puolelle. Entinen CIA:n agentti Milt Bearden on muistellut Osaman käväisseen Afganistanissa jossain pikkukahakassa keväällä 1987. Beardenin mukaan yhdelläkään arabilla ei ollut merkittävää roolia missään Afganistanin sodan taisteluista, vaikka Osaman runollisten ihailijoiden mukaan hän oli taistelija ”koko sielustaan”.

Myös Jane’s Intelligence Review kertoi elokuisessa artikkelissaan ”Blowback”, kuinka Osama bin Laden riitautui Abdullah Azzamin kanssa. Azzam olisi halunnut keskittyä Afganistanin vapauttamiseen ja tuki siinä kunnostautunutta komentajaa Ahmed Shah Masudia. Osama suosi toista sissijohtajaa Gulbuddin Hekmatjaria. Myös Pakistanin turvallisuuspalvelu ISI erehtyi tukemaan Hekmatjaria, jolle kanavoitiin valtaosa amerikkalaisesta sotilasavusta. Tämä tapahtui vastoin useimpien afgaanien ja Britannian tiedustelupalvelun mielipidettä. Nämä nimittäin tiesivät, ettei Hekmatjarista ollut mitään hyötyä afgaanien sissisodalle, vaan hän keskittyi kahakoimaan muita sissiryhmiä vastaan ja kavalsi heitä neuvostojoukoille. Hekmatjar oli mahtipontinen kiihkoilija, jota muut sissijohtajat epäilivät KGB:n kätyriksi.

Amerikkalaisen ABC Newsin toimittajan John K. Cooleyn kirja ”Unholy Wars – Afghanistan, America and International Terrorism” (1999) kertoo, kuinka Hekmatjar ei käyttänytkään saamiaan Stingereitä neuvostojoukkoja vastaan, vaan myi ne Iranille 1987. Kaukasiaan lähetetyt Hekmatjarin miehet tukivat Azerbaidzhanissa vallan kaapannutta vanhaa KGB-johtajaa Heidar Alievia 1993 ja neuvostohenkistä lezgivähemmistön nimissä toiminutta terroristiryhmää1994.

Jo Henry S. Bradsher kirjoitti Rosanne Klassin toimittamassa käsikirjassa ”Afganistan – The Great Game Revisited” (1985), että KGB:n provokaatio selittää kaksi kolmasosaa sissiryhmien keskinäisistä kahakoista. Myös The International Herald Tribune 28.1.1994 epäili KGB:n onnistuneen ohjaamaan CIA:n tuen aivan väärälle miehelle.

Oliko Afganistanin vastarintaliikkeessä muitakin soluttautujia ja provokaattoreita?

Abdullah Azzam ja hänen poikansa räjäytettiin autopommilla syyskuussa 1989. Syyllinen ei koskaan selvinnyt, mutta Osama bin Laden sai Azzamin järjestön komentoonsa. Hän muutti Afganistaniin vasta 1991, mutta vain muutamaksi kuukaudeksi. Engelbergin mukaan Osama ei osannut selittää tukijoilleen uskottavasti, miksei hän tuolloin viihtynyt Afganistanissa ja jäänyt rakentamaan sinne islamistien paratiisia.

Paljon ennen kuin Neuvostoliiton jälkeensä jättämä ja vahvasti aseistama kommunistihallinto oli lopulta voitettu (keväällä 1992), Osama oli kyllästynyt Afganistanin sotaan ja ohjasi arabisoturinsa länsimaiden kimppuun. Osaman mieleenkään ei tullut vapauttaa Tadzhikistan, joka ehti nauttia lyhyestä demokratiasta 1992 ennen syöksymistään sisällissotaan, jossa Venäjä palautti kommunistit valtaan. Osama ei lähettänyt sotureitaan valtaamaan Keski-Aasian muita neuvostotasavaltoja, joissa vanhat kommunistijohtajat pysyivät vallassa ja vainosivat myös islamisteja. Jostain syystä Osamaa kiinnostikin paljon enemmän Persianlahden sota. Hän tuki Irakin hyökkäystä Kuwaitiin ja toivoi kotimaansa Saudi-Arabian kuningassuvun kukistumista. Kun amerikkalaiset johtivat muslimiliittoutuneiden (Kuwaitin,

