Kuka saa työskennellä 100 % teholla?

Esko Aho kertoi luopuvansa Suomen Keskustan puheenjohtajan tehtävästä, kun ilmapiiri oli käynyt kovin ikäväksi. Oli pinnisteltävä vastavirtaan eikä voinut työskennellä sadan prosentin teholla tärkeimpinä pitämiensä asioiden hyväksi.

Mietitäänpä, kuinka moni meistä voi tai saa työskennellä edes likimain sadan prosentin teholla? Mihin muureihin sellainen tavoite sortuu, ja mitähän tapahtuisi, jos ne muurit murtuisivat?

Turha paperityökin syö resursseja

Moni maanviljelijä sanoo, että EU:n aikana puolet ajasta menee paperitöihin. Teho on siis korkeintaan puolet Ahon tavoitteesta. Erityisesti EU:hun liittymisen aikaan puhaltanut armoton vastatuuli sai monet heistä tuntemaan työnsä suorastaan vahingolliseksi.

Yrittäjä saa kuukausipalkka-Suomessa puskea jatkuvasti päin jonkinasteista asennemuuria. Se kääntää hämmästyttävän vaikeiksi monet sellaiset asiat, joiden tulisi sujua kädenkäänteessä. Verottajan tai muun virkavallan käyttäjän kivimuuriin yrittäjä törmää herkästi, ja jos hän ryhtyy työnantajaksi, hän tuntee usein itsensä ay-liikkeen Berliinin muurin saartamaksi riistäjäksi.

Työntekijä taas on melkoisen onnekas, jos hän tuntee voivansa työskennellä täysillä sekä yrityksen tavoitteiden että omien elämäntavoitteittensa hyväksi. Kun eivät akut saa uutta virtaa omien tavoitteiden täyttymisestä, ne tyhjenevät pian pelkästään yrityksen hyväksi pumpattaessa ja työuupumus on väistämätön tulos. Sormituntumalta näyttäisi, että ainakin puolelta esimiehistä puuttuu tämän seikan oivaltamiseen tarvittava henkinen kapasiteetti ja yleensäkin esimiehelle välttämätön tiedollinen varustus.

Muita muutoksen jarruja

Metallityöväen Liiton entinen tutkija Kimmo Kevätsalo puhuu muutaman vuoden takaisessa väitöskirjassaan työehtosopimusjärjestelmästämme epäluottamuksen uusintajana, ja toisaalla myös epäluottamuskustannuksista. Ne voi arvioida moniksi miljardeiksi euroiksi.

Selvitysten puuttuessa voi vain arvailla, kuinka suuri osa pienen työnantajayrityksen työpanoksesta menee sellaiseen paperien pyörittämiseen, joka ei palvele yrityksen tavoitteita ja siis vähentää tehoa. Kymmenissä prosenteissa se kuitenkin liikkunee.

”Solidaarinen palkkapolitiikka” on ollut ase, jolla on lyöty päihin niitä, joiden muita parempi osaaminen ja ahkeruus halutaan palkita sen mukaisesti. Uusi työsopimuslaki poisti koko ahkeruus-sanan sopimattomana työtodistuksesta ja työlainsäädännöstä. Laiskan työntekijän irtisanonut saakin herkästi kimppuunsa joko ay-juristin tai päätyökseen suurkorvauksia metsästävän asianajajan.

”Osaaminen on epäsolidaarista”

Näin totesi suomalaissyntyinen Marianne Alopeus takavuosina Ruotsin tauti -kirjassaan. Olisikohan Suomessa liikkeellä tällaista tautia? Paavo Haavikko kertoo Tarja Halosen tarinassa, että tämän kasvuympäristössä häiriköinti tarkoitti erottautumista tasaisesta joukosta.

Yrittäjän on erottauduttava tasaisesta joukosta, mistä häiriköinnistään hän maksaa korkean hinnan. Kirjoitettuani kirjan ilmajokelaisen Seppo Hautalan huikeasta taistelusta sain lukuisia tarjouksia kirjan aiheiksi vastaavista tapauksista seiväsmatkakeisari Kalevi Keihäsen historiasta alkaen. Ne olivat liian raskaita kirjoitettaviksikin, mutta muutama lyhyempi kirjoitus tuli julkaistua. Eräs niistä oli vantaalaisen nuohoojamestarin ja yrittäjän Jari Laineen tarina. Nyt sekä Hautala että Laine ovat poissa.

Peukalosääntö on: mitä vahvemmin omilla ehdoillaan pyrkii toimimaan, sitä ankarammin käyvät kimppuun häirikön nujertajat. Järkyttävyyteen saakka vaikuttava esimerkki tästä saatiin TV 2:n tammikuisessa dokumentissa, joka kertoi kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän taistelusta Suomen karjoineen EU:n, Helsingin kaupungin ja poliisin sekä myös naapurien nujertavia voimia ja tylyyttä vastaan.

Progressio täydentää tuhon

Veroprogressio marginaaliveroineen on solidaarista palkkapolitiikkaa täydentävä astalo itsensä kehittämistä ja ahkeruutta vastaan. Tästä syystä marginaalivero ei saisi Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin mukaan ylittää 25 prosenttia, kun se meillä on 60 prosenttia. Mahtavatkohan matalapalkkojen veroalen vaatijat edes tajuta, että tämä väistämättä jyrkentäisi progressiota.

Arvionvaraisesti voi olettaa, että mm. edellä mainittujen muurien takana on niin paljon inhimillistä luomuenergiaa reservissä ja että keskimääräinen suoritustasomme on korkeintaan 50 prosenttia helposti saavutettavasta maksimista. Sen vapauttamisen merkitys olisi siis aivan eri suuruusluokkaa kuin mahdollisen uuden ydinvoimalan. Ei tarvitsisi päästä edes Esko Ahon tavoittelemaan sataan prosenttiinkaan, kun tulokset olisivat jo arvaamattomat.

Mikä siis on tavoitetasomme? Onko Ahollakin Kiinan muuri korvien välissä? Olisiko niin kuin Arvi Järventaus sanoi Adlercreutzista kuuluisassa Rummut -romaanissaan: Toisella sijalla loistaa moni, joka kalpenee ensimmäisellä. Kalpeniko Koiviston isäntärengin vakanssia perinteisen pitkäpotkuisesti hoitanut pääministeri opposition ykkösjohtajana luisteluhiihtopomoksi? Olisiko kaikkien lyötävä hanskat tiskiin ja päästävä tv:n itkumuurille nyyhkimään?

Miljardien eurojen kysymystä pohti Eino Leino jo markka-aikana runossaan Lapin kesä:

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, – miestä toiveen tosiaan,
miest´ aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiensa katkeaa?

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s