Maanomistus on immateriaalioikeus

Liberaalit suhtautuvat usein kriittisesti immateriaalioikeuksiin, kuten mm. patentteihin ja tekijänoikeuksiin. Aineettomia oikeuksia pidetään valtion myöntäminä monopoleina, jotka hyödyttävät etuoikeutettuja oikeuksien haltijoita kaikkien muiden kustannuksella.

Myös maanomistus on nimestään huolimatta immateriaalioikeus. Maanomistaja ei todellisuudessa omista fyysistä maata, vaan sijainnin. Mikäli kaksi maanomistajaa vaihtaa keskenään alueidensa fyysisen maa-aineksen, ei alueiden laillinen omistus kuitenkaan vaihdu.

Taksilupakin on aineeton oikeus

Valtion turvaamaa vastikkeetonta maanomistusta voidaan verrata taksilupajärjestelmään. Taksiluvan haltijalla on yksinoikeus harjoittaa henkilöliikennettä taksiluvan kattamalla alueella, kuten maanomistajalla on yksinoikeus kehittää maata omistamallaan alueella. Vastikkeettomasti myönnetty taksilupa aiheuttaa jatkuvan tulonsiirron kaikilta kansalaisilta taksiluvan haltijalle. Tulonsiirron vuotuinen suuruus on taksiluvan hinta kerrottuna markkinoiden keskimääräisellä pääoman tuotolla. Tulonsiirto voitaisiin kompensoida, mikäli valtio huutokauppaisi taksiluvat säännöllisin aikavälein, ja jakaisi huutokauppatuotot kaikille kansalaisille.

Moni liberaali kannattaa taksilupien huutokauppaamisen sijaan koko taksilupajärjestelmän lakkauttamista. Vastaavasti olisi mahdollista lakkauttaa valtion maanomistusrekisteri, jonka jälkeen markkinatoimijat sopisivat vapaasti maan hyödyntämisestä. Jokaisella olisi tällöin vapaus hyödyntää haluamaansa maa-aluetta, kunhan ei tuota haittaa muille. Käytännössä maanomistusrekisterin lakkauttaminen tuottaisi ongelmia, sillä maa on niukka resurssi, ja esim. Helsingissä sijaitseville merenrantatonteille luultavasti löytyisi halukkaita asukkaita enemmän kuin merenrantatontteja on olemassa.

Maan verotusarvon määrittäminen

Maanomistusrekisteristä luopumisen sijaan vastikkeettoman maanomistuksen aiheuttama markkinavääristymä kannattaisikin korjata muuttamalla maanomistus vastikkeelliseksi, eli verottamalla maata sen arvon mukaan. Maan verotusarvon määrittämiseen on vaihtoehtoisia tapoja:

1. Toteutuneisiin myyntihintoihin perustuva malli, jossa valtio/kunta määrittää maan arvon vuokraamalla tai myymällä tontteja tietyin aikavälein eri alueilla, ja arvioimalla näin ympäröivien tonttien arvoja. Arvonmääritys ei ole yhtä tarkka kuin huutokauppamallissa, mutta estää huutokaupoissa mahdollisen kiusanteon.

2. Huutokauppapohjainen malli, jossa maanomistajat määrittävät mailleen arvon, ja maksavat veroa osuuden tästä arvosta. Jos joku näkee maalla korkeamman arvon, ja alkuperäinen omistaja ei korota tarjoustaan, vaihtaa maa omistajaa esim. vuoden viiveellä huutokauppapäivästä. Maalla olevat rakennukset ja muu omaisuus eivät sisälly kauppaan, ja niistä tehtäisiin haluttaessa erillinen kauppakirja. Jos rakennusten kauppahinnasta ei päästä sopimukseen, alkuperäisellä maanomistajalla säilyy vuoden ajan huutokauppapäivästä oikeus purkaa ja kuljettaa haluamansa irtain omaisuus muualle. Tarjouksista voidaan periä käsittelymaksu ja niille voidaan säätää suhteellinen minimikorotus, joilla voidaan vähentää kiusantekomahdollisuuksia. Tiet, puistot ja muut yhteiskäytössä olevat alueet on mahdollista rajata huutokauppamenettelyn ulkopuolelle.

Maanomistusvero korjaa maanomistus-etuoikeuden aiheuttaman markkinavääristymän silloin, kun vero on niin korkea, että kehittämättömän maan arvo on lähellä nollaa verotuskauden lopussa. Veroa ei tule periä maa-alueen kehittämisestä, eli esim. rakennusten arvosta, sillä tämä vähentää kannustinta kehittää maata. Kaupungeissa, ja erityisesti Helsingin seudulla kehittämättömän maan arvo on korkea, joten maanomistusveroa on varaa nostaa huomattavasti.