Saudi-Arabian, Egyptin ja Syyrian) joukot voittoon arabisosialistisesta Irakista, Osama vannoi kostoa Yhdysvalloille. Saudi-Arabia karkotti Osama bin Ladenin 1992 ja riisti häneltä kansalaisuuden kaksi vuotta myöhemmin. Osama, joka haaveili olevansa saudien quisling, joutui maanpakoon Sudaniin. Sieltä hän siirtyi Afganistaniin vasta kun suurin osa maasta oli joutunut Taliban-liikkeen haltuun 1996.

Päättyikö ”kylmä sota” Afganistanissa?

Kun Bill Clinton oli Yhdysvaltain presidentti, amerikkalaisille äänestäjille uskoteltiin ”kylmän sodan” päättyneen. Se tarkoitti, että asemäärärahoissa voitiin säästää ja maailman ongelmat unohtaa. Erityisesti haluttiin unohtaa Afganistan, jonka rauhoittamiseen ja jälleenrakentamiseen amerikkalaisilta ei enää liennytkään rahaa. Myös Pakistan hylättiin ennen kuin sen riesana olevat pari miljoonaa afgaanipakolaista saattoivat palata turvallisesti kotimaahansa. Afganistanin maaperään oli kylvetty miinoja ja neuvostoaseita oli joka miehellä – taatusti enemmän kuin amerikkalaisten tuottamia aseita.

Afganistanin laillisen hallituksen hätähuutoihin ei vastattu, koska sisällissodan jatkuminen oli maan sisäinen asia. Clintonin hallitus halusi uskoa, että sota oli ohi, koska venäläiset olivat vetäytyneet Afganistanista. Mutta miten he olivat vetäytyneet? Vielä kolmen vuoden ajan Venäjän onnistui pitää kommunistiset yhteistoimintamiehensä vallassa Kabulissa. Senkin jälkeen kuuden vuoden ajan neuvostokoulutuksen saanut vanha kommunistiarmeija hallitsi maan pohjoisosaa Mazar-i Sharifin kaupungista. Venäjä pysyi jatkuvasti välillisesti läsnä Afganistanissa, josta tuli kuin märkivä haava Pakistanin kupeessa.

Osama bin Ladenista tuli Clintonin hallinnon syntipukki ja kestojulkkis. Kaikki 1990-luvun terrori-iskut pantiin hänen nimiinsä, ellei muuta syyllistä löytynyt ajoissa. Kuten CIA:n entinen johtaja James Woolsey paljasti äskettäin, myös Saddam Hussein pääsi pälkähästä kun häneen viittaavat johtolangat käskettiin hylätä. Kolme vuotta sitten räjäytettiin Yhdysvaltain suurlähetystöt kahdessa Afrikan maassa ja CIA olisi halunnut etsiä syyllisiä kunnolla, mutta Valkoisen Talon edustajat käskivät valita pari kohdetta pikaisiin ohjusiskuihin. Clintonille oli tärkeämpää kunnon show kuin totuus – hänelle riitti, että asiat näyttivät olevan hallinnassa, eivätkä edellyttäneet vakavia vastatoimia hankalia vihollisia kuten esimerkiksi Irakia saati Venäjää kohtaan. Kaikkein vähiten Clintonia kiinnosti sekaantua Afganistanin asioihin, sillä sehän oli Venäjän etupiiriä, eikä enää ”kylmän sodan” rintamalinjaa.

Näihin aikoihin julkisuuteen lanseerattiin myytti, jonka mukaan nimenomaan CIA:n tuki afgaanisisseille olisi synnyttänyt islamistisen terrorismin. Ronald Reaganista yritettiin tehdä Osama bin Ladenin kummisetä. Yhteistyö Venäjän kanssa sen sijaan taltuttaisi kiihkoilevat muslimit ja suojaisi koko maailmaa terrorismilta. Jopa NATOn johdossa kehiteltiin uusia viholliskuvia, joissa Yhdysvallat ja Venäjä olivatkin keskenään rauhankumppaneita ja vastassa olisi yhteinen vihollinen.

