Puolueet iskivät kyntensä kansalaisjärjestöihin

Pari vuosikymmentä sitten lukuisissa liberaaleissa ja ympäristöpainotteisissa kansalaisjärjestöissä toimineet nuoret yhdistivät voimansa Vihreäksi liitoksi muuttaakseen vanhat vallankäytön tavat. Vähä vähältä puolue on saanut ympäristöasioiden ohella agendaansa laajemminkin julkisuuteen, ja gallup-suosio näkyy vähitellen realisoituvan yhä suurempina äänisaaliina.

Sillä välin vanhojen puolueiden suosio on laskenut, ja etenkin vasemmistopuolueet ovat pahasti ukkoutumassa, vasemmistolaiset nuoret kun mieluummin liittyvät vihreisiin – tai mieluiten jättävät liittymättä mutta äänestävät sentään.

Kokoomus pystyy vielä haalimaan kohtalaisesti nuoria. Patamustat konservatiivit putoavat sille itsestään sukuperintönä. Maltillisia porvareita se saa yhteiskunnan varoilla tuetulla nuorisobilepolitiikallaan helpohkosti porvarisperheistä; tätä bilepolitiikkaa nyt muutkin pyrkivät samoilla varoilla jäljittelemään. Lisäksi jokunen liberaali liittyy puolueeseen puhtaasti idealistisuuttaan – jotenkin Kokoomus pystyy tarjoamaan jotakin kaikille näille.

SDP ja Keskusta eivät oikein vetoa nuoriin, uusia jäseniä tulee lähinnä vain uskollisimpien vanhojen kannattajien lapsista. Keskustan jäsenmäärä on kuitenkin valtava, mikä tekee tällaisesta nihkeästä ”perinnöstäkin” mukavan virran. Selityskin jäsenmäärälle on yksinkertainen – moni kunta on valtaosaltaan kepulainen, ja yhden puolueen kunnassa on helppoa, jopa suotavaa kuulua puolueeseen. Vastaavaa esiintyy myös mm. RKP-enemmistöisissä kunnissa. Silti perheperinnön merkitystä ei voi liioitella.

Keskustalla on kuitenkin ollut vaikeuksia saada jalansijaa suurimmista kaupungeista. Anneli Jäätteenmäki on äsken sanonut, että Keskusta ei enää harrasta iltalypsyä, mutta moni nuori ei jaksa uskoa tuota, ja vanhemmatkaan eivät helposti puoluekantaansa vaihda.

Puoluetoimistojen vastaisku

Keskustan, SDP:n ja SKP:n puoluetoimistoja on kuitenkin perinteisesti pidetty kaikkein ovelimpina, ja ne näkyvät nytkin laskeneen varsin samalla tavoin.

Puolueet pyrkivät ujuttamaan lonkeroitaan kaikkiin mahdollisiin protestiliikkeisiin ydinvoimaloiden vastustajista Attaciin – jopa Suomen CounterAttacissa on aktiiveina demareita ja keskustalaisia.

SDP:n osalta kampanjan keulakuvana on luonnollisesti Erkki Tuomioja opetuslapsineen. Tämä Komsomol-nuoren ikäinen ulkoministeri kun joutuu keräämään nuorimpienkin ikäluokkien suosiota saadakseen minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä puolueen johtoon. Tuomiojan kello on tikittänyt jo kauan, ja hän tietää ensi kesän puoluekokouksen olevan viimeinen mahdollisuutensa. Tuomioja on pitkään pyrkinyt parantamaan asemiaan kaikin keinoin, mutta tilanne näyttää silti heikolta. Politiikassa moni asia voi kuitenkin muuttua lyhyessä ajassa.

Sosialismi ja kansallissosialismi jälleen hovikelpoisia?

SKP:n (Suomen Kommunistinen Puolue) puheenjohtaja Yrjö Hakanen kiertelee järjestöissä miltei täyspäiväisesti ja on saanut sosialistisia fraaseja upotettua monen liikkeen ohjelmaan. Merkittävintä on kuitenkin se, että hän on saanut näiden järjestöjen vasemmalta laidalta huomattavan määrän symppareita, vaikka enemmistö sentään vielä torjuu niin sosialismin kuin kansallissosialisminkin, joka sekin on lievemmissä muodoissaan tunkeutunut mm. Pro Koskenkorvan miltei nationalistis-sosialistiseen ohjelmaan.

