Vuonna 2000 Sonera osallistui Britannian UMTS-huutokauppaan. Markkinat pitivät tarjouksia ylisuurina ja laskivat yhtiön markkina-arvoa ja nostivat sen takaisin yrityksen heittäessä rätin kehään.

Loppukesästä Sonera osallistui Saksan UMTS-huutokauppaan ja jatkoi loppuun asti markkinoiden vastareaktiosta huolimatta. Oliko Soneran arvio UMTS-luvan arvosta parempi kuin markkinoiden?

Nyt tiedämme markkinoiden osuneen lähemmäs oikeaa, mutta Soneran virhearvio yltiöpäisyyttä vai peräti järkevää silloisen tiedon perusteella?

Joskus yritysjohto osaa arvioida tilanteensa paremmin kuin markkinat ja sen tulee uskaltaa toimia vastavirtaan ajatellen toiminnan näkyvän yrityksen arvossa pitkällä aikavälillä. On silti mahdollista, että yritysjohto elätteli halua maailmanherruuteen omistajiensa rahoilla: jos voitan, minusta tulee supertähti, jos häviän, urani katkeaa mutta voin sentään elää koroillani—haluan ainakin yrittää.

Sonera-kirjassa on lisäksi väitteitä suoranaisista laittomuuksista. Niiden todenperäisyyttä on vaikea arvioida, joten sivuutan ne tässä artikkelissa.

Olisiko ministeri Olli-Pekka Heinosen, hänen virkamiestensä tai valtioneuvoston pitänyt sitten arvioida riskit paremmin kuin Soneran yritysjohto? Ei todellakaan. Poliitikkojen tai byrokraattien ei pidä haaskata kansalaisten rahoja leikkimällä bisnesmiestä—he eivät siinä pärjää alan huippuammattilaisille kuin onnella, eivät keskimäärin.

Omistajalle kuuluu vain korkean tason riskiprofiilin määritys. Tästä päätti eduskunta, myös oppositio, vuonna 2000, ja katsoi parhaaksi, että Sonera kansainvälistyy, osallistuu uusiin riskipitoisiin liiketoimiin jne. Silloin toiminutta eduskuntaa on vaikea syyttää tästä päätöksestä.

Ketä sitten voimme syyttää? Saksalaisiako? Emme. Miksi Saksan olisi pitänyt lahjoittaa (silloin) miljardien arvoisia taajuuksia ilmaiseksi Suomen valtiolle ja muille Soneran omistajille?

Osakkeen, taajuuden tms. ostaja ottaa riskin. Ostoksen arvo voi nousta tai laskea, mutta ei arpajaisissakaan saa rahoja takaisin ei-voittaneesta arvasta—jos saisi, voittavien hinnat muodostuisivat vielä hyvin paljon korkeammiksi. Toki voisi harkita jotain riskiä tasaavaa järjestelmää, jossa hinta olisi riippuvainen asiakasmääristä tms., mutta tällöin Sonera olisi hyvässä tapauksessa joutunut maksamaan luvista vielä enemmän ja joka tapauksissa yrityksillä olisi pienempi kannustin edistää UMTS:in leviämistä—ei kuulosta hyvältä teknologiapolitiikalta.

Suomen hallitus sen sijaan teki sen virheen, että se lahjoitti yksityisten yritysten omistajille arviolta 22 miljardin markan arvoiset UMTS-taajuudet. Tämä on ensi vuoden veroale moninkertaisena.

Tästä oppositio voisi syyttääkin hallitusta, samoin kuin TV- ja radiotaajuuksien lahjoituksista. mm. Radio Novan lupa meni kolmelle suurelle puolueelle, talouslehtien arvion mukaan se tarkoitti 10 miljoonan markan lahjaa kullekin niistä—puolueiden viestintätoimistot ovatkin jo rahastaneet osuutensa. TV-taajuudet taas ovat menneet puolueita lähellä oleville yrityksille. Silti Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa—miten huonosti muilla menee?

Väite, että lupamaksut ovat pahasta, koska ne jarruttavat telealan kehitystä, on älytön. Taloustieteilijät ovat lähes yksimielisiä huutokauppojen järkevyydestä. Vastustajien logiikalla USA:n valtion tulisi lahjoittaa Piilaakson teollisuudelle ilmaiseksi harvinaisia alkuaineita, kenties työvoimaakin maksutta. Totta kai rahan tai rahanarvoisten hyödykkeiden lahjoittaminen jonkin alan yrityksille voi lisätä alan aktiviteettia, mutta jos yritystukia välttämättä halutaan, ne voidaan toteuttaa paljon tehokkaamminkin kuin könttälahjoituksina kauneuskilpailun perusteella.

Ei oppositiolla ole silti juhlimista, sillä se ei ole vastustanut taajuuksien lahjoittamista ja lisäksi eduskunta kaatoi vuonna 2000 Soneran yksityistämisen, mikä maksoi meille kansalaisille 200 000 000 000,00 markkaa. Olisiko siis valtion aika lakata leikkimästä kapitalistia ja luopua liikeyrityksistään? Haluammeko yhteiset varamme peruspalveluihin vai poliitikkojen ja byrokraattien egonpaisutukseen?

Linkkejä:
HS 18.8.2000: Sonera ja Telefonica maksoivat 50 mrd mk Saksan UMTS-luvasta
Sonera-kirja

Kirjoittajasta:
Heli Parkkinen on vantaalainen kansalaisaktivisti.