Kongressipuolue palaa valtaan Intiassa – sosialismi ei

Gandhien klaanin johtama Kongressipuolue julistautui Intian vaalien voittajaksi 13.5.04. Mohandas (Mahatma) Gandhi johti Intian vapautumista Britannian vallan alta (1947) mutta joutui jo seuraavana vuonna äärihindun murhaamaksi. Niinpä pääministeri Jawaharlar Nehru sai yksin tuoda maahan sosialismin, joka on pitänyt Intian köyhänä. Tämä köyhyys on myös osasyy väestöräjähdykseen. Nehrun tytär Indira nai Gandhi-nimisen miehen (ei sukua Mahatmalle) ja jatkoi pääministerinä isänsä linjoilla. Sikhien murhattua Indiran 1984 tämän Rajiv-poika toimi pääministerinä, ja tamilien murhattua Rajivin 1989 meni vuosia, ennen kuin Sonia-leski taipui puoluejohtajaksi.

Gandhit kuitenkin ennen pitkää ymmärsivät virheensä ja alkoivat 80-luvulla hitaasti kääntää kapitalistisemmaksi. Tätä työtä kiihdytti vuonna 1988 vallan ottanut hindunationalistinen BJP, joka myös vahvisti vastakkainasettelua maan muslimivähemmistön (12 %) kanssa ja työnsi Kashmirin kiistasta Pakistanin suuntaan sodan partaalla olleen maan entistä lähemmäksi kuilua.

Pitkän aikavälin hyvä häviää populismille

Talousuudistukset ovat tuoneet maahan nopean kasvun. Kenties olettaen tämän takaavan kansansuosion BJP:n johtaja Vajpayee on viime aikoina ottanut maltillisia taka-askelia nationalismista, hieronut rauhaa Pakistanin ja muiden vihollisten kanssa mm. krikettidiplomatialla ja käynyt vaalikampanjan vedoten talouskasvuun, ei hindulaisuuteen. Tämä osoittautui virheeksi. Kaikki kyselyt lupasivat BJP:lle jälleen voittoa, mutta kongressipuolue pääsikin lievästi niskan päälle, ehkä osin Indira Gandhin italialaisen miniän Sonian puoli-intialaisten lasten mukaantulon ansiosta. Talouskasvu ei ensivaiheissa ole kovin paljon hyödyttänyt köyhimpiä maaseudun intialaisia, eikä heillä ollut malttia odottaa sen hedelmien leviämistä.

Sekä BJP:n aiempaa että kongressipuolueen nykyistä voittoa voikin pitää esimerkkeinä siitä, miten huonosti demokratia toimii köyhissä maissa ja miten se juuri niissä tarvitsisi kipeimmin tuekseen yksilönvapaudet turvaavan perustuslain, kuten Fareed Zakaria kirjassaan ”The Rise of Illiberal Democracy” on todennut.

Kongressipuolueen viime aikojen linjaukset ovat tehneet pesäeroa sosialismiin ja BJP:n hindunationalismiin, joten vallanvaihto ei välttämättä tuo suurta muutosta politiikkaan. Enemmistön saadakseen Kongressipuolue joutuu turvautumaan mm. kommunistiseen puolueeseen mutta on silti luvannut talouden vapauttamisen jatkuvan. Vajpayeen harjoittama liberalisointi onkin nostanut maan BKT:n 370 dollarista 480 dollariin henkeä kohden neljässä vuodessa, ja pitkällä aikavälillä maan kohtalo näyttää paljon ruusuisemmalta kuin sen sosialistisemman sisaren Bangladeshin.

Naisilla ei itsenäistä roolia Euroopan ulkopuolella

Intia on esimerkki myös siitä surullisesta piirteestä, että Euroopan ulkopuolella nainen ei voi nousta poliittiseksi johtajaksi omilla avuillaan, ellei Turkkia (pääministeri Tansu Ciller 1993-95, ensimmäinen islamilaisen maan johtaja vailla poliittisia sukulaissiteitä) ja Israelia (Golda Meir 1969-74) lasketa ei-eurooppalaisiksi. Intian Gandhit, Burman Aung San Suu Kyi, Argentiinan Isabella Peron, Sri Lankan Kumaratungat, Indonesian Megawati Sukarnoputri, Filippiinien Corazon Aquino ja Gloria Arroyo ovat kaikki miesjohtajien (osa kenraalien) tyttäriä tai vaimoja. Edes Hillary Clinton ei olisi poikkeus sääntöön, vaikka yhtä kyvykkäitä edeltäjiä Thomas Jeffersonin jälkeiseltä ajalta löytyisi korkeintaan kourallinen.

Linkkejä:
Economist: Return of the Gandhi dynasty
The Rise of Illiberal Democracy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s