Tällaisten aatteiden uusi hovikelpoisuus on kovin huolestuttava merkki siitä, miten lyhyt ihmiskunnan muisti on. Kansallissosialismin kauheuksista on sentään muistutettu sen verran tehokkaasti, että siihen nykyään lankeavat ihmiset eivät sentään käytä siitä sen alkuperäistä nimeä, mutta sosialistiksi tunnustautuminen ei näytä olevan yhtä suuri häpeä, vaikka samanlaisia idealisteja monet kansallissosialistitkin olivat 30-luvulla.

Olihan kumpikin sosialismin muoto pyrkimys parempaan maailmaan, jossa ihminen eläisi sopusoinnussa toistensa (kansallissosialismissa myös luonnon ja eläinten) kanssa. Kuitenkin jokainen aate, joka ei perustu ihmisten vapaaehtoisiin valintoihin, on ennemmin tai myöhemmin hukkunut vuodattamaansa vereen.

SKP:n esimerkkiä ovat seuranneet myös Kommunistinen työväenpuolue, Sosialistiliitto ja Kommunistinen nuorisoliitto keskinäisistä riidoistaan huolimatta. Useimmilla näistä oli myös edustus Attacia perustaneessa työryhmässä.

Puoluetoimistot häviävät pelin – hitaasti

Strategiat ovat oikeita ja hidastavat pelipuolueiden kutistumista. Ne eivät silti voi estää näitä sata vuotta ajastaan jälkeenjääneitä puolueita menettämästä kannatustaan uusille liikkeille liberaalien sukupolvien korvatessa puolueuskollisesti äänestäneitä vanhempia ikäluokkia. Nuoret yhä usein näkevät vanhojen puolueiden liikkeiden läpi ja äänestävät vihreitä tai jättävät äänestävättä.

Sosialismin variantit ovat kyllä saaneet kannatusta kansalaisjärjestöjen tavoitteissa ja julistuksissa, mutta vihreissä ja punertavissakin järjestöissä enemmistö on kapitalismin ja demokratian kannalla – tietyin varauksin.

Vihreä liitto tulee kasvamaan vielä jonkin aikaa. Kun se paisuu riittävästi, puolueeseen tulee myös opportunisteja jakamaan saalista, ja tällöin puolue menettää tahrattoman imagonsa. Suurempi koko tietää myös suurempia sisäisiä riitoja, ja lopulta liitto hajoaa, kenties oikeisto- ja vasemmistoliberaaleiksi ympäristömyönteisiksi puolueiksi, jälkimmäinen siirtynee myös linkolalaisemmille linjoille, ei kuitenkaan pitkälle. Mikäli Vasemmistoliitto ei vielä tuolloin ole liittynyt SDP:hen, sen puoliliberaali vähemmistö loikkaa vasemmistoliberaaleihin.

Oikeistoliberaaliin puoliskoon puolestaan tulee ulkopuolelta ja Kokoomuksesta pieni libertaristisiipi, joka pyrkii jonkin aikaa muuttamaan sen suuntaa ja sitten hylkää sen haukkujen saattelemana.

Sen sijaan Kokoomuksen liberaaleja puolueeseen virtaa enemmänkin. Jäljelle jääneessä, nykyistä konservatiivisemmassa Kokoomuksessa puheet yhteistyöstä Keskustan kanssa saavat lisää voimaa. Silloin yhteistyölle olisi myös ideologisia edellytyksiä, ellei Keskusta ole tällä välin ehtinyt valita Olli Rehnin kaltaista puheenjohtajaa ja siirtynyt astetta liberaalimmalle linjalle. Tällainen siirto saattaisi vihreät tai sen perilliset ahtaammalle ja valtaisi Kepulle suuremma viipaleen poliittista keskustaa.

Vastaavasti muutkin puolueet liberalisoivat itseään ainakin jossain määrin, mikä voi hidastaa em. kehityskulkuja.

Joka tapauksessa vanhat puolueet ovat betonoineet asemansa vaalijärjestelmällä ja lukemattomilla piilopuoluetuilla, joten tulemme luultavasti näkemään ne nykyisen kaltaisina ja vain hitaasti kutistuvina vielä vuosikymmenten ajan.

Kirjoittajasta:
Heli Parkkinen on vantaalainen kansalaisaktivisti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s