Kiitos Bushille—pitkä matka luottamuksen saavuttamiseen

USA:an vanhaa lähetystörakennusta ympäröivään muuriin Kuwait Cityssa on maalattu graffiti, jossa lukee ”Thanks for Bush and the American People”. Saapuessani Kuwaitiin vuonna 1996 näin tekstin muurissa ja luulin, että se oli liikuttava muistutus kuwaitilaisten osoittamasta kiitollisuudesta Persianlahden sodan jälkeen. Mutta keskustellessani kuwaitilaisten kanssa tuli pian selväksi, että heidän luottamustaan ei ollut saavutettu. Epäluottamus USA:ta kohtaan oli vallitseva. Ihmettelin, mitä pitäisi muuttaa, jotta arabien luottamus voitettaisiin?

Niin yksinkertainen ja kulunut kuin tämä kysymys onkin, on välttämätöntä, että esitämme sen yhä uudelleen ja uudelleen. Emme saa olettaa, että Saddam Husseinin karkotus Irakista on vastaustähän kysymykseen. On asioita, joiden täytyy muuttua Lähi-Idässä, kuten naisten alistettu asema, poliittisen vapauden puute ja puutteet koulutuksessa—ja on asioita, joita voimme itse tehdä.

Irakin tilanne testaa korkeilla panoksilla, mitkä ovat arvomme ja mielenkiinnonkohteemme alueella. Emme voi ratkaista tilannetta vain asettamalla nukkehallinnon tai perustamalla sotilastukikohtia Irakiin. Se pilaisi kaiken puheen vapauttamisesta ja saisi arabit näkemään tarkoituksemme aivan muuksi.

Kuwaitin vapauttaminen ei juuri kohentanut USA:n mainetta. Monet kuwaitilaiset, erityisesti hallitseva eliitti, ovat USA:n kiitollisia ihailijoita. Mutta jatkuvasti kuulen arabiopiskelutovereiltani, että USA on islamin vastainen ja kiinnostunut vain öljystä. Joku epäili salaista sopimusta Saddamin ja USA:n välillä tai harkittua politiikkaa saattaa muslimivaltiot taistelemaan toisiaan vastaan ja siten estää niiden nousu. New York Timesin toimittaja kohtasi äskettäin samanlaisen epäilyn, kun eräs irakilainen kysyi häneltä, oliko totta, että Saddam on tehnyt sopimuksen Washingtonin kanssa ja elää nyt USA:ssa.

Luottamuksen saavuttaminen on tietenkin hyvin vaikeaa. Maltilliset kuwaitilaiset ihmettelevät, miksi yli kymmenen vuotta Saddam Husseinin joukkojen karkoituksen jälkeen naiset eivät vieläkään pääse äänestämään, ja miksi länsimaisten demokraattisten arvojen toteutumista täytyy vielä odottaa. Toisaalta taas islamilaiset konservatiivitkaan eivät pidä tämän päivän Kuwaitista. Heidän mielestään siellä liian monia ostoskeskuksia täynnä tiukkoihin farkkuihin pukeutuneita arabityttöjä. He ovat myös kuulleet amerikkalaisisten levittämistä tanssi- ja juomatavoista, eivätkä he pidä niistä ensinkään.

Ei pitäisi olla yllätys, että irakilaiset ilmaisevat olevansa huojentuneita Saddamin kukistumisesta, mutta samanaikaisesti vastustavat USA:n miehitystä. Joitakin amerikkalaisia sotilaita syleillään kaduilla—nämä tapahtumat esiintyvät lehtien kansikuvissa—kun toisaalla sotilaat kohtaavat uhmaa ja vastalauseita. Diktaattorin kukistuminen oli irakilaisten mielestä hyvä asia, mutta myös miehitys on nöyryyttävää. Heillä on nyt vapaus, mutta he haluavat myös vettä, ruokaa, sähköä ja järjestystä, asioita, jotka ovat harvinaisuuksia tällä hetkellä. Ryöstely on levinnyt kaikkialle, mikä on vahingollista sekä taloudellisesti että psyykkisesti. Korvaamattoman arvokkaiden sumerien, assyyrialaisten ja islamilaisten vanhojen kirjoitusten ja taideteosten menetystä surevat monet sekä Irakissa että sen ulkopuolella. Vaikka murhe tuntuukin joidenkin mielestä vähäpätöiseltä, ei ole pieni asia, että kirjat, jotka säilyivät kun mongolit ryöstivät Bagdadin eivät selvinneet tästä sodasta.

Vaikka nämä lyhyen aikavälin epäkohdat tulisivatkin ratkaistuiksi lähivuosien aikana, yleinen käsitys pitää edelleen paikkansa: Reitti arabien luottamuksen valloittamiseksi—ratkaisevaa, jos haluamme jättää Lähi-Idän riippumattomammaksi—kulkee Jerusalemin kautta. Ei voi vähätellä sitä, missä määrin muslimit Kairosta New Delhiin ja Jakartaan tuntevat palestiinalaisten ahdingon omakseen. Ei Irak, vaan rauha Israelin ja palestiinalaisten välillä, on avain koko Lähi-Idän tilanteen muuttumiseen.

Rauhansopimus Israelin ja palestiinalaisten välillä on sitten lähes mahdoton ellei USA suostu ensin välittäjäksi.

Joku saattaa sanoa, ettei meidän tarvitse välittää siitä mitä tavalliset egyptiläiset, irakilaiset, kuwaitilaiset, saudit, syyrialaiset tai palestiinalaiset ajattelevat—on parempi olla pelätty kuin rakastettu. Mutta jopa presidentti Bush tietää että tämä asenne on väärä. Viime vuonna Bushin hallitus julkisti sarjan Amerikan muslimeja esitteleviä mainoksia ulkomailla esitettäväksi. Mainosten tarkoitus on antaa positiivinen mielikuva USA:sta koskettamatta mitenkään USA:n ulkopolitiikkaa.

Vanha USA:n Kuwaitin lähetystö sijaitsi aivan Kuwait Cityn sydämessä, kivenheiton päässä Persianlahdelta. Uusi, raskaasti vartioitu lähetystörakennus kaupungin laitamilla muistuttaa keskiaikaista linnoitusta. Toiveena on, että epäluottamus Arabimaailman ja USA:n väliltä katoaisi. Niin tapahtuu, jos arabit tekevät osansa ja USA omansa.

Seuraava pysähdyspaikka ei ole Teheran, Damaskus tai Pyonyang. Se on Jerusalem, alueista kaikkein vaikein.

Kirjoittajasta:
Wiri Wuorimaa on Amerikassa asuva kansantaloustieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s