Pienmaanomistajat hyötyisivät

Maanomistusveroa usein kritisoidaan sillä perusteella, että se rokottaisi syrjäseudulla omassa mökissään asuvaa köyhää mummoa. Maanomistusvero kuitenkin käytännössä hyödyttäisi kaikkia keskimääräistä vähemmän maata omistavia keskimääräistä enemmän maata omistavien kustannuksella, olettaen että kerätyt verovarat käytettäisiin kaikkia kansalaisia hyödyttävillä tavoilla.

Jos Suomen maaomaisuuden arvo on 300 miljardia euroa, olisi maanomistusveron korottaminen tulonsiirto niiltä kansalaisilta, jotka omistavat maata yli (300 mrd. / 5,4 milj. =) n. 55 000 eurolla, niille kansalaisille, jotka omistavat maata alle 55 000 eurolla. Koska syrjäseudulla asuvan mummon tontti todennäköisesti maksaa alle 55 000 euroa, hyötyisi mummo maanomistusveron korottamisesta.

Koska maanomistusvero on tulonsiirto suurmaanomistajilta muille kansalaisille, johtaisi se maanomistuksen hajautumiseen, sillä vero kasvattaisi suurten maa-alueiden hallussapidon kustannuksia. Vero ei nostaisi maa-alueiden vuokria, sillä vuokrat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella, eikä maanomistuksen verottaminen laske maan tarjontaa.

Työn verotuksesta voidaan luopua

Maanomistusvero maan kehittämättömästä arvosta on siis reilu ja vaikeasti kierrettävä vero, joka ei aiheuta taloudellisia haittavaikutuksia työn verottamisen tavoin, sillä maa ei vähene sillä että sitä verotetaan, kun taas työn verottaminen vähentää työn tekemistä. Maanomistusveron tuottopotentiaali Suomessa on n. 20 miljardia euroa, eli sillä voitaisiin korvata kokonaan n. 12 miljardia tuottavat tulo- ja varallisuusverot. Liberaali Hong Kong kerää maanomistusverolla kolmasosan verotuloistaan, kun taas Suomessa kiinteistöveron maan arvosta perittävä osuus jää alle prosenttiin kokonaisverokertymästä. Taloustietelijät pitävät yleisesti maanomistusveroa työn verottamista parempana verotusmuotona.

Roope Luhtala
Edistyspuolueen puheenjohtaja

Linkkejä:
Maanomistus (Wikipedia)
Aineettomat oikeudet (Liberalismi.net)
Omistusoikeus, omaisuudensuoja (Liberalismi.net)

12 kommenttia artikkeliin ”Maanomistus on immateriaalioikeus

  1. Ei maanomistus ole immateriaalioikeus. Ehkä nyt takerrut liikaa sanan ”immateriaali” merkitykseen. Maanomistus on ihan eri asia kuin vaikkapa laulun sanojen tekijänoikeus. Laulan sanat voi olla useamman ihmisen mielessä samanaikaisesti ja he voivat käyttää niitä täysin vapaasti ilman että se rajoittaa tai haittaa muiden oikeutta niiden käyttöön. Koitapa käyttää samaa maa-aluetta useampaan eri tarkoitukseen, niin huomaat ettei onnistu.

    Ja kyllä maanomistaja omistaa myös sen fyysisen aineksen. Samaan tapaan karkkipussin omistaja voi myydä karkit irtokarkkeina eteenpäin, mutta omistussuhde pussiin säilyy edelleen.

    ”Vastaavasti olisi mahdollista lakkauttaa valtion maanomistusrekisteri, jonka jälkeen markkinatoimijat sopisivat vapaasti maan hyödyntämisestä. Jokaisella olisi tällöin vapaus hyödyntää haluamaansa maa-aluetta, kunhan ei tuota haittaa muille”

    Kyllä maanomistusta on ollut olemassa paljon ennen kuin oli valtion maanomistusrekisteriä. Eikä siihen aikaan ihmiset toistensa omistamaa maata omin nokkinensa menneet valtaamaan.