Mistä tuli Taliban?

Ahmed Shah Masudin komentamat hallituksen joukot olivat kesällä 1994 vihdoinkin tehneet lopun Gulbuddin Hekmatjarin jatkuvista hyökkäyksistä Kabuliin ja ehdottaneet sovinnon eleenä laajapohjaista yhteishallitusta kun Afganistaniin ilmestyi uusi sissiryhmä Taliban (”Opiskelijat”), tukikohtanaan Kandaharin kaupunki.

Vaikka julkisuudessa puhuttiin nuorista idealistisista opiskelijoista, näillä oli runsaasti rahaa, uurteiset ja parrakkaat kasvot, mainiot panssariprikaatit, tykistö ja ilmavoimat – lentäjät olivat neuvostokoulutuksen saaneita, vanhan kommunistihallinnon sotilaslentäjiä. Taliban sai haltuunsa mm. Hekmatjarin asevarikon ja useimmat Hekmatjarin miehet loikkasivat henkisesti epätasapainoisen ja epäonnistuneen johtajansa joukoista uuteen liikkeeseen.

Talibania johti alusta asti nuori mulla Muhammad Omar, joka sotasankarin elkeistään huolimatta oli ehtinyt taisteluihin vasta neuvostojoukkojen jo vetäydyttyä. Muista johtajista on länsimaissa kerrottu hyvin vähän. Kamal Matinuddin on kuitenkin julkaissut Pakistanissa erinomaisen kirjan ”The Taliban Phenomenon – Afghanistan 1994-1997” (1999), jonka mukaan Talibanin tärkeimpiä kenraaleja oli kommunisti Shahnawaz Tanai, joka ehti välillä palvella Hekmatjaria. Matinuddin kertoo myös vahvistamattomista huhuista Talibanin alkuperästä: ”Haji Abdul Qadeer claimed that the Taliban were joined by erstwhile communists including members of the infamous Afghan secret service Khad, which, according to him, had infiltrated the organization and provided the military faction of the movement.” (s. 29) Talibanin sisäiset ristiriidat ja puhdistukset johtuvat tästä perustavasta ristiriidasta erilaisten taustaryhmien ja intressien välillä.

Suosituimman teorian mukaan Talibanin tausta on Pakistanin sisäpolitiikan käänteissä ja pyrkimyksissä pitää pashtuväestö tyytyväisenä. Pakistanin teloitetun pääministerin Zulfikar Ali Bhutton tytär Benazir vihasi kahta miestä, ilmenee hänen muistelmistaan: sotilasdiktaattori Zia ul-Haqia, joka teloitutti isän, sekä Gulbuddin Hekmatjaria, jonka palkkamurhaajat tekivät ”likaisen työn” Pakistanissa, ahdistelivat toisinajattelijoita ja uhkailivat myös tyttären henkeä.

Pakistanin diktaattori kuoli 1988 epämääräisessä lento-onnettomuudessa ja muutaman vuoden päästä Benazir Bhutto nousi maan ensimmäiseksi naispuoliseksi pääministeriksi. On kuitenkin kohtalon ivaa, että juuri Bhutton hallituksen sisäministeri Nasrullah Babar korvasi Hekmatjarin puolueen Taliban-liikkeellä, joka on hankkinut mainetta naistensortamisella.

Bhutto kukistui pian, mutta Taliban jäi elämään ja Pakistania on siitä pitäen syytetty Talibanin ohjaamisesta. Pakistanin sisäiset paineet ovat kuitenkin niin voimakkaat ja – niin kuin demokraattisissa yhteiskunnissa kuuluukin – ristiriidat repivät maata eri suuntiin, etteivät hallitus, viranomaiset, lehdistö ja puolueet ole mikään monoliitti. Viime aikoina lienee tullut selväksi, kuinka vähän Pakistan itse asiassa voi määräillä Talibania. Välillä on väitetty, että useimmat Talibanin sotilaat olisivat pakistanilaisia, mutta nyt heitä pidetään pikemminkin arabeina.

