Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen (4.7.1776) kirjoitti liberaali yleisnero Thomas Jefferson Benjamin Franklinin tuella. Se oli pitkälti kaunopuheista argumentaatiota orjakauppaa vastaan. Tähänkin vedoten todettiin kuningas Yrjö III:n menettäneen valtansa oikeutuksen. Muu kongressi pakotti Jeffersonin poistamaan julistuksesta orjuuden lakkauttamisen mutta säilytti kohdan ”Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi” ja muut ihmisoikeudet.

”Ihmiskunta on voittanut taistelunsa. Vapaudella on nyt kotimaa.” – Lafayette Amerikan vallankumouksesta.

Englannin maailmanherruus

Englannin liittouma voitti Ranskan liittouman vuosien 1754 – 1763 siirtomaasodassa (French and Indian War) ja sai haltuunsa useimmat Pohjois-Amerikan siirtokunnat. Kyseessä oli eräänlainen maailmansota, jonka osana oli Euroopan seitsenvuotinen sota 1756 – 1763. Meillä Ruotsissa tästä Pommerin sodasta Englannin liittolaista Preussia vastaan ainoa tulos oli perunanviljelyn alkaminen.

Kapina verotusta ja sääntelyä vastaan

Sota nosti Britannian valtionvelan hälyttäväksi. Siksi kuningas Yrjö III pyrki veroin, tullein ja muilla keinoilla siirtämään varallisuutta Pohjois-Amerikan asukkailta kruunulle ”maksuksi rauhasta”.

Periaatteessa Iso-Britannia jo ennestään säänteli siirtokuntien taloutta, mutta käytännössä näitä lakeja ei ollut noudatettu.

Britit yrittivät rajoittaa amerikkalaisten vapautta monin eri tavoin. Vuonna 1765 he vaativat siirtolaisia käyttämään julkisissa yhteyksissä, sanomalehdissä, pelikorteissa ym. kruunun leimaamaa paperia, josta meni leimavero tullille. Veroja ja muita vapaudenrajoituksia paenneiden siirtolaisten itsehallintoon tottuneet jälkeläiset eivät tällaista sietäneet vaan ryhtyivät vastarintaan ja laskivat liput puolitankoon. Siirtokuntien kokoaman kongressin vetoomuksesta brittiparlamentti ymmärsi perua veron.

Kaksi vuotta myöhemmin Britannia alkoi periä tullia monenlaisista tarvikkeista, mm. lasista, maalista, lyijystä ja teestä. Tällöin ympäri Pohjois-Amerikkaa perustettiin yhdistyksiä asiaa vastaan ja päätettiin kieltäytyä syömästä, juomasta tai käyttämästä mitään tullinalaisia tuotteita. Tullivirkamiehiä tervattiin ja kieriteltiin höyhenissä, juryt vapauttivat tekijät. Tullitulot jäivät alle perintäkustannusten.

Teetulli

Purkaessaan muut tullit vuonna 1770 brittiparlamentti säilytti pikkuruisen teetullin periaatteen vuoksi symbolisena eleenä saadakseen näin siirtokunnat tunnustamaan parlamentin verotusoikeuden. Siirtokuntien sanomalehdet julistivat Intiasta tuodun brittiteen pannaan ”orjuuden myrkkynä”. Amerikkalaisten mielestä vain siirtokuntalaiset itse voisivat säätää heille veroja. Kansa vartioi teelaivoja yötä päivää, ettei niistä voitaisi tuoda lastia maahan. Bostonin satamassa viisikymmentä nuorukaista pukeutui mohikaani-intiaaneiksi ja purki erään laivan teelastin mereen kansan katsellessa laiturilta (Bostonin teekutsut, 16. joulukuuta 1773).

Tällöin Toryjen hallitsema parlamentti julisti Bostonin sataman suljetuksi ja määräsi väkivallantekijät tuomittaviksi Englantiin sekä lähetti palkkasotajoukkoja Bostoniin.

Kanada totteli Britanniaa mutta kolmetoista muuta siirtokuntaa järjesti kongressin Pennsylvaniassa. 5.7.1775 he laativat kuninkaalle ja parlamentille kirjelmän, jossa korostivat jokaisen kansan oikeutta järjestää oma hallituksensa ja verotuksensa, ja vaativat tätä oikeutta – Britannian valtakunnan osana. Britannia kuitenkin lähetti sotajoukkonsa Amerikkaan syksyllä 1775.

