Moni Pohjois-Afrikan tilannetta seuraava hieraisi varmaan silmiään jokin aika sitten kun lehdissä mainittiin Libyan johtajan Muammar Gaddafin tukevan tämänhetkistä terrorisminvastaista rintamaa.

Libya on viime aikoina muutenkin pyrkinyt kohentamaan ulkoista kuvaansa. Ennen niin turmiollisena pidetty turismi on nyt sallittua ja kaikki suomalaiset muistanevat Libyan aktiivisuuden Jolon panttivankidraamassa. Myös Afganistanin tilanteen yhteydessä on Libya pyrkinyt aktiiviseen rooliin. Muammar Gaddafin poika Saif al-Islam Gaddafi on pyrkinyt avaamaan yhteyksiä Taleban-liikkeen ja länsimaiden välille. Taloudessakin aikaisempia muureja on purettu.

Tämän vuoden aikana Libya on saanut kiitosta myös ihmisoikeuspolitiikkansa kohentumisesta. Poliittisia vankeja on vapautettu. Jopa Amnesty International antoi Libyalle tästä kiitosta: ”Reilun kymmenen poliittisten vangin vapauttaminen Libyassa on erittäin positiivinen askel.” Toki poliittisia vankeja maassa yhä on ja osa heistä on ollut toistakymmentä vuotta vangittuna ilman tietoakaan oikeudenkäynnistä. Suuri joukko vankeja vapautettiin myös Gaddafin valtaannousun muistopäivän kunniaksi. Libya on myös aloittanut oikeudenkäynnit vuonna 1998 pidätettyjä islamistisen al-Jama’a al-Islamiya al-Libiya -liikkeen epäiltyjä jäseniä vastaan. Liike on maassa kielletty.

Aktiivisuus ja yhteistyö purkavat pakotteita

Muammar Gaddafi on kuitenkin siirtymässä kansainvälisestä hylkiöstä vakavasti otettavaksi valtiomieheksi. Romano Prodi oli jo viime vuoden alussa aikeissa kutsua Gaddafin EU-komission vieraaksi Brysseliin, mutta joutui kuitenkin vielä silloin perumaan kutsunsa. EU:n ja Libyan välit ovat kovaa vauhtia parantuneet sen jälkeen kun Libya päätti luovuttaa Hollantiin oikeuden eteen kaksi miestä, joita epäiltiin Lockerbiessä tapahtuneesta matkustajakoneen räjäytyksestä.

Yhdysvaltain Libyaa kohtaan asettamat pakotteet ovat vielä voimassa, mutta veikkaanpa etteivät enää kovinkaan pitkään. YK:n julistamat pakotteet on jo purettu. Gaddafi on tällä hetkellä arabimaailman pitkäaikaisin johtaja. Hänen johtamastaan vallankumouksesta on kulunut nyt 32 vuotta ja hän on kaikesta huolimatta vankasti vallan kahvassa kiinni. Idealismistaan hän on joutunut vuosien varrella tinkimään, mutta on aina vetänyt omaa persoonallista linjaansa. Yksi hänen suurista tavoitteistaan on eräänlainen EU:n kaltainen malli Afrikan Yhdysvalloista, joka olisi hänen mielestään ratkaisu Afrikan mantereen kasvaviin ongelmiin. Gaddafi haluaa näyttää, että afrikkalaiset pärjäävät omillaan – ilman lännen apua.

Libya on vahvasti islamilainen maa, mutta uskonto on voimakkaasti erillään politiikasta. Islamistiset ääriliikkeet on kielletty ja mikään toinen ideologia ei saa maassa kilpailla Gaddafin vihreän kirjan oppien kanssa. Gaddafi on edelleen ehdoton johtaja maassaan vaikka hänellä ei varsinaista virallista asemaa olekaan. Oppositiovoimia on kuitenkin olemassa.

Mitä Gaddafin jälkeen?

Useimmille Libya on kuitenkin yhtä kuin Gaddafi. Mitä tietäisimme tästä väestömäärältään hieman Suomea suuremmasta maasta ilman häntä? Kohta vasta kuusikymppinen johtaja voi istua vallassa vielä pitkäänkin. Hänen toiseksi vanhinta poikaansa Saif Gaddafia pidetään todennäköisenä seuraajana maan johtoon. Hänen poliittisesta linjastaan tiedetään vielä kovin vähän. Hän on kuitenkin opiskellut Itävallassa ja liikkuu länsimaiden edustajien seurassa kuin kala vedessä. Aika näyttää kuinka vakaasti hän tulee seuraamaan isänsä jalanjälkiä. Hän ei kuitenkaan ole isänsä kaltainen ”aavikon mystikko.”

Libyan maine terroristien tukijana istuu kuitenkin länsimaissa tiukasti: palestiinalaisten koulutusleirit, eurooppalaisten ja japanilaisten terroristien kouluttaminen, sandinistien tukeminen Nicaraguassa, useiden kumouksellisten ryhmien tukeminen ympäri Afrikkaa, marxilaisten ryhmien tukeminen Filippiineillä, IRA:n aseistaminen Pohjois-Irlannissa. Maailma kuitenkin muuttuu – ja niin muuttuu Libyakin. Libya on ottanut ensimmäiset askeleet eristyksestä – ja niitä askeleita on enää vaikea astua takaisinpäin.

Kirjoittajasta:
Kimmo Eriksson on helsinkiläinen filosofian maisteri ja Liberaalien puoluesihteeri.