”Salainen lisäpöytäkirja” paljasti Jäätteenmäen vaalilupausten onttouden

Keskusta ja etenkin Anneli Jäätteenmäki teki vaalikampanjansa vieden oppositiopolitikoinnin äärimmilleen sitten Veikko Vennamon aikojen: hän luetteli kaikki mahdolliset hyvältä kuulostavat tavoitteet esittämättä niihin keinoja ja vaieten tavoitteiden keskinäisistä ristiriitaisuuksista. Vain ”äidinrakkautta kaikille” jäi puuttumaan Vennamon listasta.

Tarkkailijat odottivat, että hallitusohjelmassa Jäätteenmäki joutuisi myöntämään totuuden, mutta hänpä jatkoi peliä asteen pidemmälle: hallitusohjelmaankin kirjattiin kymmeniä hyviä tavoitteita kertomatta, mitä niiden hyväksi aiotaan tehdä – paitsi ”selvittämistä” ja komiteoiden perustamista.

Kylmä totuus kirjattiin hallitusohjelman ”salaiseen lisäpöytäkirjaan”, joka pitkälti kertoo, mihin hallitus todellisuudessa aikoo panostaa ja kuinka paljon.

Jäättenmäen puheenkirjoittajat eivät tietenkään halunneet tämän totuuden tulevan julki ennen kuin kansa on ehtinyt unohtaa vaalilupaukset, mikä saattaisi kestää jopa kuukausia. Siksi asiakirja haluttiin salata ja hallituspuolueiden edustajat väittivät, ettei mitään sellaista ole olemassa. Tämä epäonnistui – ja nyt odotetaan Jäätteenmäen puheenkirjoittajien vastausta siihen, miksi suurin osa vaalilupauksista petettiin.

Tämä nostaa entisestään Kokoomuksen avoimen ja rehellisen hintalappuvaaliohjelman muodon arvoa. Sen sijaan tuon ohjelman valjua ja vanhoillista sisältöä on vaikeampi arvostaa.

Linkkejä:
Aamulehti aiheesta
Helsingin Sanomat aiheesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s