Itsenäisyysjulistuksen kirjoittaminen

Osavaltioiden edustajat päättivät epäröinnin jälkeen julistaa siirtokunnat itsenäisiksi. Julistusta kirjoittamaan valittiin viisimiehinen komitea, joka päätti yleisnero Thomas Jeffersonin kirjoittavan ensimmäisen version. 33-vuotias Jefferson sai komiteasta pysyviksi ystävikseen 70-vuotiaan fyysikko-toimittaja-valtiomies Benjamin Franklinin ja 40-vuotiaan John Adamsin, tulevan toisen presidentin. Nämä oheisessa kuvassakin näkyvät valtiomiehet parantelivat Jeffersonin luonnosta tämän kanssa.

Julistus puolusti ihmisoikeuksia sekä tuomitsi jyrkästi orjakaupan ja kuvasi sen julmuuksia. Tähänkin vedoten se totesi Yrjö III:n menettäneen oikeutensa valtaan. Kongressi ei kuitenkaan halunnut suututtaa orjuuden kannattajia eikä brittiläisiä kannattajiaan, joten se maltillisti julistusta poistamalla viittaukset orjuuteen varmistaakseen vallankumouksen onnistumisen. Jefferson ei antanut tätä ikinä anteeksi. Muutettu versio, mukana yhä ”all men are created equal”, hyväksyttiin 4. heinäkuuta 1776, tänäänkin vietettävänä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä.

Jefferson, myöhempi Yhdysvaltain kolmas presidentti, eli vielä viisi vuosikymmentä. Aina kun häneltä pyydettiin kopiota itsenäisyysjulistuksesta, hän antoi alkuperäisen versionsa. Jeffersonin omat orjat oli pantattu hänen setänsä velkojille, mutta muutaman heistä hän pystyi silti vapauttamaan ja kouluttamaan, ja hän ajoi jatkuvasti orjuuden kaikkinaista lakkauttamista. Tämä kuitenkin toteutui vasta vuonna 1863.

Itsenäisyysjulistukseen Jefferson omaksui Thomas Painen ja George Masonin kirjoituksia ja valistusajan liberaaleja ihanteita.

Jeffersonin orjat

Jo vuonna 1769 Jefferson yritti vapauttaa kotivaltionsa Virginian orjat mutta epäonnistui.

Kun Jeffersonille kovin rakas Martha-vaimo kuoli vuonna 1782, Martha vaati miestään lupaamaan, ettei koskaan naisi uudelleen, jotteivät lapset joutuisi kestämään äitipuolen ilkeyttä. Jefferson piti lupauksen lopun elämäänsä, 46 vuotta. Leskimiehillä oli usein pitkäaikainen suhde jonkun orjansa kanssa.

Vaimo oli perinyt isältään 135 orjaa. Joukossa oli vaimovainajan sisarpuoli Sally Hemings, jonka kanssa Jefferson todennäköisesti sai lapsia vuosia myöhemmin. Myöskään Hemings ei koskaan ottanut puolisoa, vaikka Jefferson salli sen orjilleen.

”Edmund Bacon, Monticellon työnjohtaja 20 vuoden ajalta, kertoi elämäkerrassaan, että Jeffersonin ’määräys minulle oli pysyvä, että jos täällä on yksikin palvelija joka ei tee hommiaan ilman tavanmukaista pieksemistä, luovuta hänet. Jefferson ei voisi sietää palvelijoidensa ruoskimista, riippumatta siitä kuinka paljon he ansaitsisivat sitä.'”

Itsenäistymisen jälkeen Jefferson ja Franklin siirtyivät Ranskaan ja yllyttivät sikäläiset liberaalit Ranskan vallankumoukseen. Vallankumousjohtajat kokoontuivat joka viikko Jeffersonin luokse syömään ja suunnittelemaan toimia. Jeffersonin kirjoittamaa itsenäisyysjulistusta jäljittelevän kuuluisan Ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistuksen Lafayette kirjoitti Jeffersonin tuella.

Vallankumouksella Jefferson sai orjuuden lakkautettua Ranskassa ja alkoi maksaa vapaalle Hemingsille pientä palkkaa. Hemings kuitenkin valitsi lähteä Jeffersonin mukaan orjaksi tämän palatessa kotiinsa työnsä valmistuttua vuoden 1789 lopulla.

Hemingsin lapset tekivät vain kevyitä töitä, kuten kävivät asioilla, elivat päätalossa ja pojat opetettiin soittamaan viulua Jeffersonin tavoin. Hemingskin oli 3/4 valkoinen, lapset 7/8.