Pakistanilainen Musa Khan Jalalzai luonnehtii Talibania ohimennen kirjassaan ”The Sunni-Shia Conflict in Pakistan” (1998): ”However, majority of the Taliban belong to the previous communist administration. They are in reality, the enemy of the interests of Pakistan.” (s. 383)

Toinen suosittu teoria Talibanin synnystä perustuu taloudellisiin laskelmiin. Amerikkalainen öljy-yhtiö Unocal innostui ajatuksesta vetää Turkmenistanista maakaasu- tai öljyputki Afganistanin kautta Pakistaniin. Tämän vuoksi Unocal piti Talibania tervetulleena olojen vakauttajana. Vasta poliittisen painostuksen edessä Unocal perui suunnitelmansa, mutta asiantuntijat muistavat yhtiön harkitsemattomat lausunnot ja syyttävät sitä Talibanin rahoittajaksi. Hyvin harva muistaa, että suunnitellulla öljyputkella oli toinenkin pää, jota vartioi venäläinen maakaasuyhtiö Gazprom.

Samaan aikaan kun virallinen Venäjä julisti Talibanin vaarallisuutta ja tuki suojattejaan Mazar-i Sharifissa, Gazprom ja Turkmenistan tulivat mainiosti toimeen Talibanin kanssa. Gazpromin suuromistajiin kuului Venäjän silloinen pääministeri Viktor Tshernomyrdin.

Tarinan mukaan Talibanin onnistui pakottaa alas 4.8.1995 aselastissa ollut venäläiskone. Samoihin aikoihin, syyskuussa 1995, Talibanin kerrottiin saaneen haltuunsa kymmenen Mig-hävittäjää ja helikopteria. Taliban käynnisti yllättävän suurhyökkäyksen ja marssi toiseen suureen kaupunkiin, Heratiin.

Venäläiset lentäjät olivat pitkään Talibanin panttivankeina, kunnes Taliban päästi heidät näyttämään, kuinka lentokonetta ohjataan. Viekkaat venäläiset käyttivätkin tätä tilaisuutta hyväkseen ja lensivät tiehensä. Näin kuuluu virallinen selitys. Venäläinen uutistoimisto Interfax kertoi sen sijaan 29.8.1996, että Venäjä oli maksanut kolmen miljoonan dollarin lunnaat lentokoneen miehistöstä. Presidentti Boris Jeltsin kiisti jyrkästi uutisen ja palkitsi lentäjät urheudesta. Tarinoita Venäjällä riittää, mutta olipa totuus mikä hyvänsä, elokuussa 1996 Gazprom ja Unocal liittoutuivat, ja syksyllä 1996 vahvasti aseitautunut Taliban marssi Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin.

Viiden vuoden kuluessa Taliban jatkoi etenemistään pohjoiseen ja valtasi kahdesti Mazar-i Sharifin kaupungin, mutta samaan aikaan myös laillinen hallitus alkoi saada aseita ja ammuksia juuri sen verran, että sota pysyi käynnissä.

Kaksi päivää ennen Yhdysvaltain terrori-iskuja kaksi toimittajiksi tekeytynyttä, Belgian passeilla matkustanutta arabinuorukaista, todennäköisesti Pohjois-Afrikasta, murhasi Ahmed Shah Masudin itsemurhaiskussa. Maailma pitää Osama bin Ladenia syyllisenä ja odottaa Yhdysvaltain kostoiskua Talibania vastaan.

Mutta jos Osama onkin vain julkisuudenkipeä syntipukki ja Taliban hajoaa osatekijöihinsä, kuka ottaa vallan Afganistanissa ja kuka hyötyy maailmanlaajuisesta islaminvastaisesta terroristijahdista? Tajuaako media vastuunsa ja ovatko tutkijat oikeilla jäljillä?

Kirjoittajasta:
Antero Leitzinger on tutkija ulkomaalaisvirastossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s