    ”Maanomistusrekisteristä luopumisen sijaan vastikkeettoman maanomistuksen aiheuttama markkinavääristymä kannattaisikin korjata muuttamalla maanomistus vastikkeelliseksi”

    Mitä tarkoitat sillä, että maanomistus on vastikkeetonta? Eikö kaikki omistus ole samalla periaatteella vastikkeetonta? Saat omistaa jääkapissasi olevan maitotölkin ilman, että sinun tarvitsee maksaa sen omistuksesta

    Miksi maanomistus on muka markkinavääristymä, mutta maitopurkin omistaminen ei ole? Toki maanomistaminen rajoittaa enemmän muiden vapautta, mutta ei se fatka tee maanomistamisesta mitään sellaista vääristymää, johon pitäisi puuttua

    ”Veroa ei tule periä maa-alueen kehittämisestä, eli esim. rakennusten arvosta, sillä tämä vähentää kannustinta kehittää maata. Kaupungeissa, ja erityisesti Helsingin seudulla kehittämättömän maan arvo on korkea, joten maanomistusveroa on varaa nostaa huomattavasti.”

    Entä jos joku haluaa säilyttää maan luonnosuojelualueena? Miksi siitä rangaistaan? Tällöinhän siitä syntyy valtion luoma markkinavääristymä, koska luonnonsuojelualueita olisi tällöin vähemmän kuin mitä normaalissa tilanteessa

    Tykkää

    • ”Ja kyllä maanomistaja omistaa myös sen fyysisen aineksen. Samaan tapaan karkkipussin omistaja voi myydä karkit irtokarkkeina eteenpäin, mutta omistussuhde pussiin säilyy edelleen.”

      Pointti on että vaikka aineksen kuljettaa pois, omistusoikeus sijaintiin säilyy edelleen, joten pohjimmiltaan maanomistus tarkoittaa sijainnin omistamista.

      ”Kyllä maanomistusta on ollut olemassa paljon ennen kuin oli valtion maanomistusrekisteriä. Eikä siihen aikaan ihmiset toistensa omistamaa maata omin nokkinensa menneet valtaamaan.”

      Itseasiassa suuri osa ihmiskunnan käymistä sodista on liittynyt maa-alueiden valtaamiseen toisilta. Vastikkeeton maanomistus on aiheuttanut myös suurta yhteiskunnallista epätasa-arvoa maanomistajien ja maattomien vuokraviljelijöiden välille.

      ”Miksi maanomistus on muka markkinavääristymä, mutta maitopurkin omistaminen ei ole?”

      Koska maitopurkki on työn tulosta, kun taas taksilupa tai sijainti eivät ole.

      ”Entä jos joku haluaa säilyttää maan luonnosuojelualueena? Miksi siitä rangaistaan? Tällöinhän siitä syntyy valtion luoma markkinavääristymä, koska luonnonsuojelualueita olisi tällöin vähemmän kuin mitä normaalissa tilanteessa”

      Luonnonsuojelualueen perustaminen ei tuota markkinavääristymää, jos alue on kaikkien vapaassa käytössä. Kirjoituksessani mainitsin että yhteiskäytössä olevat alueet kuten tiet ja puistot voidaa rajata veron ulkopuolelle. Markkinavääristymä syntyy vain jos joillekin annetaan vastikkeettomia etuoikeuksia toisiin nähden.

      Tykkää

      • Pointti on että vaikka aineksen kuljettaa pois, omistusoikeus sijaintiin säilyy edelleen, joten pohjimmiltaan maanomistus tarkoittaa sijainnin omistamista.”

        Sijainnin omistaminen ei ole immateriaalioikeus. Kutakin sijainitia voi käyttää vain yhteen tarkoitukseen. Immateriaalioikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia ideoihin. Sitä paitsi aina siellä on jotain mustaa aineitta tai vastaavaa, joten silläkään perusteella kyse ei ole immateriaalioikeudesta.

        ”Itseasiassa suuri osa ihmiskunnan käymistä sodista on liittynyt maa-alueiden valtaamiseen toisilta. Vastikkeeton maanomistus on aiheuttanut myös suurta yhteiskunnallista epätasa-arvoa maanomistajien ja maattomien vuokraviljelijöiden välille.”

        Niin, mutta ne sodat on käyty sitten, että poliitikot tekevät asiasta päätöksen, keräävät kansalta rahat sodankäyntiin ja kansa sotii. Ratkaisu on siis poistaa valtio. Toki vapaakauppakin ehkäisee sotia todella hyvin. Sinun esittämäsi käytäntö ei poista valtioiden välisiä sotia.

