Tuomioja ja Heinäluoma vastustavat tulleja ja maataloustukia

Johan Norberg kertoo blogissaan Suomen-vierailustaan, jonka ohjelmassa oli TV- ja radio-esiintymisten ja lehtihaastattelujen ohella tapaamisia täkäläisten päättäjien kanssa.

Yksityislounaastaan ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa hän totesi, että vaikka tämä on sosiaalidemokraatti punaisimmasta päästä, tämä silti oli kiinnostunut samaan globalisaation toimimaan köyhien maiden hyväksi ja oli samaa mieltä Norbergin kanssa siitä, miten tärkeää on lakkauttaa tullit ja maataloustuet EU:sta.

Viime vuonna SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma esitti samansuuntaisia näkemyksiä Vapaan Sanan toimittajalle muttei vastannut tarkentaviin kysymyksiin. Näemmekö pian toisen päähallituspuolue SDP:n tekevän asiassa toimenpiteitä, vai onko kyseessä vain imagonkiillotuskampanja?

Heinäluoma kommentoi tuolloin Sosialistisen internationaalin julistusta, jonka ensimmäinen kohta kuuluu:
”Kansainväliseen kauppaan kasvun ja työllisyyden moottorina täytyy kuulua kehitysmaiden tuotteiden, etenkin maatalous- ja muiden työvoimavaltaisten tuotteiden, esteetön pääsy markkinoille, myös huomioiden, että useimmat maanviljelijät ovat naisia.”

Julistuksen keskeisiin puolestapuhujiin kuuluu köyhien edustajana valittu Brasilian sosialistipresidentti, metallityömies Luiz Inácio ”Lula” da Silva. Brasilia onkin ollut hänen aikanaan eturintamassa taistelussa Bushin ja EU:n tukiaisia ja tullimuureja vastaan.

Aikovatko muut SDP:n puheenjohtajuustaistelun osapuolet, varapääministeri Antti Kalliomäki ja sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre panna vieläkin paremmaksi?

Lisäys 7.12.: Liisa Jaakonsaari (sd) ehti jo eduskunnan kyselytunnilla kovistella maatalousministeri Juha Korkeaojaa siitä, miksi Suomi WTO:ssa esittää kehitysmaita puolustavaa tukiaisten poistajaa mutta EU:ssa toimii päinvastoin.

Antti Kalliomäki puolestaan ehti jo Anne Brunilan globalisaatioraporttia valmisteltaessa kovistella keskustaa avustajansa muistiolla, jossa vaadittiin kohtelemaan maataloutta kuten muitakin elinkeinoja. ”Suomen ilmasto-olojen aiheuttamat ongelmat eivät ole peruste julkiselle tuelle, vaan voimavarojen suuntaamiselle meille paremmin sopivaan taloudelliseen toimintaan.” Vaikka tuottajia on 30 % vähemmän kuin liityttäessä EU:hun, tukien määrä on ennallaan.

Avustaja Pertti Rauhion muistion mukaan maatalouden kansallisia tukia pitäisi vähentää asteittaan, maatalousyrittäjien sosiaaliturva pudotettaisiin samalle tasolle muiden yrittäjien kanssa, etenkin eläke- ja lomitusetuuksia karsittaisiin. Maatalouden tutkimus- ja hallintomenoja leikattaisiin ja siirrettäisiin muihin elinkeinoihin. Samansuuntaisia Kalliomäki puhuikin jo lokakuun globalisaatioseminaarissa.

Linkkejä:
Norberg: In Defence of Global Capitalism
Vastasuomennettu kirja Globaalin kapitalismin puolustus
VS: Norbergin Suomen-vierailu ja muita otteita Norbergin blogista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s