Myös Hemings oli ilmeisesti tottumaton työntekoon jo ennen suhdetta Jeffersonin kanssa: vaikka hän muodollisesti oli Jeffersonin tyttären hoitaja ja seuralainen, ystävän mukaan hän kaipasi enemmän huolenpitoa kuin tytär. Kun myöhemmin vastustajat haukkuivat presidentti Jeffersonin olevan Hemingsin lasten isä, Jefferson ei koskaan kiistänyt väitettä.

Hänen kuoltuaan orjat myytiin valtavien velkojen maksamiseksi. Jefferson kuitenkin oli pystynyt kouluttamaan ja vapauttamaan muutaman orjaansa. Hän oli jatkuvasti vaatinut orjuuden täyttä kieltämistä, jolloin hänenkin orjansa olisivat vapautuneet veloista huolimatta. Hän myös sijoitti orjiensa koulutukseen ja opetukseen.

Vuonna 1778 hyväksyttiin Jeffersonin lakiesitys orjien tuomisen lopettamisesta Virginiassa, ja hän yritti myös mm. 1784 kumota orjuutta kokonaan sekä kirjoitti toistuvasti orjuutta vastaan. Ainakin osa historioitsijoista uskoo Jeffersonin halunneen vapauttaa kaikki orjansa, ellei se olisi ollut mahdotonta (kiinnitykset).

Jefferson ilmeisesti piti mustia yksinkertaisempina kuin valkoisia. Kirjassaan Jefferson pohti (1787), ovatko mustien eräissä asioissa keskimäärin heikommat kyvyt luontaisia vai orjuuttamisen seurausta. Tieteilijät yhä kiistelevät näiden kahden tekijän suhteellisista painokertoimista, ja vain kiihkoilija voi väittää toisen todistetusti selittävän lähes kaiken.

Haitin orjakapina

Presidenttinä (1801-09) Jefferson ryhtyi aseistamaan ja varustamaan Haitin vaikeuksiin joutunutta orjavallankumousta, joka sitten pääsikin uudestaan voitolle 1804 irtautuen näin Ranskasta. Haitista tuli ensimmäinen Amerikan maa, joka kielsi orjuuden.

Vallankumouksen ihanteet

Vallankumouksen taustalla olivat valistusajan liberaalit ihanteet, joille uskonvainoja, verotusta tai muuta sortoa paenneiden siirtolaisten jälkeläiset olivat otollista maaperää. Siirtokunnissa hallinto oli ollut minimaalista ja kansalaiset vapaita päättämään itse elämästään ja toiminnastaan, ja sekin vähäinen hallinto oli siirtokuntalaisten itse hoitamaa ja pienin veroin kustantamaa. Monien oli vaikea hyväksyä sitä, että parlamentti alkoi määräillä heidän elämäänsä.

Amerikan vallankumous julisti ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, joten Yhdysvalloissa astuivat voimaan ihmisoikeudet kuten uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja, etuoikeudet lakkautettiin ja ihmiset olivat tasa-arvoisia lain edessä. Ensimmäistä kertaa toteutui se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella.

Valitettavasti oikeudet koskivat ensisijaisesti vain kansalaisuuden saaneita vapaita miehiä (noin 6 % väestöstä). Näin kävi myös Ranskan kaltaisissa Amerikan vallankumouksen kopioineissa maissa. Silti Amerikan vallankumous oli keskeinen askel sillä lisääntyvän vapauden ja tasa-arvon tiellä, joka asteittain tuotti nykyisen liberaalin demokratian.

Vallankumouksen leviäminen ympäri maailmaa

Vallankumouksessa oli ollut myös vapaaehtoisia, etenkin Ranskasta, taistelemassa vapauden puolesta ja brittejä vastaan. Heidän palatessaan kotiin liberaalin vallankumouksen aatteet levisivät ympäri mailmaa, mistä seurasivat muun muassa Ranskan vallankumous, Haitin vallankumous ja Simon Bolivarin johtamat Latinalaisen Amerikan vapaussodat. Irlannin kansannousu 1798, sekä Puolan-Liettuan ja Alankomaiden tapahtumat olivat myös Amerikan vallankumouksen jälkikaikuja. Vasta 1800-luvun loppupuolella liberalismi alkoi vallankumousten ideologiana jäädä sosialismin jalkoihin kunnes jälleen alkoi palata kumousten keskiöön 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, etenkin Itä-Euroopassa.

Toisaalta näitä liberaaleja vallankumouksia voi myös pitää sosialististen juurina, joutuihan Ranskan vallankumous pari vuotta kestettyään Vuori-puolueen protososialistien (mm. Robespierre) käsiin, ja myös Karl Marx aloitti toimintansa sitä seuranneissa liberaaleissa vallankumouksissa.

