Katainen: sääntelyä vastustavat nuoret aikuiset Kokoomukseen

RISC-monitoritutkimusten mukaan Suomessa auktoriteetit murenevat ja yksilökeskeisyys kasvaa. Siksi Kokoomus tavoittelee tästedes etenkin ”sääntelyä vastustavia yksilökeskeisiä nuoria aikuisia”, HS kertoo.

Kataisen mielestä yksilökeskeisyyden lisääntymisen mahdollistaan ennennäkemättömän luovuuden mutta riskinä on, että ihmiset umpioituvat samanhenkisten tynnyreihin kaveripiireissä, töissä ja sosiaalisessa mediassa.

Vasemmistolainen lehtori Anu Kantola pitää Kataisen analyysiä oikeana mutta valittaa konkretian puutetta.

Kataisen puhe ei näytä mainitsevan sääntelyä tai nuoria, joten ne lienevät toisesta lähteestaä.

2 kommenttia artikkeliin ”Katainen: sääntelyä vastustavat nuoret aikuiset Kokoomukseen

  1. ”Samanhenkinen tynnyri” voi viitata siihen, että esimerkiksi myös vähemmistöuskontoihin kuuluvilla on oikeus oman uskonnon opetukseen julkisessa koulussa ja vastaavasti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomilla elämänkatsomustieto.

    Katainen piti kaikenlaisten uskovien ja uskonnottomien opettamista osin samassa ryhmässä (Kulosaaren Yhteiskoulun lainvastainen kokeilu Helsingissä) sosiaalisena innovaationa. Katsomusvähemmistöjen tallaaminen ei kuitenkaan ole innovaatio. Se on jatkunut Suomessa vuosisatoja. Onko Katainen jäänyt 1600-luvulle? Hän on juuri tynnyrinrakentaja – ja tietysti tynnyreitä on tasan yksi, luterilainen tynnyri.

    Katainen on verraten nuori henkilö. Nuoret eivät voi muistaa sitä tilannetta, mikä vallitsi ennen elokuuta 1985, jolloin elämänkatsomustiedon opetus alkoi. Nyt asiat ovat sentään paremmin.
    On myös epäselvää kuinka esimerkiksi muslimeilta voitaisiin ottaa pois heidän oma islamin opetuksensa ja panna muslimioppilaat samaan opetusryhmään kristittyjen ja ateistien kanssa. Tällaisesta ei voi seurata mitään hyvää. Seurauksena voisi olla myös yksityiskoulujen, myös islamilaisten koulujen, määrän kasvu ja toisaalta kotiopetuksen kasvu.

    Jos eri uskonnonopetusvariaatioita ei haluta opettaa julkisessa koulussa, kaikki uskonnon opetus voidaan lopettaa kokonaan. Tällöin myös elämänkatsomustiedon opetus tulee lopettaa kokonaan. Tilalle ei tarvitse ottaa mitään tai sitten filosofia, jota on opetettava sekulaarista ja tieteellisestä lähtökohdasta alkaen, ei katsomusaineena. Tämäkin ratkaisu kohtelisi kaikkia yhdenvertaisesti. Se ei liene vielä tosin ajankohtainen.

    Tykkää

    • Katainen varmaan tarkoitti sitä, että ihmiset lukevat Facebookissa ja blogeissa lähinnä samanmielisten tekstejä ja jäävät paitsi muita argumentteja, faktoja ja näkemyksiä.

      Koulussa on syytä opettaa perusasiat tärkeimmistä uskonnoista ja muista maailmankuvista ja -katsomuksista, ja se olisi hyvä tehdä kaikille yhdessä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s