        Tykkää

  2. ”Valtion turvaamaa vastikkeetonta maanomistusta voidaan verrata taksilupajärjestelmään. Taksiluvan haltijalla on yksinoikeus harjoittaa henkilöliikennettä taksiluvan kattamalla alueella, kuten maanomistajalla on yksinoikeus kehittää maata omistamallaan alueella.”

    Kyseessä ei ole ollenkaan sama asia. Taksikuskilla on yksinkoikeus harjoittaa liiketoimintaansa muiden omistalla maa-alueella, kun taas maanomistajalla on yksinoikeus ainostaan omaan maa-alueeseensa

    ”Taloustietelijät pitävät yleisesti maanomistusveroa työn verottamista parempana verotusmuotona.”

    Mutta taloustietelijöiden on toki parempiakin verotusmuotoja olemassa, joten miksi tyytyä tuloverotuksen sijasta ainoastaan jonkun verran parempaan maanomistusveroon, kun vielä parempia verotusmuotojakin on.

    ”Koska maanomistusvero on tulonsiirto suurmaanomistajilta muille kansalaisille, johtaisi se maanomistuksen hajautumiseen, sillä vero kasvattaisi suurten maa-alueiden hallussapidon kustannuksia.”

    Maanomistusvero olisi tulonsiirto maanomistajilta sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä edes haluaisi omistaa tai käyttää maata. Eli kyseessä on ansioton tulo. L

    Tykkää

    • ”Mutta taloustietelijöiden on toki parempiakin verotusmuotoja olemassa, joten miksi tyytyä tuloverotuksen sijasta ainoastaan jonkun verran parempaan maanomistusveroon, kun vielä parempia verotusmuotojakin on.”

      Kerro toki mitä nämä paremmat verotusmuodot ovat.

      ”Maanomistusvero olisi tulonsiirto maanomistajilta sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä edes haluaisi omistaa tai käyttää maata. Eli kyseessä on ansioton tulo.”

      Ei ansioton tulo, vaan reilu kompensaatio maanomistajille annetuista etuoikeuksista, jotka haittaavat kaikkia muita kansalaisia.

      Tykkää

      • ”Ei ansioton tulo, vaan reilu kompensaatio maanomistajille annetuista etuoikeuksista, jotka haittaavat kaikkia muita kansalaisia.”

        Ei haittaa kaikkia muita kansalaisia.

        Tykkää

      • Entä haittaako joillekin vastikkeettomasti myönnetty taksilupa kaikkia muita kansalaisia?

        Tykkää

      • Ei haittaa, mutta se loukkaa toisten vapauksia, jos yhdelle annetaan oikeus harjoittaa toimintaansa toisen omistamalla, tai yhteisesti omistetuilla alueilla

        Tykkää

      • Hienoa Roope. Menetelmä on tuttu kolhoosien muodostamisesta. Määrätään verot omistuksen perusteella ja ulosmitataan omaisuus maksamattomista veroista.

        Kokonaisuutena arvioiden olet julistanut sodan omistusoikeutta vastaan. Yleensä siinä on tullut ruumiita ja paljon. Tässä sinulle parempi foorumi. http://www.takku.net

        Tykkää

  3. Mitenkäs tämä näkemys suhteutetaan bitcoineihin? Bitcoinit eivät ole varsinaisesti mitään sellaista, mitä tietoverkossa voidaan siirtää käyttäjältä toiselle, vaan Bitcoin-verkko on avoin kirjanpitojärjestelmä, jota voi verrata maanomistusrekisteriin. Bitcoin-kirjanpidossa ilmoitetaan vain, mistä osoitteesta mihin on siirtynyt arvoyksiköitä ja tätä kautta tiedetään, kuinka paljon bitcoineja on missäkin osoitteessa. Maanomistus toimii hyvin pitkälti samalla tavalla, eli rekisteriin kirjataan, kuka omistaa minkäkin maapalan eikä se maapala itsessään liiku minnekään.

    Joten jos maanomistusta pitäisi verottaa, niin pitäisikö sitten bitcoinejakin verottaa ihan vastaavasta syystä?

    Tykkää

    • Virtuaalivaluutat eivät ole rajallinen luonnonresurssi, joten niiden omistaminen ei ole etuoikeus joka haittaa muita. Virtuaalivaluuttoja voi luoda rajattomasti lisää.

      Tykkää

  4. Erittäin suurella pettymyksellä täytyy todeta että Vapaa Sanakin, jota pidin laadukkaana liberaalilehtenä on julkaissut Roope Luhtalan törkeää kommunistipropagandaa.

    Tykkää

Jätä kommentti