Englantilaiset liberaalit tukivat Amerikkaa

Nykymuotoinen liberalismi tavallaan sikisi Hollannissa, levisi sieltä Englantiin mainion vallankumouksen (1688-89) ja John Locken myötä ja Englannista muualle Eurooppaan ja Amerikkaan, joskin ristivaikutuksia oli paljon ja 1700-luvullakin liberalismi oli vielä melko hajanaista – useimmilla liberaaleilla oli jokunen taloudellinen tai muu asia, jossa hän kannatti sääntelyä.

Monet brittiläiset ja irlantilaiset whigit sympatisoivat avoimesti Amerikan patriootteja, jopa kuninkaan veli, jolta nuori upseeri, markiisi de Lafayette, omaksui liberalismin ja kipinän lähteä kuninkaan kiellon vastaisesti salaa vapaussotaan yhdeksäntoistavuotiaana kenraalimajuriksi. Lafayette johti joukkojaan menestyksekkäästi, ja hänen lopulta Ranskasta saamansa tuki saattoi ratkaista sodan.

Jefferson ja vallankumouksen tuonti Eurooppaan

Sodan jälkeen Lafayetten ystävät Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin tulivat Pariisiin kiihottamaan ranskalaisetkin kapinaan vapauden puolesta. Näin syntyi Ranskan suuri vallankumous, jonka kuuluisan Ihmisen oikeuksien julistuksen Lafayette kirjoitti Jeffersonin tuella.

Pari vuotta myöhemmin rousseaulaiset sosialistit kaappasivat vallankumouksen ja muuttivat sen veriseksi, mutta ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten yhä suuresti kunnioittama Lafayette ehti olla Ranskan myöhempienkin vallankumousten kenraalina. Pelkästään New Yorkissa on puolenkymmentä eri ”Lafayette Street” -katua, ja Lafayette-kaupunkeja on puolensataa. Tullessaan pelastamaan Ranskan ensimmäisessä maailmansodassa amerikkalaissotilaat pysähtyivät Lafayetten haudalle sanomaan: ”Lafayette, we are here”. Edes natsimiehittäjät eivät uskaltaneet poistaa haudalle jätettyä Yhdysvaltain lippua.

Myös myöhempi Puolan liberaali vapaustaistelija Thaddeus Kosciuszko (1746-1817) oli vapaaehtoisena vapaussodassa ja ystävystyi sittemmin Jeffersonin kanssa.

Yhdysvaltain molemmat puolueet pitävät Jeffersonin perustamaa Demokraattis-republikaanista puoluetta alkumuotonaan, ja Jeffersonia pidettiin käsittämättömän nerokkaana ja monipuolisena tieteilijänä, valistusfilosofina ja keksijänä. Nobel-palkittujen tieteilijöiden illallisella presidentti John F. Kennedyn kuuluisat sanat olivat: ”Luulen, että tämä on kaikkein erityisin kokoelma lahjakkuutta ja tietämystä, mikä on ikinä kokoontunut Valkoisessa talossa – paitsi mahdollisesti silloin kun Thomas Jefferson söi yksin.”

Vapauden kotimaa

Amerikan vapautta ihailevat ranskan liberaalit lahjoittivat Yhdysvaltain valtiolle vuonna 1886 kansalliskeräyksen ja vapaaehtoistyön voimin Vapaudenpatsaan. Siinä Vapauden jumalatar valaisee maailmaa soihdullaan New Yorkin edustalla. Hänen lakitauluunsa on kaiverrettu itsenäisyysjulistuksen päivämäärä. Jumalattaren jaloissa lojuu murtunut kahle.

Jeffersonin mukaan vapaus tarkoittaa ”vapautta toimia muiden estämättä oman tahtomme mukaan, sitä rajoittavat vain muiden vastaavat oikeudet. En lisää ’lain rajoissa’, koska laki on usein vain tyrannin tahto, ja laki on sitä aina kun laki rikkoo yksilön oikeuksia.”

Linkkejä:
Amerikan vallankumous (Liberalismi.net, lisätietoja)
Liberalismin historia (Liberalismi.net)
Ranskan suuri vallankumous: liberaali vapautus 1789 ja sosialistien terrori 1793-4 (VS)
Lafayette (Liberalismi.net)
Thomas Jefferson (Liberalismi.net)
Valistusaate käänsi ihmiskunnan orjuutta ja epätasa-arvoa vastaan (VS)
Afrikkalaisia orjuuttivat afrikkalaiset (VS)