Israel haluaa minimoida siviiliuhrit, Hamas maksimoida

Hamas yrittää maksimoida sekä Israelin että Hamasin toimien siviiliuhrit. Israel yrittää minimoida molemmat. Hamasin raketti maksaa arviolta 800 euroa, Israelin torjuntaohjus arviolta 85 000 euroa ja niitä usein ammutaan varmuuden vuoksi kaksi. Israel siis menettää 100-200-kertaisen määrän rahaa, koska sille ihmishenget ovat vieläkin kalliimpia kuin Hamasille surmat.

HeSa: 22.7. ”Siviilit ovat kuolleet Israelin armeijan pommituksissa, mutta Israelin mukaan syyllinen on Hamas, joka sen mukaan käyttää siviilejä ihmiskilpinä. Hamas ja siitä eronneet ryhmittymät ovatkin ampuneet ohjuksiaan Israelin puolelle asutuksen keskeltä, minkä lisäksi ne ovat kannustaneet siviilejä olemaan lähtemättä pakoon.

Joka kerta, kun gazalaislapsi kuolee, Hamasin johto riemuitsee onnistumisestaan, propagandavoitosta, ja Israelin kenraalit itkevät epäonnistumistaan sikäli kuin hallituksensa haukuilta ehtivät. Israel hyväksyi Egyptin tulitaukoehdotuksen, mutta Hamas torjui sen Arabiliiton painostuksesta huolimatta: miksi lopettaa sota, joka sujuu siltä niin hyvin, uhriluku on näin suuri!

Israelin pääministeri erotti varapuolustusministeri Danny Danonin, joka arvosteli hallitusta tulitaukoehdotuksen hyväksymisestä.

Israel pyrkii hallituksen mukaan ”hiljaisuuteen” eli heikentämään Hamasia ja muita ryhmiä niin paljon, etteivät ne pysty ampumaan ohjuksia jatkuvasti Israelin puolelle. Hamas taas vaatii Israelia lopettamaan Gazan saarron ja vapauttamaan vangittuja palestiinalaisia.

Israel ansaitsee silti tulla tuomituksi, mutta joka ei samalla tuomitse Hamasia ankarasti, ei arvostane ihmisoikeuksia, vaikka esittäisi mitä verukkeita tahansa.

Linkkejä

  • 7 Things to Consider Before Choosing Sides in the Middle East Conflict New York Timesin loistava artikkeli, jossa pakistanilaistoimittaja kertoo samat asiat ja muuta paljon paremmin, tosin viikkoa myöhemmin (linkki lisätty 15.8.2014), varmastikin kopio tästä.
  • Palestiinalaiset hyväksyvät murhaamisen, Israel pidättää palestiinalaisten murhaajia
    (Vapaasana.net: ”Kun palestiinalaispoika surmattiin, Israel pidätti pian kuusi juutalaisnuorta epäiltyinä, osa lapsia. Motiivi oli kolmen israelilaispojan surma, josta palestiinalaishallinto ei tietääkseni pidättänyt ketään. Tästä seurasi Israelin eikä Hamasin tuomitseminen, mikä on käsittämätöntä. Palestiinalaisten ihmisoikeudet ovat Israelissa paljon paremmat kuin palestiinalaisalueilla tai muissa arabivaltioissa…”)

  • PLO (Hamasin maltillisempi hallituskumppani, arabisosialistinen Fatah, on terroristijärjestö PLOn suurin jäsen, Liberalismi.net)
  • Israel (Liberalismi.net)
  • Hamas tapattaa homoja, kiduttaa toisinajattelijoita ja sallii kunniamurhat ja raiskaukset, Fatah seuraa perässä (Vapaasana.net)
  • 2 kommenttia artikkeliin ”Israel haluaa minimoida siviiliuhrit, Hamas maksimoida

    1. Murha on rikos ja siihen rikollinen on murhaaja. Piste. Ei kukaan muu. Hamas on syyllistynyt muutamaan murhaan, Israel on syyllistynyt tuhansiin murhiin. Ei siis ole mitään epäselvyyttä, kumpi on tehnyt enemmän pahaa. Kollektiiviset rangaistukset ovat väärin.

      Tykkää

      • Jos Israel ja Hamas ampuvat samanlaisia raketteja, mutta Israel vetää lapsensa pois rakettien tieltä ja Hamas usuttaa omat lapsensa rakettien tielle, kumpi tekee pahemmin?

        Kyllä sillä on väliä, yrittääkö suojella siviilejä kuten Israel vai haluaako tapattaa heidät kuten Hamas. Jos mietit, kumpi on pahempi murhaaja, laske, montako uhria kummallakin olisi, jos Hamas yrittäisi pitää siviilinsä poissa rakettien tieltä yhtä lailla kuin Israel, sen sijaan, että yrittää tapattaa heidät, sehän on koko sodan tarkoitus. Siksi Hamas provosoi tämän sodan.

        En artikkelissa kirjoittanut, kumpi on tehnyt enemmän pahaa. Jos jollakulla on siitä selkeä mielipide, hän on kai yksipuolisen propagandan tai puolenvalintahalunsa uhri. Painavia perusteluja voi esittää kumpaankin suuntaan, joten tuomitsin molemmat ankarasti. Tuomitse sinäkin.

        Tykkää

    Jätä kommentti